Hakutulokset

  1. S

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Minua kiinnostaisi tietää, että onko HIFK-faneilta kysytty mielipidettä asian suhteen laisinkaan. Jyväskylän rytmiryhmä varsinkin on aikanaan saanut paljon närää ja harmitusta aikaiseksi katsomoissa. Pitkälti, vai ainoastaan(?), tuon vastustuksen johdosta HIFK on organisaationa suhtaunut...
  2. S

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Mielestäni tällä systeemillä ei edes tarvitse sinänsä tahkota voittoa, eli sijoittamansa euron tai kaksi voi saada kotiin lähtiessä takaisin hattua vastaan. Win win, tai ainakin no lose no lose.
  3. S

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Alkuperäisessä ajatuksessahan muodilla ei olisi ollut mitään merkitystä, kun lippikset olisi ollut hallilla valmiina seuran puolesta. Axbor Nocturnen esiin nostama pointti tavaranheittokiellosta kuitenkin vesitti tämänkin ajatuksen.
  4. S

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    No jos sieltä jokainen hatun heittäisi kentälle niin tuskin kuitenkaan katsomoita tyhjennettäisiin. Tässäkin siis joukossa on voimaa. Tietysti tämä esiin nostamasi pointti kyllä pitkälti vie sen mahdollisuuden, että HIFK seurana voisi näitä hattuja myydä.
  5. S

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    En tiedä onko tämä nyt ihan oikea ketju, mutta en nyt parempaakaan paikkaa seuraavalle ehdotukselle keksi. Ajatus syntyi kun Petteri Wirtanen teki hattutempun Pelicansia vastaan. Olkootkin, että hattutempun teki vierasjoukkueen pelaaja, niin kentälle taisi lentää kokonaista yksi pipo...
Ylös