Hakutulokset

  1. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Ihan turhaa haastattelussa alkaa selittää yhtään mitään loukkaantumisista muutenkaan. Jokainen vetää sitten omat johtopäätökset kuitenkin. Nikolle pikaista paranemista.
  2. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Kotisivujen sanavalinta "poikkeuksellisesti" ei kyllä herätä luottamusta, että kaikki olisivat kunnossa. Jotain poikkeuksellista on varmaankin tapahtunut.
  3. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Niko näyttäisi olevan pelikuntoinen, koska on kokoonpanossa tänään. Toivottavasti ei tule muutoksia vallitsevaan olotilaan.
  4. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Toivotaan, että oli vaan varotoimenpide ja Niko Kapaselle annettiin huilia. Pudotuspelit ovat pitkät ja tilanne oli mikä oli.
  5. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Olisin valmis leputtaa mm. Mosesia, Koukalia ja Omarkia näissä kahdessa ottelussa, vaikka vammoja ei olisikaan. Säästelisin tulevia varten.
  6. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Toivottavasti Lajuselle ei käynyt pahemmin eilen.
  7. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Mikä on Sallisen tilanne, kun sai kiekosta jalkaan? Eihän näistä kauheasti tiedotella, mutta kysyinpä vaan.
  8. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Todd ja Korpikari ovat olleet kauan pois, kuten myös Hahl, jonka loukkaantuminen ei tule nyt mieleen. Saikohan kiekon jalkaan? Eivät pelaa tänäänkään, mutta heitä toki kaivataan kipeästi.
  9. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Iltalehti tietää kertoa, että Jokerien puolustus vahvistuu. Ärsyttävä otsikko ko. uutisessa sinänsä, koska luulin lukevani uudesta hankinnasta, mutta kyseessä oli, ettei Jere pahemmin loukkaantunut onneksi. En osannut linkittää, mutta joo, kaikki ok.
  10. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Karalahti vissiin loukkaantui Neftehimikiä vastaan pelatussa ottelussa. Ei ole käynyt jäällä blokatun laukauksen jälkeen. Ottelun jälkeen saamme ehkä tietää enemmän.
  11. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Viikkotolkulla? Harjoituspelejä ei ole pelattu edes kahtakaan viikkoa. Erkka kertoili haastattelussa, että tällä viikolla saadaan osa loukkaantuneista takaisin. En olisi siis koko kautta ajatellen huolissaan. Jaakolan taso tiedetään KHL:ssä. Pelikuntoon menee toki aikaa.
  12. H

    Jokerien terveystilanne kaudella 2014–2015

    Uusi kausi on alkamaisillaan. Ensimmäinen harjoitusottelu pelataan vajaan kolmen viikon kuluttua. Tässä ketjussa seuraamme itse kukin niinkuin pystymme Helsingin Jokerien pelaajien terveystilannetta. Onko kellään tietoa, kaikki terveitä? Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.
Ylös