Hakutulokset

  1. A

    Tony ”Viikinki” Halme

    Mikäli tuota painin aikakautta ja kulttuuria tietää, niin voi hyvin uskoakin. Syyt taustalla toki voivat vaihdella vähän henkilön mukaan.
  2. A

    Tony ”Viikinki” Halme

    Periaatteessa hänen hahmonsa pohja olisi kestänyt myös Attitude-aikakaudenkin joillakin tietyillä muutoksilla, mutta toki ennen kaikkea Halme persoonana olisi ollut oiva palanen siellä lower- ja midcarder tasolla. Cesaro tulee ensimmäsenä mieleen. Hän on muistaakseni Sveitsistä ja ollut aika...
  3. A

    Tony ”Viikinki” Halme

    Noihin aikoihin pukukopeissa ei taidettu yleisesti pitää kenestäkään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kauheaa kyräilyä ja taistelua suosiosta. Saavutus sinänsä, jos tuollaisessa ympäristössä ei ole yleisestikään pidetty hahmo. Voi olla myös, että Borgan välittömästi saama pienimuotoinen push...
Ylös