Hakutulokset

  1. L

    HPK:lle uusi areenahanke?

    Vielä jos saatas se Sunny Car Centerin kyltti tän uuden areenan katolle, niin kaikki olisi täydellistä. Silloin tietää nousukauden olevan huipussaan, kun pikkukylillä saadaan aivan päättömiä ideoita. Lama kolkuttelee jo ovella.
  2. L

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    Eipä ole taas hetkeen tullut käytyä tuolla hallilla katsomassa näitä matseja, mutta tuo touhuhan näyttää kehittyneen aika positiiviseen suuntaan. Mitään kovin omaperäisiä laulujahan tuolla nyt ei ollut, mutta se nyt harvoin on nuorien kannattajaryhmien kohdalla ees mahdollista. Kuitenkin koko...
  3. L

    To 4.12.2014 Blues - HPK

    Olen vuoden 2004 jälkeen käynyt ehkäpä korkeintaan viidesti hallilla katsomassa jääkiekkoa ja on kyllä todettava, että eihän tuo ole enää sama laji. Koko ottelussa oli vain yksi taklaus ja siitäkin annettiin jäähy. Pelaajat ehkä muuten saattavat olla nykyisin taitavampia, mutta olihan tuo...
  4. L

    Stand up -komiikka

    Teki syksyllä 2011 kiertueen JP Kankaan ja Pekka Jalavan kanssa, jonka jälkeen on pitänyt taukoa. Ehkä se sieltä joku päivä palaa lavoille.
  5. L

    HPK mediassa

    Korpela sanoi, ettei HPK aio profiloitua sateenkaariseurana ja nyt Kerhosta tuli miehen sammakkojen vuoksi ensimmäinen SM-liigaseura, joka otti kantaa sen puolesta, että jokainen saa toimia kuten haluaa. Hienoa, että Riiva myönsi virheensä ja nyt jatketaan samalla tiellä.
  6. L

    HPK mediassa

    Tämä on kyllä väsynein kortti, mitä näissä keskusteluissa jaksetaan vieläkin esittää: "Olet suvaitsematon, koska et suvaitse suvaitsemattomuutta". Aika paljon on vielä työtä jäljellä, että jääkiekkopiireissä homous lakkaisi olemasta tabu. Ehkä vielä tällä vuosisadalla.
  7. L

    HPK mediassa

    Niin. Voisiko vuonna 2014 olla asia niin, että jos jollain on asian suhteen jokin ongelma, hän pitää sen omana tietonaan? Ja annetaan ihmisten olla avoimesti mitä ovat.
  8. L

    HPK mediassa

    Koko Korpelan kommentointi osoittaa sen, että homouteen ei suhtauduta neutraalisti jääkiekossa. Missään muussa työyhteisössä kenenkään ei tarvitsisi käydä keskustelua porukan sisällä, jos yksi työntekijä olisi kertonut olevansa homoseksuaali. Itse ihan perusduunariammatissa työskennellessäni...
  9. L

    Stand up -komiikka

    Toisaalta tasoerot pienenevät, kun kilpaillaan koko ajan uudella materiaalilla. Edellisvuodenkin neljästä parhaasta taisi kolme olla vuoden tulokkaaksi valittuja. Tietysti aloittelijalla vaatii aikamoista venymistä voittaa tuo kilpailu, mutta periaatteessahan sekin on mahdollista.
  10. L

    Stand up -komiikka

    Tuostahan sai noottia kyseisessä tv-ohjelmassa, jonka jälkeen siirtyi omaan materiaaliinsa. Jälkimmäinen kommentti taas on makuasia. Joku tykkää, jos myy Hartwall Areenan täyteen.
  11. L

    Stand up -komiikka

    Petri Hankonen. Ja en ole Petri.
  12. L

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Tulipa pitkästä aikaa käytyä Rinkelinmäellä ja suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi nousi se, että millä perusteilla nuo yleisömäärät ilmoitetaan? Hallissa oli ehkä suurinpiirtein puolet ilmoitetusta. Ja jos oluen saa molemmilla kerroilla jonottamatta, niin ei silloin siellä ole melkein 3000...
  13. L

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Itseasiassa tuo ei pidä edes paikkaansa. Monet yritykset ovat syyllistyneet rikoksiin ja niitä vastaan on nostettu syytteitä. Tuomioitakin on jaettu.
  14. L

    Antti Kerälä läpimurron kynnyksellä

    Antin otteita on tullut seurattua C-juniorista saakka ja hienoa nähdä, että alkaa vihdosta viimein nousta sille tasolle, mikä oli nähtävissä jo tuolloin. Kyllähän se 30 tehopistettä on ihan paperia tällä kaudella.
  15. L

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    20-30 miljoonaa? Eikös viimeisimmät arviot kaupungin osuudesta pyörineet jo jossain 70 miljoonassa? No omapahan on hallinne, mutta älkää nyt väittäkö tätä yksityisellä rahalla rakennetuksi, kun näillä näkymin 20-25 prosenttia tulee veronmaksajilta, puhumattakaan siitä, kenen maksettavaksi se...
  16. L

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    Aika pienellä, oliko joku kymmenisen miljoonaa. Kaikki muuhan tuossa hoidetaan yksityisellä rahalla, eikä rakennustöitä aloiteta ennen kuin kaikki tilat on myyty. Hieman toisenlaista kuin tuo Tampereen hallin homma. Ja joo, minulle todellakin ihan sama, tuntemani tamperelaiset vain pitävät...
  17. L

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    Tästä tulee kyllä kaikkien aikojen farssi. Media ei osaa/halua kritisoida lainkaan, hankkeen hinta nousee jatkuvasti ja alunperin yksityisellä rahalla rakennetusta hallista onkin tulossa kaupungille jättimäinen taloudellinen taakka. Onnea vaan tamperelaiset, itse en ainakaan ole sinne...
  18. L

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    Laskepas ihan itse kustannukset ja se millaisia tapahtumia tuonne pitää saada, että voidaan tehdä voitollista tulosta?
  19. L

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    Millähän joku kuvittelee saavansa tällaiseen hankkeeseen rahoitusta? Jos hallissa pelaa kaksi liigajengiä, on täysin mahdotonta saada edes yhtä voittoisaa tilikautta, sillä halliin tarvitaan paljon rahakkaampia tapahtumia. Vaikuttaa niin kuolleena syntyneeltä ajatukselta, että sääliksi käy...
  20. L

    Kerhon kannatuskulttuuri – miten saada Rinkelinmäestä taas hornankattila?

    No se voi olla, en ota kantaa. Jos kuitenkin verrataan HPK:n kannatustoimintaa muihin jääkiekkojoukkueisiin, eikä ihan toiseen lajiin. Siis jonkun vanhan videopätkän näin, jossa halli oli kuin eläintarha ihan tavallisessa runkosarjan matsissa. Ei se enää sitä ole, muut ovat menneet jo ajat...
Ylös