Hakutulokset

  1. B

    Boston Bruins 2021–2022

    Todella hyvä pointti yllä. Pitkään ajattelin, että jokin kombo tyyliin Hertl-Coyle olisi riittävä ylimenokauden (eli käytännössä sitä draftimunkitusta odottaessa) kärkikaksikko senttereiksi. Jäin kuitenkin Kentalin viestin myötä pohtimaan, tuomitseeko tuo oikeastaan vain takuuvarmemmin varaamaan...
  2. B

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2021–2022

    Harmittaa Vaakanaisen tilanne, paitsi lahjakkaan kotimaisen pelaajan, myös Bruinsin kannalta. Boston nimittäin todellakin kaipaisi tasokasta, nuorta leftin pakkia. Valitettavasti Urho tosiaan ei muutamilla näyttöpaikoillaan ole onnistunut vakuuttamaan Cassidya, jonka peluutusvalinnoista toki...
  3. B

    Boston Bruins 2020–2021

    Loistavat hankinnat hyvään hintaan, Reillysta maksettu varausvuorokin on ensi vuodelle. Ensimmäinen lämmin ruumis pakistoon naarattu, vieläköhän Sweeney löytäisi toisen?
  4. B

    Boston Bruins 2020–2021

    Kolme pistettä tuplapelistä Philadelphiaa vastaan oli lopulta hyvin positiivinen tulos, ottaen huomioon että molemmissa peleissä pakistossa oli käytännössä ykköspari ja neljä seiskapakkia. Melko kylmääviä hetkiä on saatu aikaan esim hyökkäyksiin lähdöissä mutta pääosin selvitty kuivin jaloin...
  5. B

    Boston Bruins 2019–2020

    Smith on todella hyvä haku loistavalla sopimuksella! Olin toivonut koko kes...öö siis syksyn off-seasonin ajan 1-2 vahvistusta Bruinsin middle sixiin, ja eritoten Smith tuntui pelityyliltään ja potentiaaliselta hinnaltaan järkevältä kohteelta. En pahastuisi jos Sweeney löytäisi vielä kelvollisen...
  6. B

    Boston Bruins 2019–2020

    Täysin samaa mieltä. Heinen on älykäs pelaaja, jonka pystyi heittämään mihin tahansa ketjuun, ja jolla on ihan ok sopimuskin. Vaikka tämä kausi on ollutkin heikompi niin luulisi, että tällainen kaveri olisi varsinkin loukkaantumisten sattuessa ihan hyödyllinen pala rosteria kannujahdissa. Ei kai...
  7. B

    Boston Bruins 2019–2020

    Täsmälleen samaa mieltä tästä, ja sikäli huolestuneena luin The Athleticista beat writereiden raportointia Sweeneyn halukkuudesta kirjoittaa jatkosopimus Krugille. Nykyinen sopimus on ollut hyvä tehoihin nähden ja erityisesti hyökkäyssiniviivan jälkeen Krug on aivan huikea. Seuraava sopimus...
  8. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Sama. Vituttaa jo valmiiksi kuvitella bostonilaismedian revittelyt aiheesta. Pahoin myös pelkään tämän olleen tämän coren viimeinen korahdus, sillä hyökkäykseen ei ole näköpiirissä uusia vastuunkantajia.
  9. B

    Boston Bruins (2.) – Columbus Blue Jackets (WC2), Atlantic 2. Kierros

    Pasta on ollut kyllä aivan kuutamolla loukkaantumisensa jälkeen. Nyt sentään peli näyttää yritteliäältä mutta mikään ei vain onnistu. Lisäksi käsi taitaa olla edelleen klesana, koska mies ihan silmiinpistävästi välttelee laukomista. Toivon että Cassidy malttaa kuitenkin pitää ketjut...
  10. B

