Hakutulokset

  1. L

    RIP-ketju

    Kovin julkkislähtö itelle sitten James Gandolfinin :( Hybrid Theory ja Meteora olivat aikanaan ihan helvetin kova juttu. Myöhempikin tuotanto jonkin verran tipahtanut toki. Onneksi ehdin näkemään bändin livenä Porissa 2009. Oli helvetin kova keikka nimenomaan Chesterin ansiosta. Kaveri oli...
  2. L

    RIP-ketju

    Ohhoh. Aika puskista tuli kyllä Georgen menehtyminen. Nuorehko jannu kuitenkin vielä. Musiikkimaailman kovin homo Mercuryn ja Eltonin jälkeen IMO. Monia hyviä biisejä tehnyt. Careless Whisper toki nousee itelläkin ekana mieleen. RIP.
  3. L

    RIP-ketju

    Tolla Vitollahan ei viime vuosina mennyt muutenkaan kovin vahvasti. Sai tuomion muistaakseni teinityttöjen kähmimisestä ja taisi istua linnassakin.
  4. L

    RIP-ketju

    Ohhoh. Nyt oikeasti kosketti. Juuri on emännän kanssa Sopranos uusintakierroksessa. Lepää rauhassa James.
  5. L

    RIP-ketju

    Näinpä. Unohdin laittaa viestiini, että Nicholson ja Carrey olivat eri leffoissa, koska ajattelin sen olevan ihmisten muistissa. Mutta tosiaan. Ledgerin ohella näissä uudemmissa Batmaneissa ei ole Jokeria Nicholsonin lisäksi kukaan näytellyt.
  6. L

    RIP-ketju

    Jos Batmaneista puhutaan, niin Carrey ei toki näytellyt koskaan Jokeria, vaan Arvuuttajaa. Jokeria näytteli Jack Nicholson. Tällainen nuoren näyttelijän poissaolo vetää kyllä aina hiljaiseksi. Ura oli vielä vahvassa nousussa Ledgerillä, mutta ikävä kyllä valitettavan lyhyeksi se jäi. R.I.P.
Ylös