Hakutulokset

  1. S

    Tippikulttuuri Suomeen kiitos

    Toisenkin kerran muistan nyt tipanneeni Suomessa. Tuo tapahtui kaikenlisäksi hurjana opiskeluaikanani, jolloin luonnollisesti oli raha tiukalla. Tulin melkoisen päihtyneenä kavereiden kanssa Tampereelta Hervantaan kimppataksilla. Elettiin vielä markka-aikaa. Taksimatka maksoi muistaakseni 98.7mk...
  2. S

    Tippikulttuuri Suomeen kiitos

    Sen verran voisin mainita tippaamisestani, että eräs koulun kautta tuttu tyyppi on eräässä ravitsemusliikkeessä aika usein portsarina. Hänelle annan aina rahaa, kun poistun baarista. Tuo on nimittäin varsin kätevä keino päästä eroon lompakossa olevista 5-senttisistä. Suosittelen tätä muillekin...
  3. S

    Tippikulttuuri Suomeen kiitos

    Pitää paikkaansa. Tästä oli ainakin joku aika sitten juttua Helsingin Sanomissa. Kyseessä oli joku tippi-kulttuuria eri puolilla maailmaa käsittelevä juttu.
  4. S

    Tippikulttuuri Suomeen kiitos

    Minä katson asian siten, että huonepalvelu tekee tällöin työtänsä. Ja Suomessa peruspalkka on käsittääkseni heilläkin ihan kohtuullinen. Eri asia on sitten nuo Euroopan (tms.) hotellit, joiden henkilökunnan palkkataso voi olla alhainen ja siellä ikään kuin pidetään tippiä yhtenä luonnollisena...
  5. S

    Tippikulttuuri Suomeen kiitos

    Itä-Euroopassa (Latvia, Liettua, Tshekki, Unkari yms.) tippi ravintoloissa on about 10%. Jossain harvoissa tapauksissa se on jo lisätty laskuun. Yleensä ei. Periaatteessa tippaus ei ole pakollista, mutta käytännössä... noh, ainakin itselläni on siellä tapana tipata.
Ylös