Hakutulokset

  1. K

    Päivän doping-käry

    Lotta Haralan valmentaja otti lähtöpassit. Syynä luottamuspula, koska sai tietää asiasta vasta kun se oli jo julkisuudessa ja rangaistus jo kärsittynä. Siis edes valmentaja ei ollut tietoinen asiasta? Turha tässä millekään norjalaisten huulirasvoille on naureskella. Samanlaista suhmurointia...
  2. K

    Päivän doping-käry

    Johaug kärähtänyt! Näin kertoo useat lehtitiedot. Epävirallisten lähteiden mukaan myös Jari Porttila on juuri pidätetty julkisesta itsetyydytyksestä.
  3. K

    Päivän doping-käry

    Norjan maastohiihtotähti Sundby kilpailukieltoon - menettää suurvoitot! "Sundby jäi kaudella 2014-2015 kiinni sallitusta astmalääkkeestä, johon hän ei ollut kuitenkaan hankkinut tarvittavaa lääketieteellistä lupaa. Kansainvälinen hiihtoliitto armahti tuolloin norjalaisen, mutta urheilun...
  4. K

    Päivän doping-käry

    Juuri tälläisten takia allekirjoittanut käytännössä halveksii kreikkalaisia yleisurheilijoita ja kumppaneita. Pois koko maa urheilusta, kun muutenkin ovat sellaisia vinkujia.
Ylös