Hakutulokset

  1. R

    Sekalaisia kysymyksiä jääkiekosta

    Sääntöjen mukaan ulosajetun pelaajan tulee pysyä kopissa ottelun loppuun saakka, esim. katsomoon peliä ei saa tulla seuraamaan. Moni kyllä poistuu hallista, etenkin jos tilanne tapahtuu kotona.
  2. R

    KooKoon juniorit 2017–2018

    Faneja oli jokunen paikalla, että ehkä heiltä tulee vielä syvempää analyysiä matsista. Jäällä nähtiin taisteleva A-junnujoukkue, joka ei luovuttanut missään tilanteessa. Jokerit vei ensimmäiset 10min peliä, mutta sen jälkeen KooKoo siirtyi kuskin paikalle. KooKoon veskarilla vähänlaisesti...
  3. R

    KooKoon juniorit 2016–2017

    KooKoo vaihtoi KalPan kanssa pelipäiviä, eli 17.9. pelataan Kuopiossa ja 4.2. Kouvolassa. Syy siirtoon tuli KooKoon puolelta. 3.2. on peli Turussa ja Kuopiossa olisi peli alkanut jo 12.30. Kouvolassa päästään aloittamaan peli myöhemmin.
  4. R

    Finaalit 2014: KooKoo – Jukurit

    Voin kokemuksesta sanoa, että jokunen vuosi sitten ei muita firmoja kiinnostanut fanimatkat. Pyydettiin ihan kirjallisesti tarjouksia matkoista (hinta kuskilla ja ilman), mutta Savonlinja oli ainoa joka edes vastasi tarjoukseen.
  5. R

    La 30.11.2013 KooKoo - TUTO Hockey

    Tauru on kuulemma sairastunut, jota nyt paikkaa Matti. Mielenkiintoista kuunnella miten Matilla menee :-) Esiotteluna Topinkujalla tällä hetkellä menossa Proteesilätkämaajoukkue vs. Apuvälineteknikot.
  6. R

    Tuttuja muualla

    Nickerson on ilmeisesti suuntamassa kyllä samaan seuraan, mutta ilmeisesti viisumin kanssa on tällä hetkellä viivästystä. Matt olisi vissiin mielellään palannut Suomeen pelaamaan, mutta verotuksellisista syistä ei olisi ollut kovin kannattavaa.
  7. R

    KooKoo 2013–2014

    Mediatiimihän jää hallille vielä pitkään muiden poistuttua, mutta luentosalissa ei ainakaan viime kaudella ollut vielä tarvittavia yhteyksiä lähetyksen saamiseksi livenä ulos. Kiinnostusta ko. hommaan varmaan olisi, koska se videoidaan kuitenkin.
  8. R

    Ottelutapahtuma

    Siihen vanhaan tulostauluun ei todellakaan saanut enää varaosia, joten siitä oli luovuttava :-( Sen verran on juttua kuulunut, että jonkinlaista screeniä/mediakuutiota tuohon nykyiseen tulostauluun on suunnitteilla. Sen hankinta-ajankohta on vielä epäselvä. Eiköhän jotain pikkuremppaa tuohon...
  9. R

    Tuttuja muualla

    Saarelan Ili on lopettanut pelaamisen, mutta valmentaa TuTon C-junnuja. Viime kaudella kävivät Kouvolassakin pelaamassa.
  10. R

    Kurinpitoa vaativat teot ja kurinpitopäätökset

    Mestiksen kurinpitäjäkin sitten valittu, Palmula palaa remmiin. Jouko Palmulasta Mestiksen uusi kurinpitäjä
  11. R

    Mestiksen kotisivut, tilastot ja tulosseuranta

    Sen verran tiedän, että tuo softa ei todellakaan ole mikään halpa. Ja kuitenkaan sillä hinnalla ei ole saanu niitä parannuksia tai korjauksia mitä on toivottu. Tuo ohjelma kattaa aika paljon muutakin kun pelkästään tuon tulospalveluseurannan. Joten ei sen rakentaminenkaan ole ihan...
  12. R

    Mestiksen kotisivut, tilastot ja tulosseuranta

    Tekijänä kommentoin sen verran, että olisin paljon mielummin syöttänyt tiedot koneelle kun tehnyt käsin pöytäkirjan. Mutta tosiaan "pääkallopaikan" kanssa yritettiin aloittaa homman selvittely tuntia ennen ottelun alkua, mutta kun ei toiminut niin ei toiminut. Laukaisu- ja aloitustilastot sekä...
  13. R

    Ke 8.8.2012 KooKoo-Hokki (harjoitusottelu)

    Ja valitettavasti tulospalveluohjelma on "kesäterässä" eikä tilastoidu reaaliajassa :-)
  14. R

    Ke 15.2.2012 SaPKo-KooKoo

    Ihan oikein tuo meni. Tässä suora lainaus Jääkiekkoliiton kipailusäännöistä 6.13 Jatkoaika: Jos varsinaisen peliajan päättyessä joukkueet pelaavat neljällä (4) neljää (4) vastaan (= 4-4), pelaajan/pelaajien kärsiessä ei-kumoutuvia rangaistuksia, aloitetaan jatkoaika pelaamalla neljällä (4)...
  15. R

    KooKoon fanituotteet

    Eikös nykyään Kouvolan Prismassa ole KooKoon fanikamaa myynnissä. En kyllä itse muistanut katsoa, missä niitä siellä on. Olisiko urheilupuolella?!
  16. R

    Tuttuja muualla

    Jarru on siirtynyt kiekon siihen hommaan, jossa yleisön huomio on taattu :-) Eli kävi kuulemma viime kaudella Itävallassa jääkiekkotuomareiden peruskurssin ja jatkaa hommaa täällä. Ja valittiin jo samantien nuorten sm-liigan päätuomaririnkiin!
  17. R

    KooKoon harjoitusottelut 2011

    Vähän on huonosti KooKoon sivuilla päivitetty tuota harkkapelilistaa. Tällaisen listan sain KooKoolta, alkamisaikoja uupuu... 30.7 Rubin Tjumen-KooKoo Kouvola 1.8 KooKoo- U-18 Kouvola 2.8 KooKoo- Severstal Cherepovets Kouvola 5.8 KooKoo-Peliitat Kouvola 10.8 KooKoo-Loko...
  18. R

    Pe 11.2.2011 K-Vantaa - KooKoo

    Ilmeisesti tieto asiasta taisi tulla vasta lauantaina, koska Hokki-pelin jälkeen kyseltiin kilpailusääntöjä. Jos tällä lailla otetaan runkosarjan voitto, niin ei hyvää päivää!!! Kyllä hävettää...
  19. R

    KooKoon kokoonpanot kaudella 2010-2011

    Hakosen Matti pelaa tänään A-junnujen maalilla ottelussa Karhu-Kissoja vastaan.
  20. R

    La 27.11.2010 KooKoo-Jokipojat

    Kyllähän Immoselta selkeä pään liike tuli, osumasta en tiedä... Mielenkiintoinen peli, kaiken kaikkiaan. Toivottavasti yleisökin löytää itsensä hallin katsomoon!
Ylös