Hakutulokset

  1. W

    Mestaruussauna

    Nyt.
  2. W

    Toivolan tekemiset Lukossa

    Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta. Toisensa yllättäen, lähes liikuttavan kauniilla tavalla löytäneet fani ja isä, ovat ilmeisesti ehdottomassa Raumalle Espoossa hyväksi havaittua sekä erittäin toimivaa menetysmallia? Kaadetaan lisää rahaa kaivoon ja ostetaan odotusarvoa? Ehkä jätetään se...
  3. W

    Positiivisuusketju

    Hyvältä näyttää. Joukkueen rakentaminen sujuu paremmin kuin aikoihin. Mutta rakentaminen vie aina aikaa. Tietysti pari voittoa ei haittaisi, mutta nykyisessä systeemissä vain kevään peleillä on todellista merkitystä. Puolustuksessa erityisesti Heikkisen nouseminen selvästi liigatason...
  4. W

    Videot

    Jags on aivan oikeassa. Tuomarityöskentely oli välillä häpeäksi koko lajille. Urheilussa pitää tuomita sääntöjen ei pelipaidan mukaan. Kylmä sota oli kylmimmillään ja tuomaritkin vain ihmisiä. Niissä peleissä oli kyllä tunnetta mukana. Sinänsä en kaipaa Neuvostoliittoa, edes sen todella...
  5. W

    Mutta kun ei saa edes taklata

    Hyvä artikkeli. Liljaniemi on aivan oikeassa olennaisilta osiltaan. Tätä kesän voimistamaan kärpästen surinaa yksityiskohdista tänne nyt riittää aina. Lähinnä kotimaisen kiekon kannalta ollaan vain pari vuotta myöhässä. Nollatoleranssi NHL:ssä on esitetty kovin uutena asiana. Ei siinä ole...
  6. W

    Petri Vehanen Morasta Venäjälle?

    Kukin on tyytyväinen mihin haluaa. Minulle riitti Vehasen esityksistä, että Rolosonin pelkkien peliesityksien perusteella olisi välillä voinut olla kakkosmaalivahti. Eikä Roloson ollut viime kaudella, eikä erityisesti ole ollut tällä kaudella, kovin huono. Kun ottaa huomioon vertailukohdan...
  7. W

    7 veljestä - Lukon uudet vahvistukset

    En malta olla tässä yhteydessä kysymättä lasketaanko myös suomettunut Suomi tähän käsitteeseen "ryssän entiset alusmaat"? Nykyinen, sarjassaan jo mones Straka, on myös ennakkoon ajatellen ja jäällä näkemäni perusteella ylivoimaisesti paras. Strakan erinomaisesta motivaatiosta kertoo parhaiten...
  8. W

    Mika Toivola - Lukon seuraava valmentaja

    Köyhät eivät valitse, siinä järki. Toivola on tehnyt Ässien kanssa erinomaista työtä. Päävalmentaja vastaa työpaikallaan ja maineellaan joukkueensa menestyksestä, joten huolimatta siitä että joukkueen menestys on monen tekijän summa, niin myös kunnia tulee ohjata sinne minne se kuuluu...
  9. W

    Jarkko Ruutu – kova pelaaja vai rotta?

    Tästä olen täysin samaa mieltä. Vaikka tosin Kiekkopesä oli parempi paikka, niin ei se ollut vain lajituntemuksen juhlaa. Nykyään useat keskustelut ovat inttämistä, jossa henkisesti ilmeisen köyhät koirat yrittävät päteä tai räksyttää. Kun näitä on paljon, niin jyvät hukkuvat akanoihin. On...
  10. W

    Jarkko Ruutu – kova pelaaja vai rotta?

