Hakutulokset

  1. C

    HIFK boikottiin!

    Tää on ihan hyvä idea mutta luulen että ei tule näkymään millään tavalla yleisömäärissä. Se vaan on näin että sieltä aina löytyy se 7000+ jotka eivät boikoteista tiedä mitään ja menevät matsiin vanhasta tottumuksesta tai keskitalven tekemisen puutteesta. Tämähän nähtiin tälläkin kaudella vaikka...
  2. C

    Soppa Sormusen lähtölaskenta

    Tiistain matsilippurahat sijoitettu juuri Joulupataan. Pitäkää paskanne HIFK!
  3. C

    Soppa Sormusen lähtölaskenta

    Penniäkään en ole tällä kaudella "Tuotteeseen" uhrannut ja taitaa olla ihan hyvä niin. Jo ennen kautta tajusin, että ei se soppa pysty. Tänään näin kauden ekan pelin veikkaustv:stä ja täytyy sanoa että olen järkyttynyt. Yhtään järkevää hyökkäystä ei "Tuote" saanut tehtyä. Huh! Chicon...
  4. C

    Fanitoiminta ja -matkat kaudella 2012–2013

    Itse kuulun siihen kansanryhmään, joka mielellään kävisi silloin tällöin seisomokatsomossa lauleskelemassa ja tukemassa joukkuetta, mikäli puitteet olisivat kohdallaan ja ympäriltä löytyisi hyvä massa about samanikäistä-/henkistä (20 - 40v) ryhmää. Karnevaalimeininki ja muut uudistukset eivät...
  5. C

    Ville Peltosen pahoinpitely

    Sanoisin näin että: 1. Melart takoo Ruutua: syy eilisen illan taklaus ja viime kauden rottailut 2. Ben-Amor pahoinpitelee Peltosen: syy tuntematon minulle 3. Loppupelin nujakat mukaanlukien Salmen toiminta Filppulaa kohtaan: syy Ben-Amourin täysin käsittämätön toiminta HIFK:n kapteenia...
  6. C

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Tottahan on, että jotta ns. kannustavista faneista haluisi saada kaiken potentiaalin irti, pitäisi ryhmä saada näkyville. Tällä hetkellä seisomakatsomon sijaitessa piippuhyllyllä yläkerrassa, ei ääni kanna eikä toiminta näy mihinkään. Mielestäni hyvä ratkaisu olisi sijoittaa nykyinen...
  7. C

    ”Ei lajill' väliä” – mitä HIFK merkitsee sinulle seurana?

    olen sillä linjalla että hifk:ta kannatan ehdottomasti lajissa kuin lajissa. Niin sen pitäisi olla aina. Moni lätkädiggari seuraa varmaan fudista enemmän ainakin bandya. Onkohan lätkä ifk faneista monikin botnia fani jääpallossa? Epäilinkin että ei... Tämä kertoo siitä että sarjataso...
  8. C

    To 20.10.2011 HIFK - Jokerit

    II EF KOO! STADIN YKKÖSET!
  9. C

    To 14.4.2011 Blues - HIFK 2. finaaliottelu

    Hieno matsi, hieno voitto! Hieno niitti Varakkaalta Liivikkiin, ei olisi jäähyvä tarvinnu ainakaan paljon paria minsaa enempää tuomita. Nautin kyllä todella, kun ottelu kääntyi punaisten voitoksi vääjäämättä. Vielä ei tainu kuitenkaan Bluussin selkäranka napsahtaa, lauantaina kovaa tullaan...
  10. C

    Ke 13.4.2011 HIFK-Blues 1. finaaliottelu

    Ei voi muuta sanoa kun että juntimpaa lähetystä on harvoin tullut seurattua kuin tämä nelonen sport pro 1 pohjanoteeraus tänään. Selostajat ja kommentaattorit umpijuntteja ja vanhoja jämänarreja, jotka tietenkin täysin puolueellisia bluesin suuntaan. HYI! Lisäksi tohon päälle vielä tuo...
  11. C

    Keskustelu ja kyselyt otteluiden netti-, TV- ja radiolähetyksistä

    Ei voi muuta sanoa kun että juntimpaa lähetystä on harvoin tullut seurattua kuin tämä nelonen sport pro 1 pohjanoteeraus tänään. Selostajat ja kommentaattorit umpijuntteja ja vanhoja jämänarreja, jotka tietenkin täysin puolueellisia bluesin suuntaan. HYI! Lisäksi tohon päälle vielä tuo...
  12. C

    La 2.4.2011 HIFK-Lukko, 3. välieräottelu

    He hee L4E oot huumorimiehiä! Kyllähän Ifk jyräsi sen verran laajalla rintamalla, että böndeillä ei ollu paljon sanomista. Itselle jäi vähän semmoinen olo, että "puolivaloilla" pelaamalla saatiin helppo voitto Lugusta. Auta armias kun aletaan pelaamaan kunnolla, niin ei siinä paljoa...
  13. C

    Pe 1.4.2011 Lukko-HIFK, 2.välieräottelu

    Katsoimpa tuossa jälkilähetyksen Jimiltä tietämättä tulosta. Hieno voitto Stadi! Ekassa erässä katsoin, että nyt jäädään Lugun jyrän alle, mutta niin vaan pari maalia käänsi pelin kulun täysin. Hienosti muuten IFK- fanikatsomo kannusti omiaan ja lauloi Äijansuolla, kuului lähetyksestä todella...
  14. C

    Otteluseuranta SM-Liiga Playoffs + Liigakarsinta 26.3.2011

    tiedän että tää on väärä ketju, mutta uskon että tuolla toisessa ketjussa joka käsittelee ottelujenaikaista nettinäkyvyyttä, ei ole yhtään henkilöä jolla nettilähetys toimisi. siksi kysyn täältä, näkyykö jollain jokerit-ifk peli urhotv:n kautta? eli onko kaikki täällä kommentoivat matsissa...
  15. C

    HIFK:n playoffit 2011

    C´moon jätkät ja mimmit! Nyt ei ainakaan ole aihetta laittaa kirvestä kaivoon ja synkistellä! Kaikkihan tietää, että sarjan katkaisu on aina erittäin vaikeaa. Huomenna peto painaa päälle kuin yleinen syyttäjä ja onhan se filmitähti- Lasakin tuurikin joskus loputtava. Selkeä voitto huomenna ja...
  16. C

    Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

    Tänään en päässyt seisomaan ja laulamaan kanssanne arvoisat kannattajat, mutta todettava on, että hyvin kuului Urhon WEB lähetyksen kautta ajoittain kannatus. Terävästi kaikui Yläkerta-Alakerta, zigazaga zigazaga II-F-KOO sekä muutamat muut klassikot. HIENOA! Lopussa urhon lähetyksessä...
Ylös