Hakutulokset

  1. W

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    14 varsinkin ja kohtullisesti myös 15 olivat omavaraisia vuosia. 18 sitten taas ei niinkään. Ja varsinkaan tuota vuotta 14 on nykypäivänä paljon vaikeampi saada aikaan. Vaatisi, että saataisiin tulevaksi kaudeksi Mannista, Salomäkeä yms Ouluun.
  2. W

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Ja samoin Tapparan voisi mielestäni laskea ostojoukkueeksi. Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin viimeisen kymmenen vuoden aikana HPK:n voi varmaan laskea ainoaksi "ei ostojoukkueeksi", mikä on yltänyt mestaruuteen. Ja tuokin hiukan tuomareiden avustuksella
  3. W

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Ei ole särkymävaraa, mutta silti haluaisit laittaa Bunnamanin ja Gunlerin pois? Lisää kärkiosaamista tuohon tarvitaa, se on toki selvä. Mutta mielummin minä Bunnamania katselen kuin esimerkiksi Tiivolaa tuolla kentällä
  4. W

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin Kärpät pelaa ensimmäisen erän erikoispaidoilla, joissa ei ole mainoksia tai muutakaan.
Ylös