Hakutulokset

  1. T

    Kaupunki nimeltä Turku

    Näin voitaneen todeta, ainakin minä puollan kyseistä väitettä. Junnu Vainiokin taisi aikanaan sanoa, että "naisen vieminen Turkuun on kuin veisi samovaarin Moskovaan".
  2. T

    Kaupunki nimeltä Turku

    Näköjään. Pitäisköhän joskus järjestää sellainen turuntamperelaisten jatkislaisten kokoontuminen jonnekin kuppilaan tuopin ääreen?
  3. T

    Kaupunki nimeltä Turku

    Kappas, täällähän on kohtalotovereita. 2005 alussa siirryin itse Tampereelta turkulaiseksi naisen perässä. Onhan tähän jo tottunut, vaikka tiukkaa teki. No ei, oikeasti turkulaistuin yllättävän helposti ja samalla molempien kaupunkien älykkyysosamäärä nousi :)
  4. T

    Kaupunki nimeltä Turku

    Kummassakaan ei käsitykseni mukaan ole suurempia häiriöitä tai ongelma-alueita. Itse voisin kuvitella muuttavani kumpaan tahansa.
Ylös