Hakutulokset

  1. J

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Mä oon itse tätä nuorempaa kannattajasukupolvea, 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla syntyneitä. Faija vei ensimmäistä kertaa matsiin 2000-luvun alussa ja ekan kausarin taisin 2009 paikkeilla ostaa itse. On toki useita juttuja, mitkä on nyt KHL:ssä paremmin, mutta iso osa niitä asioita, mihin...
  2. J

    Positiivisuusketju

    Ei Henri Ikoselle eikä oikeastaan usealle muullekaan – peliaikaan nähden teki juuri sen mitä piti, ja pystyi jopa taidollaan luomaan yhden vaarallisen tilanteen suorasta hyökkäyksestä. Lisäksi pidin itse Hirvosen tavasta palauttaa kiekkoa pakille aina kun pystysuunta oli tukossa. Useat olisivat...
  3. J

    Hartwall Arena

    Laittaisivat ensin tietokoneet, jotka pyörittävät koko hommaa, kuntoon. Ovat ilmeisesti siinä kunnossa, että hajoaminen voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Näin on ollut jo usean kauden ajan. Työtenkijät joutuvat sormet ristissä toimimaan aina otteluissa..
  4. J

    Jani Rita

    Onkohan sitten luvattu vakipaikkaa nelosen laidalla? En nää mitään muuta syytä, ellei sitten tuo raha. Liigassa Polle mahtuisi suurinpiirtein kaikkien joukkueiden neloseen ja jopa joidenkin kolmoseen.
  5. J

    Yleisesti Jokerien, SKA:n, KHL:n ja Rotenbergin suhteesta

    Onhan se ihan erilainen tunne verrattuna Liigaan, kun ollaan altavastaajia. Rehellisesti sanoen, Liigassa minua jännitti lähinnä HIFK:ta ka Kärppiä vastaan pelillisiä asioita ajatellen. HIFK:n mestaruusvuoden paikallismatsit, Kärppämatsit kokonaisuudessaan viime vuosilta. KHL:ssä on useita...
  6. J

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Alkuakudesta ihmettelin, mitä kaveri teki meidän joukkueessa. Loppukaudesta oli Lokomon jäsenten jälkeen meidän tärkein hyökkääjä. Kehityskäyrä oli koko ajan jyrkässä nousussa, sama juttu Sallisella ja Pöystillä. Huhtala-Sallinen-Pöysti myös ensi kaudeksi kokoon!
  7. J

    Juhamatti Aaltonen Helsingin Jokereihin!

    Kauden isoin pettymys itselleni. Runkosarjassa ok-pelaamista, asenne taas oli perseestä koko kauden. Se hype, mikä kaverista luotiin playoff-pelaajana, oli ihan käsittämätön. Jokainen vakuutteli, Jukka Jalosesta kärppäfaneihin, miten ratkaisee keväällä pelejä joukkueelleen. Osoittautui ihan...
  8. J

    Jokerien juniorit 2014–2015

    Olli Juolevin sopimustilanteesta tietoa? Tämä kaveri on pidettävä meillä keinolla millä hyvänsä. Peliesitykset + koko = potentiaali on ihan järkyttävän kova. Mitä Olli on nyt, 190cm jo pitkä? Niin nuoressa iässäkin, että voipi vielä ylittää sen kaksi metriä.
  9. J

    Ryan Gunderson Jokereihin

    En lähtisi kuitenkaan aliarvioimaan yksityiselämää tässä tapauksessa, Ryanin tyttöystävähän on ruotsalainen. Kyllä Suomi voittaa sata kertaa sadasta V-Venäjän, jos tyttöystävällä on yhtään sanavaltaa. Tai eihän sitä tiedä, ehkäpä molemmat muuttaisivat sitten Minskiin..
  10. J

    Jokerien mediaketju

    Oliko se siis jotain muuta, kuin parodiaa? Ensimmäistä jaksoa katsoin pari minuuttia, mutta se drag queen -sketsi ei uponnut. Jokerien omassa TV:ssä voisi olla historiikkivideoita, treenikuvaa tms.
  11. J

    Jokerit fanitoiminta ja -matkat kaudella 2014–2015

    Isoin syy 2011 ja 2013 vuosien pudotuspelien tunnelmaan HIFK:ta vastaan oli Villen capoilu. Jumalauta porukka kuuntelee ja kunnioittaa. Sama oli viikonlopun peleissä - kukaan ei uskaltanut olla huutamatta, kun Ville aloitti "Vain yksi jengi Stadista...". En valita nykysistä capoista, helvetin...
  12. J

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Olet oikeassa, kyllä tässä sarjassa pitää tehdä joka voiton eteen töitä. Dynamo Riikaa ei edes playoffseissa nähdä ja silti oli kauden mittaan aika tasaväkisiä meidän keskinäiset matsit. Huhtalasta pitää sanoa, että hyvä pelimies. En tiedä uinuiko vain alkukaudella, vai onko kauden mittaan...
  13. J

    Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

    Missä menee se kuuluisa kuumotteluraja, kun ei vielä kausareita ole postissa tullut?
  14. J

    Ex-Jokerit maailmalla

    Myöhässä minäkin! Helvetin kova piriste päivälle oli katsoa yön tuloksia ja huomata meidän jätkien menestyvän.
  15. J

    Ottelut ja ”show”

    Niin, en tiedä kenen idea oli palkata kauden alla HIFK-mies henkeen ja vereen suunnittelemaan Jokereiden show'ta. Myös se puhe, että "annamme kaksi viikkoa aikaa show-vastaavalle saada se kuntoon" oli skeidaa. LED-paneelit on tosi kova juttu, laitojen pysvaloista puhumattakaan. Muuten...
  16. J

    Juhamatti Aaltonen Helsingin Jokereihin!

    Tämä kausi on vain osoittanut itselleni varmemmin sen, miksi JMA ei P-Amerikassa pelaa. En pidä oikein mitään muuta hänen ominaisuuksistaan sinne riittävinä, kuin pelisilmää. Juhis ei ole maalintekijä, Juhis ei ole syöttökone. Juhis ei ole edes fyysinen pelaaja. Puolustusmoraalille tosin pakko...
  17. J

    Ottelut ja ”show”

    Nämä elementit ovat tulleet Rotenbergilta. On halunnut kontrolloida itse aika paljon show'ta, tunkee muutenkin näppejään koko ajan vähän sinne sun tänne. Hävettää pelaajien puolesta, kun on roudattu siihen "tsemppaamaan" yleisöä huutamaan.
  18. J

    Niklas Hagman jokeripaitaan

    Huumoriin huumorilla menee näköjään yli, ei riitä tämä kuuluisa oma tutka enää. *hymiö*
  19. J

    Niklas Hagman jokeripaitaan

    Tutka päälle ja herätys. Pidin Hagmania ennen kautta turhana hankintana, vanhana jäähdyttelijänä. Ihanaa olla väärässä. Ihan huikeaa suorittamista illasta toiseen ja omaa edelleen rannevedon luokkaa "NHL".
  20. J

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Kyllä itsestäni tuntuu, että niitä suurimpia yleisömääriä ei ole edes vielä nähty. Toki voin olla väärässä, mutta maanantai-peli Sotšia vastaan ei ole kovin seksikäs yhdistelmä ja koenkin, että ~9000 katsojaa siihenkin peliin on hieno tulos. Näiden kolmen ensimmäisen matsinhan yhteinen...
Ylös