Hakutulokset

  1. M

    Olympiakisat 2014: Venäjä

    Venäjän peli oli varsin hyvää ensimmäisessä erässä ja tulos olisi voinnut olla vaikka 6 - 0, mutta Venäjä kärsi yliyrittämisestä pelinrakennuksessa. Esimerkiksi Datsyuk sai Kovalchukin mahtavaan laukaisupaikkaan parin metrin päähän, mutta Kovalchuk lähti yrittämään vielä syöttöä pakkien välistä...
  2. M

    MM-kisat 2012: Venäjä

    En ole samaa mieltä ainakaan Kovalchukin suhteen. Ottaisin hänet aina joukkueeseen. Tällä kaudella NHL:ssä hän on kasvanut pelaajana aivan uudelle tasolle. Hän ei yritä aina ratkaista peliä itse vaan pyrkii rakentamaan peliä joukkueen hyväksi. Myös kaksissa Venäjän saavuttamissa MM-kisa...
  3. M

    MM-kisat 2012: Venäjä

    Tietääkö kukaan onko Pavel Datsyuk halukas tulemaan MM-kisoihin? Olisi hienoa nähdä Pavel vielä maajoukkueessa sillä alkaahan hänellä olla jo ikääkin.
  4. M

    MM-kisat 2012: Venäjä

    Kisat ovat jo lähestymässä ja ei ole Venäjälle avattu vielä omaa palstaa. No pistetääs sekin nyt sitten pystyyn. Venäjälle ei näillä näkymin ole tulossa hirveän kovaa joukkuetta kasaan ainakaan NHL vahvistuksien puolelta, mutta olisiko tämä mahdollisuus nuorille lupauksille niin kuin Evgeny...
  5. M

    Washington Capitals 2011-2012

    Turhaa valitusta joka puolella En ymmärrä ihmisten turhaa valittelua joka puolella tästä Ovechkinin päätöksestä. Ensimmäisenä sanoisin sen, että Ovechkin kyllä selvästi sanoo haastatellussaan ettei ansaitse mahdollisuutta pelata tapahtumassa ja ainakin minä itse näen sen itsekritiikkinä...
  6. M

    MM-kisat 2010: Venäjä

    Ei se Venäjän peli mitään parasta ollut, mutta voitto on voitto. Ja ei se peli kuitenkaan niin huonoa ollut kokonaisuudessa. Joo ensimmäiset kymmenen minuuttia ja ensimmäinen erä olivat aika kauheita. Kanadan juniori jengi, joka on tulossa vastaan torstaina olisi ensimmäisen 10 minuutin jälkeen...
  7. M

    MM-kisat 2010: Venäjä

    Jos uutta valmentajaa lähdetään etsimään, niin minun mielestä pitäisi kokeilla ulkomaalaista vaihteeksi. Kunnon Kanadalaista, joka pakottaisi pojat pelaamaan tehokasta jääkiekkoa, mutta en nyt vielä Bykovista eroon haluaisi. Olen kiitollinen hänelle jo suurista voitosta. En muutenkaan ymmärrä...
  8. M

    Nettilähetykset

    Onko kellään hyvää linkkiä Saksa - Venäjä otteluun? Ei tunnu tänään oikeen mikään toimivan
  9. M

    MM-kisat 2010: Venäjä

    No jo on.. Markovia, Morozovia ja Radulovia vaille täydellinen joukkue. Tämä toisaalta kasvattaa paineita Venäjän joukkueelle aivan hurjasti. Tunaroida tällä joukkueella olisi aivan fantastisen noloa, mutta minulla ainakin on uskoa, että Gonchar ja Malkin ovat nyt ne kaksi puuttuva palaa tästä...
  10. M

    MM-kisat 2010: Venäjä

    Ja näillä näkymin Malkin on tulossa, nimittäin Montreal 4-0 johdossa Pittsburghia vastaa ja yksi erä jäljellä. Hyvä asia, että nämä MM-kisat pelataan myöhemmillä päivillä kun entiset, että pystytään saaman NHL pelaajia aikasessa vaiheessa mukaan. Luulen, että kyllä se päätös viimeisestä...
  11. M

