Teuvo on ollut todella hyvä tähän asti. Jos viime kaudella Bedard piti paljon kiekkoa itse ainakin silmätestin perusteella, niin nyt vierellä oleva Teuvo osaa pistää itsensä ihan eri tavalla pelattavaksi. Heti ensimmäisestä pelistä asti on tullut huomattua, että Bedard on keskittynyt lyhyen...
Taisin aloittaa liian hätäisesti aamun, kun Viapalyssa ei onnistunut ottelun uusinta. Oliko muilla samaa?
Yritin googlailla jotain jälkilähetysverkkosivustoa, joku löytyi ja painoin matsia niin kertoikin tuloksen.
Analyysit jää siis muille, katsoin tuon highlight-version Viaplaysta.
Huh. Jatkuvasti sitä pelokkain odotti, että aukeaako se Öljyn ketsuppipullo, mutta ei auennut. Taisteluvoitto Albertasta, tuuriakin paljon mukana. Mrazekilta huippusuoritus.
Teuvo ottanut ”miniKanena” paikkaansa ja näyttää kyllä hyvältä. Ei mitään ekstraa, jatkuvasti peliä edistäviä ratkaisuja...
Eka matsi takana.
Ensimmäinen erä oli aika tuttua haukkaa viime vuosilta, potkut tai kaksi perässä jokasta tilannetta. Kaveri näytti isommalta, nopeammalta ja taitavammalta.
Toisessa erässä alku ihan eri, pari tolppaa siihen ja selkeästi parempi erä. Alkoi vähän löytymään ajoituksia ja jotain...
Kaikille lähti eilen uhkaus, että jos et maksa, niin laitan henkilöstä viestin tuonne viime aikoina mainetta niittäneeseen luotettavuusketjuun ja nolaan henkilön julkisesti.
Mulla tulee aina varaustilaisuuksien jälkeen joku pakonomainen tarve ihastua varattuun pelaajaan.
Pari vuotta sitten Frank Nazar, 2018 Jake Wise, tulevaisuuden puolustusnelikko Mitchell, Carlsson, Jokiharju ja Beaudin koki tämän kohtalon ja mitäs kaikkea muuta. Viime vuonna Misiak ja...
Pelaako nää Englannin yksilöt seurajoukkueissakin tämmösellä soolotyylillä? Ei ole oikein peliä edistäviä syöttöjä, pelkkää kuljettelua kunnes menetys.
Anaheim Ducks
Boston Bruins
Buffalo Sabres
Calgary Flames
Carolina Hurricanes
Chicago Blackhawks
Colorado Avalanche - Ralph
Columbus Blue Jackets
Dallas Stars - H.J.Simpson
Detroit Red Wings
Edmonton Oilers - Lico
Florida Panthers - LostHorizon
Los Angeles Kings
Minnesota Wild
Montreal Canadiens...
KUPARIKERHOVETO:
Viimeisenä runkosarjassa nollille jäävä joukkue ja sen valinnut käyttäjä vie potin. Jatkoajalla tehdyt maalit lasketaan mukaan, mutta voittomaalikilpailussa tehdyt ei. Tasatilanteessa potti jaetaan voittajien kesken.
Panos 15€.
Osallistujat (kopioi lista ja laita nimimerkkisi...
Jo perinteeksi muodostunut vedonlyönti-ketju käyntiin jälleen tulevaa kautta varten. Tuttuun tapaan älä osallistu tai lähde mukaan vedonlyöntiin kenenkään kanssa, jos ei ole aikomusta tai katetta maksaa mahdollisesti hävittyä vetoa.
Mulle saapi ehdotella H2H-vetoja tuttuun tyyliin.
Tehdään rohkeasti ensimmäinen ketjulotto, jonka ennustan arvaamalla. Arvaan siis joukkueen lähtevän kauteen seuraavasti:
Bertuzzi - Bedard - Kurashev
Hall - Nazar - Teräväinen
Reichel - Dickinson - Mikheyev
Athanasiou - Foligno - Donato
Vlasic - Jones
Korchinski - Murphy
Martinez - Brodie
Kun...
Varovaisesti innostunut tulevasta kaudesta. Varovaisuuteen on yksi syy: ylisuorittaminen voi luoda tälle joukkueelle mediocre-statuksen tulevaisuudelle. Ks. Minnesota Wild.
Ei sitä Hagensia tarvitse lähteä tavoittelemaan ja on myös hyvä luoda joukkuueeseen nyt parempaa kulttuuria ja myös...