Hakutulokset

  1. T

    HPK Naiset

    Olipa naiset kovin murheellisen näköisiä kuvassa. Pää pystyyn, ja vähän hymyä naamaan! Kovan vastuksen annoitte finaaleissa ja hopeakin on hieno saavutus!
  2. T

    Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

    Jostain syystä jos Jukurit kuitenkin tipahtaa, sieltä voisi napata meidän valmennusryhmään sen, joka vastaa ylivoimapelistä.
  3. T

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ei mitään havaintoa. En ole ollut kulmilla tänään.
  4. T

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Jassoo, Jatkoajan uutisen mukaan pitäisi olla tiistaina jään päähallissa kunnossa.
  5. T

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ei kai sentään Hakiolla?
  6. T

    HPK mediassa

    Siinä mielessä Sihvonen on oikeassa - näin jälkeen päin todettuna - että Mason palkkaaminen oli virhe ja sen myötä Kerho otti aikamoisen taka-askeleen. Pike olisi todennäköisesti vetänyt tuloksellisesti Masoa paremmin lähtöään seuranneen kauden. Ensi kauteen Mannerin johdolla lähdettäessä...
  7. T

    HPK kaudella 2024–2025

    Olipa erikoinen kausi. Viiden ekan ja viiden viimeisen pelin ajan oltiin pistekertymän perusteella Liigan huonoin joukkue, siinä välissä sitten lähellä kärkipäätä. Sarja Ässiä vastaan osoitti, että pudotuspelit ovat oma maailmansa, jossa tarvitaan kokemusta, kovuutta ja kliinistä ratkaisukykyä...
  8. T

    HPK kaudella 2025–2026

    Senttereitä/sentteri-laitureita pitää olla kuusi, joista osa pelaa laidassa jos ei ole loukkaantumisia. Tuossa on kolme hyvää. Itse näkisin, että tarvitaan se uusi ykkönen, jonka pitää olla kiekolla taitava, hyvä aloittamaan ja nopeudeltaan liigaan riittävä. Ei tarvitse olla maalintekijä, mutta...
  9. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    1-2
  10. T

    HPK pudotuspeleissä kaudella 2024–2025

    Ihme kun täällä ei ole vielä vaadittu pudotuspelien pelipäiviksi yhdistelmää KE-TO-LA - voitettaisiin varmasti?
  11. T

    Negatiivisuusketju – täällä kokoontuu vittuuntuneiden kerho

    Ovat tainneet kaikki joukkueet ovat olla - osa selvästikin - jäljessä runkosarjan katsojamääristä. Toisaalta sitä minä en ole koskaan ymmärtänyt, miten pleijarit kiinnostavat runkosarjaa vähemmän, koska näitä varten on koko kausi pelattu. Vai johtuuko tämä vain siitä, että nyt ei ole tilastoissa...
  12. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    2-1
  13. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    3-1
  14. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    5-1
  15. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    1-2
  16. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    2-4
  17. T

    Pistekeskiarvot ja pudotuspeliviivat

    Kyllä Kärpät tarvitsee 9 pistettä Kerhon ohittaakseen - ja tänään heille tuli ensimmäinen huti, kun eivät saaneet Tapparalta pinnaakaan.
  18. T

    Petteri Nikkilä – pelkoa kylvävän alistajan urakehityksen seurantaketju

    Nykyisellä "seurauskottomuuden ajalla" alkanee kohta riittää, jos Kerhon junioripolun läpikäynyt pelaajaa on edustuksen vakiokokoonpanossa merkittävässä roolissa yli kymmenen vuotta. Jos taas joku pelaisi käytännössä koko pitkän uransa Kerhossa, on jo sekin minusta paidan noston arvoinen...
  19. T

    Tulosveikkaus 2024–2025

    3-3
  20. T

    Pistekeskiarvot ja pudotuspeliviivat

    Osko jossakin sarjataulukko, jossa sarjataulukko olisi tasattu ikään kuin olisi pelattu nelinkertainen sarja? Siis kaksi keskenäistä ottelua, pisteet tuplaten. Kuusi keskinäistä, pisteet 2/3 todellisesta. On kyllä todellinen Liigan aivopieru, ettei pelattu nelinkertaista sarjaa, jolloin...
Ylös