Hakutulokset

  1. H

    RIP-ketju

    Odotettavissahan tämä oli mutta koskettava poismeno joka tapauksessa. Onneksi sain pari kertaa nähdä Malcolmin komppikitarointia livenä. Liian nuorena lähti maailman parhaimman yhtyeen sisäinen johtohahmo.
  2. H

    RIP-ketju

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut - Viihde - Ilta-Sanomat Hieno näyttelijä lähti aivan liian aikaisin vain 56-vuotiaana. RIP.
  3. H

    RIP-ketju

    Kylläpä synkisti fiiliksiä tämän uutisen lukeminen. Lepää rauhassa Simo!
  4. H

    RIP-ketju

    Nyt lähti hieno mies kunnioitettavassa iässä. Herran meriittilistalta löytyy muuten ennätykselliset yli 300 näyteltyä elokuva- ja televisioroolia, mikä on aika uskomaton suoritus yhdelle ihmiselle. Lepää rauhassa.
  5. H

    RIP-ketju

    Ilta-Sanomien uutinen aiheesta Robin Williams lähtenyt ilmeisesti oman käden kautta. Hieno koomikko ja näyttelijä, lepää rauhassa!
  6. H

    RIP-ketju

    Tänään tulee myös kuluneeksi tasan 30 vuotta John Lennonin kuolemasta. Hieno mies oli myös hän ja aivan liian aikaisin ja turhaan joutui keskuudestamme poistumaan.
  7. H

    RIP-ketju

    Les Paul teki kunnioitettavan muusikonuran ja innoitti loistavalla kitaran soitollaan monia nuoria ja vähän vanhempiakin. RIP.
Ylös