Hakutulokset

  1. K

    Yleisradio Oy – YLE

    Kotiutus ilman Mertarantaa sopii kyllä. Mikäli suomalaiset eivät ostaisi näitä maikkarin Tami-paketteja, niin kyllähän kyseinen humpuukimedia niistä nopeasti irtautuisi (tosin taisivat ostaa oikeudet viideksi vuodeksi, mutta joka tapauksessa). Hieman vakavammin. Yle tarvitsee jatkossa kaiken...
  2. K

    Yleisradio Oy – YLE

    Puoliksi samaa mieltä kanssasi. Mielestäni merkittävät urheilutapahtumat kuuluvat julkisen palvelun piiriin. Sen sijaan jotkin taitoluistelut ja Uudet päivät eivät kuulu. Lisää Pressiklubin kaltaisia keskusteluohjelmia ja Yle Teeman laatudokkareita, lisää Avaraa luontoa ym.
  3. K

    Yleisradio Oy – YLE

    Oli jo aikakin saada tärkeä asia kuntoon. Onnittelut siitä hallitukselle ja koko eduskunnalle. Ratkaisu on erittäin hyvä ja toivon mukaan turvaa sen, että maassa on jatkossakin edes yksi media josta kansalainen saa jotakin sisältöä.
  4. K

    Yleisradio Oy – YLE

    En ota kantaa siihen, onko maksamattomilla tv-lupamaksuilla mitään tekoa sen kanssa, että yle luopuu esim. mm-lätkästä. Mutta eivät ne maksamattomat sielut ainakaan asiaa paranna. Ja nimim. Vlad fiksuna ihmisenä ymmärtää aivan hyvin, että suurin osa niistäkin ihmisistä, joilta se maksu joka...
Ylös