Hakutulokset

  1. M

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Pakko kai Olkkosen on oltava jotenkin rikki, Jandus vielä seiskana menisi, mutta tuo Berglundin roikottaminen mukana alkaa olla jo todella hämmentävää. Saa todistaa vääräksi, mutta olisi kai tuo tässä kauden aikaan jo tullut todistettua, hasardihurri mikä hasardihurri.
  2. M

    Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

    Tuskinpa kumpikaan. Hasardihurrin laittaisin itsekin katsomoon vaikka selkeä hyökkäyspään vahvistus onkin, meinaa tulla löysät housuun hänen ollessa jäällä ja pelin paine omissa. Bunnaman taitaa kuitenkin olla ainakin parin edellisen pelin jälkeen plussalla, Tiivola edellisessä pelissään kaksi...
  3. M

    Joonas Kemppainen Kärpissä

    Kepun suoritukset harvoin on parrasvaloissa, mutta esimerkiksi tämän illan Turusen maali olisi jäänyt tekemättä ilman kepun jäätävän hyvää maskia. Hyvä mies edelleen.
  4. M

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Huono, huonompi, Berglund. Miten tuo voi ajaa ohi Paason ja Juusolan? Ilmeisesti todella piileviä kykyjä kun valmentaja toisensa jälkeen heittää sen pelaavaan kuusikkoon.
  5. M

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Jos Berglund on tänään pelaavassa pakistossa niin vedän kyllä pullon tiukkaa ennen peliä, puolustajan irvikuva oli eilisen hifk:n voiton takuumies. Mieluummin vaikka vajaalla pakistolla ettei sitä perseilijää tarvisi nähdä.
  6. M

    Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

    Vähän on hakusessa lievien muutosten myötä. Toinen erä parempaa ja kolmannessa rinnalle ja ohi. Illan agenda: Huuhtasen ja Kaukokarin hiljentäminen
  7. M

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Ja missä Pieniniemi? Onko pientä vammaa tai sairastumista, kellään tietoa? Toki on sattunut vähän kentälläkin mokia, mutta kyllä tämän talentin näkisi vähintäänkin seiskapakin roolissa.
  8. M

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Kokko mielenkiintoista nähdä, iso peukku. Peukku myös ruotsin ihmeen penkitykselle, edelleen ihmettelen kivistön vakkaripaikkaa, ei pitäisi olla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon, en laittaisi noilla otteilla edes seiskapakiksi. Paasolle ja Pieniniemelle peliaikaa enemmän, ei se ainakaan...
  9. M

    Petopodi – köyhän miehen THF

    Toivottavasti on sitä kähäveetä heittää vielä paketti Latelle. Kyllä lahden esitys pahasti toi viime kauden takaraivoon vaikka ei saisi…
  10. M

    Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

    Olkoonkin vasta toinen peli, mutta pahalta näyttää marjan uudistuminen tämän päivän liigaan. Aivan täysi turistilauma lahdessa vierailulla.
  11. M

    Kärppien peliesitykset kaudella 2022–2023

    Poistuminen sääleistä nopeasti voi hyvinkin tapahtua. Kookoo tulee siellä vastaan ja kuten viime viikon hienosta noususta huolimatta nähtiin ei jatkoon meno millään muotoa ole itsestään selvyys. Onkohan kaikkien aikojen kallein sääliplayoff -joukkue?
  12. M

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2022–2023

    On kyllä sillä tavalla unelma tilanne, että pikkukossun ja kalapudaksen kaltaiset miehet eivät mahdu rosteriin, pistää salettiin ukot treenaamaan aika viimeisen päälle. Näinhän sen pitääkin olla, kilpailua pelipaikoista eikä kenelläkään ole varaa löysäillä millään saralla. Hyvät kutinat on...
  13. M

    Ketjulotto kaudella 2021–2022

    Ei tuota juuri paremmin voi muotoilla. Jotenkin kun siihen saisi vielä häpeän tunteen liitettyä:)
  14. M

    Ketjulotto kaudella 2021–2022

    Ei ole hetkeen näkynyt etelän poikia Rindelliä & Mustosta, en kyllä kaipaakaan, mutta onko jollain parempaa tietoa? Eivät vaan mahdu tällä hetkellä kokoonpanoon?
  15. M

    Ketjulotto kaudella 2021–2022

    McTorson kanssa tismalleen samaa mieltä. Edellinen peli tappiosta huolimatta oli Wellmanilta kelpo suoritus muutenkin kuin kahden syötön arvoisesti. Sen sijaan Mustonen on saanut yrittää yrittämisen päällekin saamatta oikein mitään aikaan, siis jos puhutaan hyökkäystehoista. Omassa päässähän...
  16. M

    Ketjulotto kaudella 2021–2022

    Melko innokkaasti tosiaan kokoonpanoa sekoitellaan. Saihan ne kookoota vasten jollain tapaa kursittua pakettia kasaan loppua kohden, spede taisi olla jäällä jokaisen kavennuksen aikana. Kaippa siellä on tähän iltaan valkattu sopivat ukot askiin, vuorokauden päästä kun pelataan taas jo raksilassa...
  17. M

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

    Tämä on valitettavasti erittäin tosi. Liiga alkaa olla pikkupoikien temmellyskenttä ja tällaiset Osalan ja Salomäen kaltaiset täyttä terästä olevat aikuiset miehet eivät siellä enää voi pelata selkärangastaan. Poikaset lentelee näiden kavereiden vauhdissa kuin märät rätit ja tuomaristo...
  18. M

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Vaikka tämä kausi meni penkin alle niin kyllä paljon teki hyvää työtä kärpissä. Eikä tätä kauttakaan nyt pysty yhden ihmisen harteille laittamaan, kuten KukkoLasse sanoi, se olisi liian helppoa. Mestaruudet kuitenkin muistetaan aina ja niitä tuli niin apu kuin päävalmentajanakin, kiitos niistä...
  19. M

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

    Aamun kalevan mukaan Huttulan optio olisi pitänyt käyttää viimeistään joulukuussa jolloin mies ”ei vielä ollut puhjennut kukkaan” Ja näin päätyi saipaan, mukaan lähtee myös Metsävainio. Huttulan tilanne kuulema harmittaa niin kärppiä kuin Huttulaa tällä hetkellä, mutta luulisihan tuosta euroilla...
  20. M

    Ketjuruletti 2020–2021

    Teppo oli jäällä molempien sportin maalien aikana, mutta toisaalta niin oli Mustosen kenttäkin eikä siihen kajottu. Tietysti levänneet kaverit sikäli tervetulleita, että lähtee neljäs peli viiteen päivään. Toivotaan parasta.
Ylös