Hakutulokset

  1. T

    Opetustyö

    Kuinkahan suuri osuus opettajista tekee mitään työtä opetuksettomana aikana, omiin kokemuksiini perustuen varsin pieni? Entisenä opettajana muistan kyllä kuinka työtaakkaan vedottiin yhdessä sun toisessa asiassa. Entäs jos kesäkuun pari ensimmistä viikkoa hyödynnettäisiin vaikka oman...
  2. T

    Jarmo Kekäläisestä Jokerien johtaja

    Sivustaseuraajana uskon, että Kekäläisen kädenjälki tulee näkymään Jokereissa pitkään. Hjallis näki itsekin, miten 2010-luvulla jääkiekkojoukkuetta johdetaan ja en usko hänen naurettavuuksiin enää suostuvan.
  3. T

    Jarmo Kekäläisestä Jokerien johtaja

    Hjallikselta ja Kekäläiseltä hyvä tiedotustilaisuus, puheista huokuu henki että työskennelty on hyvässä hengessä ja nyt Keklun lähtiessä Hjallis tukee sitä täysin. MUTTA: Täydelliseksi tämän olisi tehnyt Virmanen Säilynojan paikalla, tästä olen pettynyt.
  4. T

    Leijonat pilvessä

    Mihin perustat tämän väitteesi? Vaikka monien piireissä kannabiskokeilut ovat yleisiä niin se ei kuitenkaan taida vastata todellisuutta kaikkialla eikä edes missään ikäluokassa.
  5. T

    Otteluseurantaketju - pronssi- ja loppuottelu - 5.1.2013

    Kuka reipas ruotsalainen heitti vielä mailansa 3-1-maalissa?
  6. T

    Soppa Sormusen lähtölaskenta

    Malminkartanon mäeltä bongattu 80-luvun hiihtovälineillä liikkeellä ollut tuuheaviiksinen noin viiden- ja kuudenkympin välissä oleva herrasmies, jonka äänessä oli jotain tuttua. Lähti noin tunti sitten huipulta kaakko-etelä-suuntaan. Pitäisikö tästä huolestua?
  7. T

    Soppa Sormusen lähtölaskenta

    Jos Kärppä-leirin tarjoama apu kelpaa niin lupaan käydä aamulla tarkistamassa Malminkartanon mäen ainakin pääilmansuuntien ja tuulen suunnasta riippuen myös tärkeimpien väli-ilmansuuntien osalta. Tämä on vähintä, mitä voin tehdä.
  8. T

    New York City

    Ei se vaikeaa ole ajella junalla Jamaica Stationille ja hypätä sieltä metroon. Ensimmäistä kertaa New Yorkiin mennessä taksi on kuitenkin hyvä vaihtoehto, siinäkin on puolensa kun Manhattania lähestyessä alkaa kaupungin silhuetti näkymään. Pitkän lennon jälkeen se nostaa fiilistä kummasti. Ja...
  9. T

    Matkakohteenne

    Katos perhana, torstaina on lähtö Mauritiukselle. Kiitoksia siis vinkeistä omastanikin puolesta. Kiireetön lomailu kuulostaa syksyn kiireiden jäljiltä täydelliseltä vaihtoehdolta.
  10. T

    La 15.9.2012, SM-Liiga Otteluseuranta

    100e HPK:n ja JYP:in kotivoitoille kertoimella 3,6. Kärpät voisivat nyt tämän kerran pelata odotusten mukaisesti. Kaksi peliä ja molemmissa Kärppä-vahdit nukahtaneet, hienoa suorittamista.
  11. T

    Golfin harrastajat

    Salama15, ehdin useammankin kerran harkita pallon jaloille lyömistä mutta maltoin itseni. Tiskillä caddiemaster ei tehnyt muuta kuin pyöritteli päätään, odottelen mitä saan vastineeksi sähköpostiini missä kyselin esim. kentän valvojan perään.
  12. T

    Golfin harrastajat

    Nyt pitää avautua päivän kierroksesta Vihdissä, sen verran pistää vieläkin vihaksi. Menin yksin pelaamaan ja samaan lähtöön tuli kaksi muutakin pelaajaa. Etuysi meni hieman yli kahteen tuntiin, edellämme oli neljän vanhemman miehen ryhmä kahdella golf-autolla ja he olivat meitä hitaampia...
  13. T

    Otteluseuranta: 4.5.2012; MM-kisojen avauspäivä

    Mitä Kortelainen puheli MM-pokaalin ääressä pahoista katseista? Meni itseltä ohi.
  14. T

    Minä, Me, Jokerit 26.4.2012 -liveseuranta

    Toista tuntia mennyt ja tykkäysten määrä seilaa kahden tuhannen kohdalla edestakaisin. Tätä tahtia homma kyllä lässähtää pahemman kerran. Olisi Keklun kannattanut pyytää ohjelmoimaan avautuminen hieman nopeammalle syklille.
  15. T

    Ottelunseurantaketju Ma 2.4.2012 (7.Puolivälierät)

    Maalivahdista huolimatta Kärpiltä ihan hyvä taistelu, halvalla ei nahkaa myyty. Onnea Pelicansille välieriin.
  16. T

    Ottelunseurantaketju Ma 2.4.2012 (7.Puolivälierät)

    Oivoi, Pelicans-Kärpät-sarjassa näkyy Maalivahdin ja maalivahdin ero. Totaalisen paska maku on Backlundista jäämässä playoffien jäljiltä. Ja taas imaisun jälkeen Backlund ylipelaa, onneksi nyt ei tullut heti toista maalia perään.
  17. T

    Ottelunseurantaketju Ma 2.4.2012 (7.Puolivälierät)

    Tuollaisia haitariksi taiteltavia kartonginpaloja. Ensimmäisen kerran näin noita Karjala-turnauksessa syksyllä. Voisin melkein veikata että MM-kisoissakin noita jaetaan yleisölle.
  18. T

    La 31.3.2012 Kärpät - Pelicans, 6. puolivälieräottelu

    Kyllähän tuossa oli kiteytettynä tärkeimmät tunnelmat ottelusta varsin tehokkaasti. Joku tilastoniilo voisi laskea montako laukausta Backlund sai kiinni kolmannessa erässä ja jatkoajassa.
  19. T

    Musavisa 18 - viralliset tulokset

    Kiitokset maestro-Evertonille hienon visan järjestämisestä. Välillä meinasi epätoivo iskeä kysymyksiä pähkäillessä mutta loppupään visoissa oli parissa viimeisenä tehtävässä sellaisia, joista kovalla työllä sai pisteitä. Sijoitushan oli melkoisesti yläkanttiin odotuksiin nähden eli ylpeydellä...
  20. T

    Musavisa 18 - osa 10

    Ja vielä irtoaa jonkinlainen loppukiri. 1. Mitä timanttien kanssa kuuluu tehdä: juputtaa, marista, surista, päristä vai väristä? väristä 2. Suomirokin Grand Old Man Eero Raittinen on tehnyt kappaleen, jolla on tismalleen sama nimi kuin eräällä NHL-seuralla. Mikä on kyseessä? (3p.) St...
Ylös