Hakutulokset

  1. J

    Tinder – statsit & keskustelu

    Jollekin se ruoka, joka on mielestäsi ihan ok on toiselle sitä tajunnanräjäyttävää. Se, miksi joillakin klikkaa voi olla hyvin pienestä kiinni, jota voi olla edes vaikea selittää. Esittämisen sijaan voisi ehkä miettiä, olisiko itsestään esiteltävissä joku toinen puoli, joka herättäisi enemmän...
  2. J

    Kaupunki nimeltä Turku

    Ihan mielenkiinnosta, onko "kulttuurinrikastajilla" jotain erityisiä salikäyttäytymispiirteitä vai miksi heidän kanssaan ei samalla salilla voi olla?
  3. J

    Telia / MTV – Liigan uusi koti

    Näissä kaikissa asioissa ihmisille tuntuu olevan vaikeuksia sopeutua ajatustasolla uuteen teknologiaan. Ensimmäistä kertaa antenniverkosta kaapeliverkkoon siirtyminen tuntui hankalalta, kun tv:n korttimoduuli ei edes kelvannut kortinlukijaksi ja olisi pitänyt olla tilailemassa uusia laitteita...
  4. J

    Nelonen Pro, siellä se lätkä on...

    Minun on vaika uskoa, että otteluiden näkyvyys merkittävästi vähenisi. Esimerkiksi Fanseat näytti menneellä kaudella kaikki (?) Mestis-ottelut ja näyttää tulevalla kaudella jokaisen jalkapallon Ykkösen ottelun. Ainut este pelien näyttämiselle olisi varmaankin se, että Liiga vaatii tv-tuotannolta...
  5. J

    Tuleeko sinulle sanomalehti?

    Täälläkin yksi nuorisojengin jäsen ilmoittautuu sanomalehtien lukijaksi. Toki myönnän siirtyneeni etenevissä määrin digilehtien pariin, mutta nykyään Turun Sanomat tulee luettua netin kautta lähes yhtä kätevästi. Vaikka en Turussa tällä hetkellä asu, niin olen kokenut tuon lehden minulle...
  6. J

    Missä haluaisit Jokerien pelaavan?

    Äänestin vaihtoehtoa "Liiga - en ole Jokerit -fani", mutta mieluiten näkisin CHL:n kehittyvän tulevaisuudessa eurooppalaiseksi sarjaksi, jossa myös Jokerit pelaisi. Ainakaan vielä CHL ei ole osoittanut sellaista suosiota, että tuo olisi millään tavalla realistista, joten Liiga olisi...
  7. J

    Miten saadaan yleisömäärät nousuun?

    Olihan tuo yleisömäärä pettymys ja ehkä markkinointiin olisi pitänyt laittaa enemmän paukkuja, koska lauantain peli myynee itsestään. Jos tiistain ja lauantain peliä/ensimmäistä ja kolmatta peliä myydään samalla hinnalla, niin kyllä minä ainakin ymmärrän, miksi moni valitsee lauantain matsin...
  8. J

    Huuhkaja lentää itään – karsinnat Venäjän MM-kisoihin 2018

    En tunne itsekään systeemiä kovinkaan hyvin, mutta ilmeisesti Nations Leaguen lohkojen voittajat saavat arvokisapaikan myös alemmista lohkoista. Tältä osin suunnitelma toimii todella hyvin, mutta tuossa kaikkien aikojen "karsintalohkossa" pitäisi sitten pystyä voittamaankin niitä otteluita.
  9. J

    Veikkausliiga 2016

    Vaikka velkojen kuittaamisen jälkeenkin julkisuudessa edelleen korostettiin osakeannin tärkeyttä kauden läpiviemiseksi, niin en millään halua uskoa tuon olleen koko totuus. Ensimmäisen karsintapelin taukohaastattelussa Peräaho kertoi tämänkin kauden olevan taloudellisesti todennäköisesti hieman...
  10. J

    Veikkausliiga 2016

    JJK kesti ennakkosuosikin paineet ja nousi siis ensi kaudeksi Veikkausliigaan. Onnittelut Jyväskylään! TPS sen sijaan saa karsinnoissa vastaansa joko Interin, HIFK:n tai Kemin. Kuten aikaisemmin jo pelkäsin, joutuu TPS pelaamaan kotiottelunsa keskiviikkona jo klo 15, koska Paavo Nurmen...
  11. J

    Maksullinen viihde – halpaa kuin saippua?

