Hakutulokset

  1. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    EU on ollut todellakin olennainen osa Washingtonin konsensusta, koko sitä kylmän sodan jälkeistä pyrkimystä kaupan esteiden purkamiseen. Joko tiedät tämän ja tietoisesti trollaat tai sitten et aidosti tiedä ja olet ideologian sokaisema. Anyways, kummassakaan tapauksessa ei ole järin...
  2. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Vain yksi osapuoli on nyt lähtenyt merkantilistisesti ja nationalistisesti repimään rikki nykyistä mahdollisimman vapaaseen kauppaan tähtäävää kansainvälistä talousjärjestelmää. Tästä ei ihan oikeasti ole kahta sanaa. En sitten osaa arvioida mistä syystä kiistät tämän itsestäänselvän empiirisen...
  3. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Siis lähdettiin liikkeelle mahdollisimman vapaaseen kauppaan tähtäävästä monikansallisesta sopimusjärjestelmästä. Ja sitten tämä nykyinen Trumpin hallinto lähtee avoimeen kauppasotaan, kiristämään ja uhkaamaan perinteisiä ystäviään ja kauppakumppaneitaan. Ja sinä näet että kummatkin osapuolet...
  4. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ajattelin muuten että olisit talouspoliittisesti liberalistinen, mutta selkeästikään et ole. America First. Jos ihminen kannattaa vapaata markkinataloutta (miten mahdoton käsite se reaalisesti onkaan) niin ei vaan voi kannattaa nykyistä Trumpin primitiivi-merkantilisista äärinationalistista...
  5. M

    Nykymedian klikkihuoruuden negatiiviset vaikutukset yhteiskunnassa

    Muistelenpa kun ammoisina aikoina meille opetettiin journalistiikkaa lukion äidinkielessä: että miten tulee otsikoida ja informoida. Kiteyttää informaatiota juurikin siihen olennaiseen. Ja nyt sitten sujuvasti ja joustavasti journalismi on muuttunutkin siihen, ettei otsikoiden pidä kiteyttää ja...
  6. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Et siis käytännössä vastannut pointtiini mitenkään. Kysymys ei ole täydellisyydestä, kysymys on nykyhetkestä - tai siis joulukuusta -24 vs Trumpin hallinnon aloittamasta globaalista kauppasodasta. Anyways, näillä nyt mennään, hei hulinaa vaan.
  7. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Siis on tietysti on tulleja tässä nykymaailmassakin, joskin niitä on pyritty vuosikymmeniä systemaattisesti vähentämään. On vallinnut tietty konsensus vapaakaupan perimmäisestä hyödyllisyydestä, vaikka siitä ideaalista ollaankin jouduttu tinkimään tässä karussa ihmisen maailmassa. Sen sijaan...
  8. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Tämähän nyt ei ollut tietenkään se kysymys - vaan on vallinnut suhteellisen vapaan kaupan ja suhteellisen positiivisen talouskasvun aikakausi. On vaikea nähdä miten yhtäkään osapuolta hyödyttäisi tuhota se kauppasodalla (paitsi ehkä Kremliä). Ehkäpä osaat avata miksi Trumpin hallinto kuitenkin...
  9. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Tuhoisaahan se on. Mutta jos joku sen yksipuolisesti ja provosoimatta aloittaa niin silloin sen tilanteen logiikka on yksinkertaisesti puolustautua. Enpä ihan sisäistä mikä tässä suhteellisen vapaan kaupan ja vapaan kilpailun maailmassa oli vikana ryhtyä systemaattisesti tuhoamaan sitä. Mutta...
  10. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Jeps, vastaavat tariffit mitä USA on yksipuolisesti ja vihamielisesti langettanut meille sekä todella pikainen ja todella vahva panostaminen itsenäiseen eurooppalaiseen puolustukseen. Aika yksinkertaista?
  11. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Enkä minäkään. Mutta nyt pitää vastata tähän nykyiseen johtoon lujasti ja päättäväisesti. Heikkous vaan innostaa näitä tyranneja.
  12. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ei? Hulluus ei vastaa järkeen rationaalisesti, siksihän se on hulluutta.
  13. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ei kun mietin vaan että miten "osittain" tultaisiin USA:ta vastaan tässä täydessä hulluudessa niin eivätkös nuo ehdotukset tosiaan voisi mielestäsi toimia? Itse näkisin selkeitä mahdollisuuksia tässä suhteessa.
  14. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Puolet Grönlannista, Albertan ja Saskatchewanin provinssit?
  15. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Tuossa maailmankuvassa Venäjä tosiaan lienee aidosti parempi kuin joku helvetin Kanada. Näillä mennään maailman mahtavimmassa maassa.
  16. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Jep, näinhän se tosiaan menee - todellisuus on epäuskottavampaa kuin fiktio.
  17. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ei mitenkään. He aloittivat, meidän on pakko vastata. Eihän tämä todellakaan hyödytä ketään vaan köyhdyttää kaikkia, syö luottamusta, kylvää hajaannusta. About ainoa paikka maailmassa mikä nauttii tästä hulluudesta on Kreml.
  18. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ainakaan ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Voihan olla että demokraattinen järjestelmä USA:ssa vielä toimii ja tyhmyys ja pahantahtoisuus saa palkkansa, mutta sen varaan ei kannata tuudittautua. Vara ei venettä kaada.
  19. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Elbows up. Kanadan asia on meidän. Kuten tietysti myös Grönlannin ja Tanskan.
  20. M

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Oma-aloitteisesti? Mitä tässä nyt on Eurooppa aloittanut, tai Kanada?
Ylös