Hakutulokset

  1. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Kyllähän Khedira ihan kelpo pelaaja vielä on, mutta se millä sopimuksella hän mässäilee, on sitten eriasia. Palkka pitää pysyä maltillisena, muuten haukattiin liian suuri pala. Kyllähän tämä hankinta haiskahtaa jo siltä, että Pirlo nyt ainakin on lähdössä USA:han tai jopa Australiaan. Pogbasta...
  2. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Joko luin sen jostain tai kuulin siinä Ylen pelissä taannoin, että jos Juve voittaisi Mestarien liigan, niin Pirlo lähtisi kauden jälkeen.
  3. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Kylläpäs tuli oikein lahjana tuo pari Juvelle, vaikka mikään ei ole ikinä varmaa. Monaco siis voitti oman lohkonsa pisteen erolla Leverkuseniin, samassa lohkossa pelasivat myös Zenit sekä Benfica. Helppo lohko oli Monacolla, ja siitä olisi kuka tahansa voinut jatkoon päästä. Se suurin hatunnosto...
  4. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Erittäin tyytyväinen tuohon jatkopaikkaan ja siihen, että nyt se nokka on oikeassa suunnassa myös kansainvälisillä kentillä. Harmittavasti on jäänyt viime kausina pelejä väliin iso liuta, varmaan suurin syy on Serie A:n taso, mikä ei säväytä. Ei niitä kunnon matchuppeja ole enää Milaneita...
  5. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Näinpä, ja olisi voinut jo tässä vaiheessa kovempaakin tulla. Dortmund on ihan hyvä haaste ensimmäiselle kierrokselle. Kyllä nyt Juven pitäisi näyttää, että kuuluvat maailman eliittiin. Sampdoriaa vastaan tasapeli ei ounastele kovin hyvää, toki Sampdoria on ollut suuri yllättäjä tällä kaudella...
  6. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Ihmetyttää kyllä tämä, kun Atleticot ja Dortmundit ovat ottaneet monta askelta eteenpäin niin Juven otteet ovat pysyneet samankaltaisena tai jopa huonontunut. Mainitut joukkueet ovat kentällä parempia kuin Juve, vaikka paperilla Juvella on pirun kova porukka. Mistä kiikastaa, kun Juven...
  7. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Hemmetin viaplay, kun näytti jotain Napolin peliä muttei Juven peliä joten jäi myös katsomatta ottelu. Kertoo kyllä leveydestä, kun Pogba, Tevez ja Pirlo ei avauksessa ollut ja silti rökitetään 3-0. Morata sai onneksi peliaikaa, mutta tuo hänen paikkansa epäonnistuminen pisti kyllä naurattamaan.
  8. A

    Juventus F.C. 2014–2015

    Hieno voitto tuli, vaikka odotettavissa oli jälleen hankala vastustaja. Puolustavaa joukkuetta vastaan cl:ssa on vaikeaa, kun siihen otetaan huomioon "pakko voitto". Tevezin maali oli kyllä hieno ja tuollaisia on mukava nähdä. Olympiakos vei Atleticon ja sehän meille passaa. Mielenkiintoinen...
Ylös