Hakutulokset

  1. H

    Mathias Porseland

    Taisin nukahtaa noin kuukaudeksi... Ja sitten uni toteutui! Taidan tuossa maaliskuun puolivälissä ruveta näkemään unia mestaruudesta.
  2. H

    Mathias Porseland

    Niin, kaikkein kauneinta ja ihaninta olisi, jos lauantain palkinnonjaon yhteydessä kuuluisi seuraava: "Hyvät naiset ja herrat, samalla voin ilmoittaa, että Mathias Porseland on tehnyt HPK:n kanssa sopimuksen myös kahden tulevan kauden ajaksi." Tämä on siis tietenkin pelkkää alkuillan toiveunta.
  3. H

    Mathias Porseland

    Eli pääsee ottelun ykköstähdeksi. Sehän sopisi hyvin.
  4. H

    Mathias Porseland

    Paljonkohan esimerkiksi Sapko tarjoaisi?
  5. H

    Mathias Porseland

    Ehkä juuri ja juuri. Semmoinen tämä ja kolme seuraavaa vuotta olisi sopiva.
  6. H

    Mathias Porseland

    Aika hyvä... Hyväksyn. Lisäksi voi arvostaa matemaattisia taitoja. Kulmat oli laskettu oikein.
  7. H

    Mathias Porseland

    Olisi voinut laittaa läpiajon itse sisään. Parannettavaa on. (Mutta ei ole huånå.)
  8. H

    Mathias Porseland

    Aika nopeasti on Porseland pystynyt näyttämään vahvuuksiakin. Ehkä voisi tehdä jo pidemmän sopimuksen - mielellään semmoisen, että se jatkuu vielä pari seuraavaa kauttakin.
  9. H

    Mathias Porseland

    Porseland kehuu oheisessa jutussa seuralegenda Tuulolaa ja sanoo, että tämän kanssa peli meni paremmin kuin Charan kanssa. Lisäksi hän kertoo, ettei peli viime kaudella kulkenut niin kuin olisi pitänyt. Kun jäi ilman sopimusta, on alkukauden treenaillut itsekseen ja Ruotsin kolmannen sarjatason...
Ylös