Hakutulokset

  1. S

    Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

    Oma ennustukseni kuitenkin on, että liiga suljetaan kun sopiva joukkuemäärä ja sopivat joukkueet saadaan kasaan. Eli joukkueita on silloin liigasssa esim. 14 tai 12. PS. Mielestäni ihannetilanne olisi, että urheilulliset perusteet ratkaisevat sarjapaikan, en vain usko, että niin tulee käymään.
  2. S

    Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

    Tänään alkaa taistelu Mestiksen mestaruudesta, vastakkain IPK ja Ketterä. Siis kaksi urheilullisesti parasta Mestkisen joukkuetta tällä kaudella. Urheilullisesti olisi parasta, että paras joukkue nousisi sarjaporrasta ylemmäs, mutta… millaiseen sarjaan käytännössä kumpikaan näistä joukkueista...
  3. S

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Yleisöannista kerätyt rahat voisi kohdentaa suoraan, lyhentämättömänä U20 joukkueen toiminnan tukemiseen ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen. Jos näin tehdään, olen itse valmis osallistumaan antiin.
  4. S

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Tässä allensa kirjoittaneelta muutama skenaario tulevasta: 1. Konkurssi kesken kauden ja aloitus suomisarjasta. Tähän päästään tekemättä mitään, mutta voidaan toki joutua tähän kovasta yrityksestä huolimatta. 2. SaiPa jatkaa liigassa. Edellyttää ainakin, että osakeanti onnistuu, hallituksessa...
  5. S

    Päivän positiivinen

    Katsojamäärässä lienee mukana paitsi kotiin jääneet kausikorttilaiset, myös ne kotiin jääneet, jotka eivät ole ostaneet kausikorttia.
  6. S

    Päivän positiivinen

    Katse jo ensi kauteen. Voisikohan Roni Karvisesta tulla hyvä pakki, sellainen kiekollinen, joka ei istu pelisilmänsä päällä?
  7. S

    Päivän positiivinen

    Oikeussalissa SaiPa hävisi jatkoajalla 0-6, kaukalossa vain maalilla.
  8. S

    SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

    Aika paljon on jo hyviä ehdotuksia valmentajista, pelaajista, tj:sta, utj:sta… mutta toimistolla tarvitaan muutakin. Tässä hakusuositus, soppari kauden 24 loppuun ja optiot päälle! Linkki: https://youtu.be/v_S2JVaINO4
  9. S

    SaiPan juniorit

    Aika näyttää miten tässä käy. Mutta kummallakaan seuralla tuskin riittää seuran omat junnut edes U16 SM tasolle, U18 SM:stä puhumattakaan. Eikä U20 SM:kään kai kovin kauaa enää ole ”kaikki pelaa” sarja.
  10. S

    SaiPan juniorit

    No just kun ruoskin itseni positiiviseksi junioritoiminnan osalta!
  11. S

    SaiPan juniorit

    Uudessa strategiassa on asetettu tavoitteita pelaajien omavaraisuuden suhteen, ja että SaiPan pelaajia tulisi olla joka ikäluokan maajoukkueissa joka kausi. Tällä hetkellä nämä tavoitteet näyttävät realistisilta. U20 maajoukkueessa on tämän viikon turneella kolmekin saipalaista eli juuri nyt...
  12. S

    Päivän positiivinen

    Näkökulmasta riippuen, puolillaan oleva vesilasi voi olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi. Itse näen, että SaiPa on tähän asti toiminut nykytilanteessa aika fiksusti. Perinteisen tyhjennysmyynnin sijaan on saatu poislähteneiden tilalle uusia pelaajia ensi kaudeksi. Oden, Kalapudas ja nyt...
  13. S

    Päivän positiivinen

    Tämä uutinen tähän ketjuun, johon se oikeasti kuuluu: Emil Järventie SaiPaan Toivottavasti tämän kaltaisia uutisia tulee ennen ensi kauden alkua lisää, siis uutisia, että SaiPaan tulee nuoria maajoukkuetason (u20, u18) lisää!
  14. S

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Entäpä jos SaiPa pelaisikin kotipelit teemalla back to the seventies? Olisi fasiliteetit valmiina!
  15. S

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Ainoa pelaajahankinta johon tämän palstan kirjoittajat voivat vaikuttaa on ”kuudes kenttäpelaaja”, joka ratkoo varsinkin tiukat kotipelit, on mukana kauden alusta lähtien, eikä katoa kevätkaudella vaikka mikä olisi. SaiPan resursseilla vain ”kuudes kenttäpelaaja” voi olla absoluuttisesti koko...
  16. S

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    SaiPan strategiadokumentin työnimi on jo paljastunut ja tämä on varma tieto: ”Viivelähdöllä tulevaisuuteen”
  17. S

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Nyt aletaan päästä ytimeen!
  18. S

    EHT & EHC 2022–2023

    Uskon, että pelaajia nämä EHT-ottelut kyllä kiinnostavat. Monelle maajoukkue-edustus on paitsi kunnia, myös steppi eteenpäin omalla uralla ja kehittymisen paikka. Kaikille Euroopassa pelaaville ottelut ovat näytönpaikka mm-kisoja ajatellen ja muutenkin. Maajoukkueessa on turnauksissa 5...
  19. S

    SaiPa mediassa

    Joka tapauksessa Iida on mukana täysin rinnoin.
  20. S

    Kuka valmentaa 2023–2024?

    Eiköhän Virran projektin yhtenä tavoitteena ollut kasvattaa Hämäläisestä seuraava vastuuvalmentaja. Nyt ratkaisuun päädyttiin ennen aikojaan. Vaikka Virta lähti, pelikirja jäi. Miten sitä toteutetaan ja muokataan, aika näyttää, ja peli on paljon muutakin kuin kirja. Itselläni on luotto...
Ylös