    Kavereita on tosiaan nykyään vaikeampi saada mukaan, koska peleistä ei haluta maksaa tuota "tuplahintaa". Ja sohvakin taitaa olla mukavampi vaihtoehto kuin astua ulos kämpästä.
  12. J

    Veikkausliiga 2016

    Mikä tuon uuden Tammelan stadionin tilanne nyt muuten on? En muista asiasta nähneeni mitään arkkitehtikilpailuiden jälkeen ja otsikoissa onkin enemmän ollut ratikkaa ja monitoimiareenaa. Vaikka nykyinen stadion onkin todella sympaattinen, niin kyllähän Ilveksellä olisi tilausta uudelle...
  13. J

    Maksullinen viihde – halpaa kuin saippua?

    Olen samaa mieltä parin aikaisemman kirjoittajan kanssa. Spotify ja Netflix sisältävät yhdessä käytännössä kaiken musiikin, tv-sarjat ja elokuvat, mitä katson, jonka vuoksi en koe tuota parikymppistä kuussa kovin kovaksi panostukseksi. Totta kai tuota voi ruveta laskemaan vuositasolla ja...
  14. J

    Veikkausliiga 2016

    Avausottelu pelataan Ykkösen joukkueen kotona ja jälkimmäinen peli Veikkausliigajoukkueen kotistadionilla. Tuossa mahdollisessa Turun derbyssä on vielä pienimuotoisen farssin ainekset ilmassa, koska Tepsin kotistadionillahan ei ole valaistus kunnossa ja tuo Tepsin kotiottelu pitäisi pelata...
  15. J

    Huuhkaja lentää itään – karsinnat Venäjän MM-kisoihin 2018

    Toki myös juniorimaajoukkueet pelaavat maju-taukojen aikaan ja jokunen pelaaja saattaa olla tärkeässäkin roolissa etenkin Ykkösessä. Ainakin Suomen, Ruotsin ja Norjan sarjoille tämä maajoukkuetauko tulee kieltämättä vähän huonoon aikaan, kun ollaan lähellä loppuhuipennusta, mutta tästä tauosta...
  16. J

    Veikkausliiga 2016

    Onhan tämä kauden päätös näin ulkopuolisenkin silmin taas niin älyttömän mielenkiintoinen, vaikka päähuomio keskittyykin Ykkösen kärkikahinoihin. SJK:n piti olla jo ulkona mestaruuskamppailusta, mutta tämäniltainen tulos tosiaan tarkoittaa jo sitä, että ero kärkeen on neljä pistettä ja kauden...
  17. J

    Viaplay – KHL-kiekkoa kohtuuhinnalla

    Esimerkiksi F-Securen Freedome -ohjelmalla voit muuttaa koneesi tai kännykkäsi sijainniksi Suomen. Viime kaudella toimi ainakin minulla todella hyvin ja samalla pääsi vilkuilemaan myös Ruotsin ja muiden pohjoismaiden urheilutarjontaa. 40 euroa vuodelta tuo muistaakseni kustansi, mutta jotain...
  18. J

    Radio Rock

    Tästä tuli mieleen, kuinka Jone Nikula kertoi Viljami Puustisen Kingston Wall -kirjassa 90-luvun radiosta. Olikohan niin, että toimittaja sai huomautuksen, jos soitti saman kappaleen viikon aikana kahteen kertaan. Tuon ajan radioon olisi varmasti mielenkiintoista tehdä aikamatka ja radiosta...
  19. J

    Veikkausliiga 2016

    On ollut kyllä hienoa seurattavaa tuo Seinäjoen stadionin valmistumisen eteneminen. Oliko lapiota edes isketty maahan vuosi sitten? Pari vuotta takaperin ei olisi tullut kyllä mieleenkään, että Seinäjoella pelataan vuonna 2016 (näillä näkymin) Suomen parhaalla futisstadionilla. Mahtavaa, että...
  20. J

    Yleisömäärät kaudella 2015–2016

    Tässä oli muistaakseni taustalla sellaista, että liput pystyi varaamaan ennakkoon ja Lippupalvelussa tai vastaavassa myytiin ei-oota. Lunastamattomat liput vapautuivat sitten varsin myöhäisessä vaiheessa takaisin myyntiin, jolloin halli ei ollutkaan loppuunmyyty.
Ylös