Hakutulokset

  1. D

    Yleisradio Oy – YLE

    Itselläni on android mutta kyllä sekin jossain vaiheessa kyykkää, toki pidempi käytettävyys yleensä. Omani oli ns supertarjous edullisesta päästä mallistoa ja siksi jo alkanut jo hidastelemaan kun prosessorista loppuu jo tehot. Mutta kyllä se siis androidinkin kanssa on joka tapauksessa edessä...
  2. D

    Yleisradio Oy – YLE

    Älytelevision ostaessaan on hyvä tiedostaa, että jos ei se fyysisesti kyrvähdä muutamassa vuodessa eikä parempaa ja/tai isompaa kuvaa ole tarvitsemassa, niin töllöttimen elinkaaren aikana on ostettava joko esim. chromecast tai sitten joku erillinen boksi joka pyörittää (paremmalla raudalla) taas...
  3. D

    Yleisradio Oy – YLE

    Kyllä avioliitto instituutiona on yhteiskunnassamme edelleen sen verran vahvassa asemassa, että istuvan pääministerin siviilisäädyn muutos kuuluu myös ns. uskottavien medioiden uutisiin.
  4. D

    Yleisradio Oy – YLE

    Lakimieheltä tai kriisiviestinnän asiantuntijalta saatua fraasia toistelee. Mutta joo, eihän kyse ole siitä että keskivertokatsoja tunnistaa vaan siitä että ne ihmiset jotka tietävät asioita tekijästä tietävät nyt myös kuka on ollut uhri. Perinteisestihän tällaiset tarinat on joko kerrottu...
Ylös