Hakutulokset

  1. P

    Länsimetro

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin” - Kotimaa - Ilta-Sanomat "Kuukankorven mukaan paineenvaihtelu ei ole niinkään metron ongelma, vaan sen ominaisuus. Hän kertoo, että kaikissa maailman metroissa syntyy paineenvaihtelua." Olen...
  2. P

    Länsimetro

    En tiedä pääsikö ikinä tämän vitun typerän demokratian päätettäväksi, mutta puhetta oli. Olisi ollut melkoisen hyvä ratkaisu rakentaa rata ihan tähän maan pinnalle, mutta kun ei.
  3. P

    Länsimetro

    Ja esimerkiksi Lontoossa on ollut aina. Nykyisessä asuinkaupungissani en mene koskaan töihin klo 8-9 vaan joko aikaisemmin tai myöhemmin. Ruuhka-aikojen lippu on samanhintainen, mutta ei ole vain mitään järkeä tunkea sinne. Aivan varmasti Espoossakin todella monilla olisi kunnon liukuma, mutta...
  4. P

    Länsimetro

    Nauraakohan pöndet meille: "Espoon kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos arvioi keskiviikkona lähettämässään tiedotteessa, että noin 10 minuutin pidennys on kohtuuton." Eihän sillä olisikaan väliä, jos jossain kaukojunassa joutuisi istumaan kymmenen minuuttia pidempään. Joka...
  5. P

    Länsimetro

    Ei se sitten toimikaan: Länsimetrosta syntyi kaaos, suorat bussilinjat halutaan nyt palauttaa – ”Emme elä Neuvostoliitossa, missä huonosti toimivia asioita pitää vain sietää” - Kaupunki - Helsingin Sanomat "Yhtenä vaihtoehtona pöydällä on, että osa Helsinkiin kulkevista suorista bussilinjoista...
  6. P

    Länsimetro

    Karua kritiikkiä ja varmaan ainakin jotain perääkin: Raideasiantuntijan suorat sanat länsimetrosta: Nämä viisi asiaa vain harva näkee tai ymmärtää | Yle Uutiset | yle.fi Oli Suomessa korruptiota tai ei, niin mistä näistä tietää.
  7. P

    Länsimetro

    Enemmän ihmetyttää vieläkö sen voi noin maksaa. Vierailen Espoossa joulun tienoilla, mikähän olisi paras tapa hankkia lippu. Onko appsi jo valmis mitä voisi sitten näyttää virkahenkilölle.
  8. P

    Länsimetro

    Tämä on se syy, mutta miksi asialle ei tehty mitään. En muista päivämääriä, mutta ihan todella pitkään tiedettiin ja peruttiin koko automatisointi. Tietenkin tiedettiin jo paljon ennen kuin kehdattiin edes julkisuuteen kertoa. Silti ilmeisesti mentiin sitten niillä vanhoilla suunnitelmilla...
  9. P

    Länsimetro

    Kuinkahan monta kääntöraidetta siellä mahtaa olla, en tiedä. Voi silti olla, että juurikin niiltä kaikilta raiteilta sellainen pieni sivuseikka puuttuu. Jonkun mielestä saniteettitilojen järjestäminen on omalla vastuulla ja jonkun mielestä työnantajan. Se ei ole sen kummempi asia.
  10. P

    Länsimetro

    Eihän se nyt herran jestas noin mene. Vaan oltaisiin tehty kerralla kunnolla. Jos olisin ollut itse hyväksymässä tuolla jotain, niin eipä olisi mennyt läpi. Joku sanoo sitten tietenkin siihen no hyvä, että et ollut. Voi olla niinkin, mutta sitten lopputulos on tämä. Lähtee aivan käsistä sekin...
  11. P

    Länsimetro

    Se on vain niin kumma miten näitä vain tapahtuu jopa niin hienossa Suomessa missä kaikki toimii: 1,2 miljardin länsimetro hämmästytti työntekijät – Lehti: Pissalla pitää käydä pusikossa | Helsingin Uutiset
  12. P

    Länsimetro

    Areenassa on suora lähetys menossa hulinoista.
  13. P

    Länsimetro

    Olin vuosia konsulttina tekemättä oikeastaan mitään eri projekteissa, yksi oli julkisella puolella. Suoraan siinä ei kukaan kaiketi edes kusettanut, mutta kun mitään ei vain saada aikaan ja laskutettavat tunnit juoksee. Tarkkaa syntymekanismia en tiedä, mutta on se tietenkin siitäkin osittain...
  14. P

    Länsimetro

    Niin iso osa porukasta on tosiaan pöndeltä, että eihän tämä herätä keskustelua. Blues-osiossa varmaankin vaikutus on suurempi. Länsimetron koeajot keskeytetty toistaiseksi – myös liikenne Kampin ja Ruoholahden välillä pysäytetty - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Ylös