    Tappara kaudella 2018–2019

    Jumaleissön miten meinasi tänään otsasuoni räjähtää toisessa erässä kun vissiin kymmeneen minuuttiin neljä ihan turhaa siirtoa selkeässä vetopaikassa. Muuten oli oikeastaan mukavasti aiemmista vuosista muistuttanut esitys, ajoissa johtoon ja sitten ottelu hallussa loppuun asti.
  11. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Mä tykkään lähtökohtaisesti tästä kaupasta. Iso ja monipuolinen kaveri, jolla on hyvä sopimus vielä vuodeksi. Donatosta voi tulla hyvä pelaaja, mutta ainakin toistaiseksi NHL-vauhti ja fyysisyys vaikutti olevan liikaa miehelle. Myöskään ikäeroa Coyleen ei ole kuin neljä vuotta, eli Donatokaan ei...
  12. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Täysin samaa mieltä Heinenista, sopinee suht peliälykkäänä pelaajana hyvin ykkösen toiseen laitaan. Ykkösen kolmantena lenkkinä ei tavallaan tarvitse olla Pastrnakin tasoista pelaajaa, vaan sopivalla pelityylillä varustettu vähän heikkotasoisempi laituri (ja pidän siis Heinenista) voi hyödyttää...
  13. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Melkoista viihdettä tämä Panthers-peli. Käytännössä tyhjä halli, Bruinsin peli ihan shittiä ja jätkien kehonkieli näyttää siltä kuin pelaisivat lätkää lähinnä kuolemanrangaistuksen uhalla.
  14. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Katsoin Toronto-pelin vähän puolihuolimattomasti, mitä Carlolle kävi? Noin muuten oikein hyvä, jos loukkaantunut puolikas puolustuksesta alkaa palailla.
  15. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Joo, kyllähän tämän kauden teema on ollut voittaa silloin, kun ykkösketju dominoi ottelua ja hävitä muulloin. Optimistinen lähtökohta kaikkien nuorten kavereiden seuraavan askelen ottamisesta näyttää haihtuvan ilmaan, jonka seurauksena tämän kauden joukkue näyttää todella ohuelta. Kuukauden...
  16. B

    Boston Bruins 2018–2019

    Kesän tärkeintä antia oli varmaankin olla sotkeutumatta Iljan sopimukseen. Drafti ei herättänyt ihmeempiä tunteita, katson ihan mielenkiinnolla miten ruotsalaispakin ura etenee ja Laukosta ilmeisesti olisi syytä olla innoissaan varausnumeroon nähden. Moore on käsittääkseni erittäin hyvä...
  17. B

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2018 – liveseuranta

    Kirosin juuri itsekseni että miksi ihmeessä Suomi ei pidä yyveellä mitään laukaisu-uhkaa yllä, mutta mitäpä mä tässä käyn ketään opettamaan.
  18. B

    Boston Bruins (2.) – Toronto Maple Leafs (3.), Atlantic 1. kierros

    Ekassa erässä Bruins oli aika köysissä, mutta toisessa sai jo matsin hyvin haltuun. Toronto aiheuttaa kyllä nopeudellaan hankaluuksia ja vei tänään paljon kaksinkamppailuja ihan vain ehtimällä ensin kiekkoon. Sinänsä hyvä peli Bruinsilta mutta samalla paljon löysiä suorituksia...
  19. B

    Boston Bruins 2017–2018

    Allekirjoitan kaiken yllä sanotun. Piti katsoa eilen illalla oluen kanssa eka erä ennen nukkumaanmenoa ja säästää loput tälle aamulle mutta en todellakaan malttanut jättää matsia kesken. Outo ja huikea peli. Uudet hankinnat vaikuttavat hyviltä, pidän Wingelsin pelityylistä ja olen täysin...
  20. B

    Trade Deadline tracker – 2018

    Sinänsä Bruinsilla on kyllä tällä hetkellä varaa käyttää varausvuoroja ja prospecteja joukkueen vahvistamiseen, jos toimiston mielestä menestysikkuna on nyt auki. Kuten yllä sanottiin, kukaan ei muistele maksettua hintaa jos Bruins nostelee kesällä kannua. Isokokoinen maalintekijälaituri kyllä...
Ylös