    Kuten esimerkiksi Kiviharjun, joka nauttii käsittääkseni Helsingissä varsin suurta ja ansaittua arvostusta juuri tuollaisesta pelityylistään? Hervannasta tuli tarkka ja asiaan kuuluva näkemys. Palsta on yllä olevan kommentin tavoin varsin kaksinaismoraalinen, kuten olettaa sopii. Jos...
  11. W

    Presidentinvaalit 2006

    Niin sen täytyi olla. Varo koulukiusaamasta, luot uuden Hitlerin. Uusi kampanja koulukiusausta vastaan. Sellaisen välihuomion teen tähän väliin, että Halonen ei suinkaan ole mikään pehmo, jos Niinistön oletettu kovuus on syy äänestää Halosta. SAK:n 70-luvulla kouluttama lakimies ei ole mikään...
  12. W

    Nuori Suomi ry

    Minä en huomannut. En huomannut suomalaisten poikkeavan tässä asiassa merkitsevästi heikompina. Internetin kautta on vaikea näyttää kuvaa, mutta tahtoisin erittäin mielelläni nähdä ne kohdat, jotka näin yksiselitteisesti näyttäisivät tämän asian. Yritin sentään katsoa tätä asiaa, koska se oli...
  13. W

    Nuorten MM-kisat 2006 Kanadassa

    Onnittelut koko Joukkueelle ja erityisesti Hannu Aravirralle. Erinomainen saavutus jälleen kerran todelliselta maajoukkuevalmentajalta. Materiaali ei ollut etukäteen arvioiden yhtään erityisempi tänä vuonna kuin viime vuonna. Viime vuonna hengetön esitys päätyi mitalipelien ulkopuolelle...
  14. W

    Mika Toivola - Lukon seuraava valmentaja

    Sen sijaan, että viitsit kirjoittaa tuon viestisi pari viestiä ylempänä, olisit voinut kirjoittaa samalla tavalla kuin kirjoitit Ässäpuolella. Tuo olisi kuulostanut miehen puheelta myös täällä ja selvittänyt asiaa. Vaikka mistäpä minä tiedän, millainen virtuaalikoira sinä olet. Samalla...
  15. W

    Mika Toivola - Lukon seuraava valmentaja

    Lievästi huvittavaa tulla kertomaan, että Lukon seuraava valmentajakin on valittu, kun edellinen on ollut työssään muutaman tunnin. Lyhyesti, roskaa, jälleen kerran. Vai onko sinulla kenties jo kopio sopimuksesta, missä sellainen on allekirjoitettu? Tämä ei tarkoita ettei näin voi käydä...
  16. W

    Tolvaselle kenkää vai mitä?

    Vuosi päättyy synkissä merkeissä. Valmentajan vaihto on aina suuri riski, joka harvoin johtaa parempaan. Tilastollisesti valmentajan vaihtaminen todennäköisesti sotkee joukkueen peliä enemmän kuin parantaa sitä. Muutama positiivinen poikkeuskin on olemassa, kuten viimeeksi Raumalle tullut...
  17. W

    Tolvaselle kenkää vai mitä?

    Pieni sivujuonne Sinä et käy otteluita Raumalla seuraamassa muutenkaan vai olenko kenties käsittänyt väärin? Vai olenko sekoittanut sinut johonkin toiseen, joka kertoi olevansa nykyään Tampereelta. Ketä oikein yrität kannustaa johonkin vähän kieroutuneeseen kapinaan ja miksi? Olen...
  18. W

    Joukkuehengessä hiomista?

    Kotitonttu kertoi? Jos jossain on henki olematon, niin se on sitä tällä palstalla. Syksy näyttää muutamalle iskeneen syvälle luihin ja ytimiin asti, ”Hetken kestää elämä, sekin synkkää ja ikävää.” Tavoitteesta eli kuudennesta sijasta joukkueen erottaa tällä hetkellä kuusi pistettä eli...
  19. W

    SM-liiga voi erinomaisesti ja pelin taso on hyvää

    Missä tämä kansainvälinen taso on tällä kaudella mitattu? Kaikella kunnioituksella, tämä kommentti on varsin ajattelematon. Kansainvälisiä pelejä on tällä kaudella pelattu tasan yhdessä miesten maajoukkueturnauksessa ennen varsinaisen Liigakauden alkua. Pelin taso oli varsin heikkoa kaikilla...
  20. W

    Tero Paappanen

    Heh. Ottaen huomioon, miten paljon ehdit kirjoittaa ja roikut täällä koko ajan, niin luet huomattavan vähän. Oikeastaan tuossa kiteytyy koko kanssasi keskustelun absurdius. Suosittelen, että luet vaikka uudestaan. Mieti hieman, kyllä se siitä. Sovitaan, että koitetaan vaikka taas vuoden...
Ylös