Hakutulokset

  1. 4

    Lapsettomuus

    Tässä täytyy tietenkin asettaa tarpeet ja tahtotilat jonkinlaiseen mittakaavaan. Jos asiaa miettii globaalisti, niin kyllä, kyseessä on aivan mitättömän pieni juttu; lapsia syntyy ympäriinsä kaiken aikaa. Mutta henkilökohtaisella tasolla tuo on kaikkea muuta kuin pieni juttu, ainakin monesti...
  2. 4

    Lapsettomuus

    Kiitos. Mietittiin tosiaan tovi, että viitsiikö kertoa vielä tässä vaiheessa muille. Koska olisihan se helpompaa, jos kukaan ei olisi tiennyt, jos jotain vaikka menisi vikaan. Mutta se on kovin outo ajatustapa, koska silloinhan sitä tukea eniten muilta tarvitsisi. Ja on helpompaa pyytää tukea...
  3. 4

    Lapsettomuus

    Tuota kirjoittaessani oltiin tehty kumppanin kanssa suunnitelma, aikataulu siitä, että milloin asiaa aletaan tutkia, mikäli asiat eivät etene luonnostaan ja mikäli apua tarvitaan. Muutama päivä sitten päätettiin hakea apteekista raskaustestit, kun viimeisimpien kuukautisten olisi pitänyt jo...
  4. 4

    Lapsettomuus

    Joskus nuorempana ajattelin, että lapsia ehdottomasti haluan, mieluiten 2-4. Sitten tuli ajanjakso, jolloin koko ajatus siirtyi unholaan. Silloisen tyttöystävän (myöhemmin vaimon) kanssa asiasta ei juurikaan keskusteltu ja ehkäisy hoidettiin pillereillä. Jossain vaiheessa päätettiin kuitenkin...
Ylös