Hakutulokset

  1. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Hyvä pelikapteenilta, mutta sitä helpotti se, ettei vastustaja tullut korkealta akrvaamaan oikeastaan missään vaiheessa.
  2. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Kyllä täytyy ihmeitä tapahtua, jos näin käy, sillä sen verran tiukasti esimerkiksi Tuukka Mäntylä on siellä mukana pysynyt, vaikkei otteet sitä olisi edellyttäneetkään. Erkan maajoukkueen kokoaminen kun on ollut sellaista vähemmän kokeilevaa. Samat naamat turnaukssta toiseen hyörii kentällä...
  3. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Noh tiettävästi kukaan ei ole puhunut, että Niskala ja Porkka pelaisivat MM-kisoissa, vaan heidät on vaan valittu ensimmäiseen MM-ryhmään. Herkkä on hipiä sinullakin, jos tuosta herneen nokkaasi kiskoit. Näillä palstoilla nyt jutut useimmiten perustuvat pieneen tai vähän isompaankin provoon...
  4. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Hyvä yötä Mogilni Taitaa olla parempi, että Mogilni ottaa pienet päiväunet tähän väliin, kun suoltaa tänne mitä sattuu. Suosittelisin seuraamaan tiedotusvälineitä sillä nätimmällä pelisilmällä.
  5. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Luggu-fanit uudessa tilanteessa Muutamaan vuoteen ei lukkolaisia kohtaan juuri ole kiinnostusta muilla SM-liiga seuroilla ollut, eikä ihme kun katsoo seuran menestystä. Nyt kurssi on koko seuralla ylöspäin ja samaten yhä enemmän kiinnitetään huomiota seuraan ja sen pelaajiin. Kova paikkahan se...
  6. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Niskala vs. Mäntylä Eihän noista telkkarin välähdyksistä juurikaan selvää ottanut, mutta ei tuota Korkin mainitsemaa maalia Tsekki pelissä vois tosiaankaan laittaa Niken piikkiin. Nikke kun sen oman miehensä piti, kuten jo joku sanoikin. Jossakin ketjussa verrattiin yllä mainittuja miehiä...
  7. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Nyt korkki kyllä vääntää provoa hieman väärästä aiheesta, sillä täällä muut yleensä keskustelevat jääkiekosta ja/tai sen lieveilmiöistä. Taitaapa niitä Raumalais lähtöisiä futaajia olla pelannut myös Jazzissa. Ainakin Hakassa, HJK:ssa, ja hämeenlinnassa heitä esiintyi viime suvena. Lisäksi...
  8. M

    Janne Niskala – Raumanmeren rannikkotykki

    Totta. Vähemmän kuin ennen, mutta vieläkin Niskalla menee sormi suuhun hyökkäyspäässä ja tästä tulee silloin tällöin pahoja kiekonmenetyksiä. Se ratkaiseva syöttö tai röyhkeys nousta maalille jää usein puuttumaan.
Ylös