    MM-kisat 2010: Venäjä

    Ei tuossa ensimmäisessä pelissä ollut paljoa kehuttavaa, se on totta, mutta ensimmäinen peli on aina ensimmäinen. Vaikka Bykov on paljon viime aikoina tunaroinnut, niin kyllä minulla häneen vielä löytyy luottamusta, onhan hän sentään kaksi kertaa voittanut jo MM-kultaa ja kerran pronssia...
  12. M

    MM-kisat 2010: Venäjä

    Tämä jonkun mainitsema huono sentteri tilanne saattaa parantua jo Torstai yönä, jos San Jose vie Detroitilta sarjan. Toisaalta en tiedä, että suostuuko Pavel tulemaan, mutta jotenkin olen saannut sellaisen kuvan hänestä, että hän ei maajoukkuetta jätä väliin mahdollisuuden tullen. En ole...
  13. M

    Nettilähetykset

    Laittakaa tähän linkkiä Venäjä-Latvia jos/kun löydätte semmoisen
  14. M

    Venäjä olympialaisissa 2010

    Nyt on sitten valittu joukkueen kapteenit: Alexei Morozov - C Alexander Ovechkin - A Ilya Kovalchuk -A Ovechkin on kova liideri pukukopissa ja olisi hyvin ansainnut C:n rintaan, mutta hyvä se näin on. Kolme kovaa liideriä, jotka ovat olleet viime vuosien aikana hakemassa Venäjälle...
  15. M

    Nettilähetykset

    Auttakkaa, jos jollain on streamiä Venäjä - Ruotsi otteluun
  16. M

    Venäjä olympialaisissa 2010

    Minä taas nään Viktor Kozlovin valinnan positiivisena asiana. Joukkueessa pitää olla yksi "joka paikan höylä". Hän ei ole millään paikalla täydellinen, mutta omaa pelitaitoja eri osa-alueilla ja taitoja joilla voidaan ratkaista otteluita (esimerkiksi Venäjä - Kanada puolivälierissä Torinossa hän...
  17. M

    Washington Capitals 2009-2010

    Oletko sinä tosissasi? Mitä tarkoitat "ns. taitopelaajia"? Kyllähän se on kaikille selvää, että ennenhän sitä enemmän maaleja tehtiin NHL:ssä kuin nyt. Nythän ovat suojatkin maalivaahdeilla isommat ja mitä nyt muuta olikaan. Joku muu voi kertoa tästä paremmin. Ei epäilyksiä Selänteen...
  18. M

    Venäjä olympialaisissa 2010

    Hiljaista tällä ketjulla vaikka Venäjän olympialeiri oli eilen. Ainoat poissaolijat olivat Sergei Gonchar ja Fedor Tyutin. Molemmilla poissaolot olivat perhesyitä, joten en usko, että nämä poissaolot tulevat vaikuttamaan heidän olympiakutsuihin. Sen verran arvokkaita pelaajiä nämä ovat Venäjän...
  19. M

    Venäjä olympialaisissa 2010

    Mitä tulee Nikita Filatoviin? Mitä olen nähnyt ja lukennut, niin on todella taitava ja perspektiivinen pelaaja. On onnistunut jo tekemään hattutempunkin NHL:ssä vaikka pelejä on alle 10. Mielummin hänet ottaisin, kuin Artem Anisimovin, joka ei minun mielestä sovi maajoukkueeseen. Ehkä se...
  20. M

    MM-kisat 2009: Venäjä

    Jaahyn syy taisi olla jaahyn kalastelu. Muista sen ottelun hyvin, se oli huonointa tuomari pelia, mita olen koskaan nahnyt, Venaja pelasi hienosti ja heidan olisi pitanyt voittaa. Kuitenkin, YRAAA ROSSIYA! Ansaittu voitto vaikka ei Venaja mitenkaan ylivoimainen ollut. Venaja ei ole niin kuin...
Ylös