Hakutulokset

  1. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Ikeasta ne Hornetitkin ostettiin aikoinaan. Iso osa niistä kasattiin Suomessa.
  2. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Lisäksi netti on kuulemma pullollaan videoita, joissa opetetaan kuinka lapsia tehdään. Osa opettajista ei ole kyllä aivan tietoisia kaikista asiaan liittyvistä yksityiskohdista. Melkoisella varmuudella voi sanoa että joillain videoilla näytettävillä metodeilla ei kyllä tenavia tule. En nyt...
  3. S

    Mille naurat juuri nyt?

    En tiennytkään että joillain henkilöillä naama voisi näyttää tuolta. Kuulin joltain kaverilta että joissain japanilaisissa elokuvissa joidenkin henkilöiden muut kehon osat näyttävät tuolta.
  4. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Kyllähän se niin on että tissit on ihan saatanasta. Lähes kaikki on aluksi riippuvaisia äidin tisseistä ja sen jälkeen on helppo retkahtaa muihin tuotteisiin. Pelkkä tissien katselu myös myöhemmällä iällä voi johtaa esim karvojen kasvamiseen kämmenpohjiin sekä tahattomiin...
  5. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Juuri näin. Jostain olin aikoinaan lukevinani, että tämä energiajuomien liiallinen litkiminen on aiheuttanut hieman ongelmia kouluissa. Nuoriso ei malta keskittyä asiaan kun on liian paljon piristeitä verenkierrossa. Todenperäisyydestä en tiedä. Varmaan joku palstan opettajista voinee vahvistaa...
  6. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Tuolla perusteellahan Suomi on pullollaan narkkeja, kun tuo kahvi tuppaa olemaan lähes kansallisjuoma heti kossun ja jallun jälkeen. Kofeiini toimii porttina silloin kun jonnet vetää ES:ää, mutta ei silloin kun kunnon kansalaiset juo kahvia. Hieman ihmeellistä mielestäni. Kyllähän tuolla...
  7. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Patsas pitää ehdottomasti olla sellainen, jossa Kale seisoo hymyillen ja osoittaa kädellään eteenpäin, ikään kuin kauas tulevaisuuteen. Joskus myöhemmin patsaan viereen voitaisiin sitten pystyttää sen henkilön patsas, jonka Kale on valinnut seuraajakseen. Tässä linkki wikipediaan ja valokuvaan...
  8. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Ettei kenellekään jää epäselväksi, niin en nostanut tuota videota tähän ketjuun naureskeltavaksi varkaan ihonvärin vuoksi, vaan tuodakseni esille hyvän suorituksen pääosaa esittäneen myyjän toimesta. Hänen toimintansa olisi ollut mielestäni yhtä hienoa vaikka varas olisi ollut valkonaama...
  9. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Naureskelen myymälävarkaalle, joka yritti pölliä juhannusjuomia Länsi-Pasilassa sijaitsevasta K-Marketista. Samalla nostan hattua naismyyjälle, joka esti hänen aikeensa. Oikeastaan varkaita oli kaksi ja heidän yrittäessä poistua paikalta, myyjä pysäytti heidät ja yritti estää heidän...
  10. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Aivan mahtava! Taitaa tosin tulla tuo rallienglanti tulla vähän kieli poskessa, koska tyypin sanavarasto on kyllä sellaisen, jonka pitäisi osata lausuakin sitä oikeammin. Tuo My Summer Car on toivottavasti työnimi. Lopullinen nimi voisi olla vaikka Amissimulaattori tms. Pointsit myös kaljakorin...
  11. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Rikoslain 45. Luvun 18§ pykälä on se joka on määrittävä tekijä tässä asiassa. Boldaus oma: Tämänhän te kaikki intin käyneet tiesittekin. Periaatteessa tuossa aliupseerin esiintymisessä ei ole ollut mitään ihmeellistä nykypäivänä. Sotilaiden elämistä ja olemista säätelee kuitenkin tuo rikoslain...
  12. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Eikös tämäkin ole jo ihan kyselytutkimuksella osoitettu fakta, että Jatkoaikaan kirjoittavilla vaan on hieman isommat meisselit? Aiheesta on jossain foorumin kätköissä muistaakseni kysely ja sen perusteella taisi olla niin, että lähes kaikilla on joku mahtikanki housuissa. Jostain syystä vain...
  13. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Missä tiputetaan aloituskiekko paitsiovihellyksen jälkeen?
  14. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Ja Twitterissä luvut menevät Megadethin eduksi numeroin 11800 - 833000 seuraajien osalta. Erilaisilla tilastoilla ja faktoilla voi omaa mielipidettä perustella kunhan rajaa muut itselleen ei niin sopivat tiedot huomiotta.
  15. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Aika hulvaton pätkä. Jos kyseinen virtuoosi joskus lähtee politiikkaan mukaan ja asettuu ehdolle vaikka eduskuntavaaleihin, niin on todella vaikea päätellä minkä nykyisen eduskuntapuolueen listoilta hän löytyisi. Itse en ainakaan antaisi kovin suurta kerrointa jos joku haluaa pistää rahansa...
  16. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Käytin tämän linkin takaa löytyvää laskentamallia todellisista kustannuksista. En alkanut tarkastamaan kuinka tarkat nuo ko. sivulta löytyvät laskelmat ovat. Nopealla silmäyksellä näyttivät ihan oikeanlaisilta. Siinä on huomioitu myös vakuutukset, verot jne. Aloin itsekin miettimään noin 15min...
  17. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Ihmisten tyhmyydelle sekä toimittajan laskutaidolle. Lahdessa on myyty tänään bensiiniä 0,99€:n litrahintaan ja Ilta-Sanomien toimittajan mielestä ihmisten kannattaa lähteä tankkaamaan halpaa bensaa jopa 230km:n päästä. Totta on, että pelkällä polttoaineen hinnalla laskettuna tulee säästöä...
  18. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Ei kain Kale nyt lippujaan joudu ostamaan? Sehän on aivan liian rahvaanomaista.
  19. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Eissattana!? Onko ne kaupan kalapuikot ollut joskus eläviä olentoja? Eihän nyt kukaan voi olla niin julma että menee tappamaan söpöjä ahvenia ja särkiä. Nykyään ei tarvitse enää ruuan saamiseksi kalastaa. Ruokaa saa kaupasta ja ne on vielä kätevästi tehty jo melkein valmiiksi. ei tarvitse kuin...
  20. S

    Mille naurat juuri nyt?

    Suomella on väärä biisi Euroviisuissa... Kyllähän sen olisi pitänyt olla tämä. Tami on voittanut lähes kaiken eläessään ja yhet Euroviisut olisi vain yksi suupala tälle maailmanmiehelle.
Ylös