Hakutulokset

  1. T

    Selviytyjät Suomi

    Suurin osa on täysin tuntemattomia "julkkiksia" mikä voi olla ihan positiivinen asia. Eipä ole naamat päässyt kulahtamaan, eikä syntymään ennakkokäsityksiä kilpailijoista. Ainoa joka aiheuttaa vitutusta on tuo Bakari Diarra. Julkisuuteen ainoastaan siskonsa Fatim "sähköpyörä" Diarran siivellä...
  2. T

    Henri Ikonen

    Harva pelaaja noin paskoilla käsillä sekä laukauksella on palkkaa saanut jääkiekosta. Siltin kyllä luonut ihan kelpo uran joten kai se sitten jotain oikeinkin on tehnyt. Toivon kyllä todella että palkkaa on pudotettu reilusti. Täyttää kyllä nelosketjussa paikkansa.
  3. T

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Mun mielestä taas jatkosopimusten on pakko olla huomattavasti halvempia kuin edellisten sopimusten. Mitä Ikonen ja Nyman on esittänyt jotta palkankorotuksen saisivat?
  4. T

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Sen voin luvata ettei kumpaakaan tänään ainakaan julkaista.
  5. T

    Niclas Almari Lukkoon

    Njoo, ihan ok jatko kunhan palkkapussi ei ole kärkimiesten tasoa. Kolmospariin oiva näkymätön allround-puolustaja. Harvoin esillä huonossa tai hyvässä.
  6. T

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Tarkoittaako tuo että pelaajabudjetti nousee ensi kaudeksi vai miten Kalle ajatteli samoilla rahoilla rakentaa pirun kovan joukkueen, eikä olla tyytymässä siihen mitä viime kaudella oli? Kallesta alkaa kuoriutumaan aika höpöhöpö-mies näiden "Suomen kovin keskikaista" yms. juttujen jälkeen jos...
  7. T

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Saa kyllä pelkkää laatupelaajaa lapata sisään jos meinataan taistella playoff-paikasta ensi kaudella.
  8. T

    Huhuketju

    https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/hassutteluketju-–-ei-mielensä-pahoittajille.75910/ Jatkot Patrik Laineesta voinee varmaan käydä tuolla ketjussa, vaikken mikään palstapoliisi tahdokkaan olla.
  9. T

    Kalle Sahlstedt – Lukon oma poika urheilujohtajaksi

    Nämä on taas hyvinkin subjektiivisia asioita joita ei käytännössä pysty mittaamaan millään. Junioriputkesta ei ole oikeastaan kuin yksi liigatasoinen (Ylitalo) pelaaja saatu suurista panostuksista huolimatta. Ervasti ei mielestäni ole todistanut vielä pystyvänsä pelaamaan top6 roolissa...
  10. T

    Kalle Sahlstedt – Lukon oma poika urheilujohtajaksi

    En vieläkään käsitä miten joku voi pitää Burkea tai Brookia jotenkin plusmerkkisenä. Krannila oli myös selkeä pettymys ennakkohehkutuksiin nähden.
  11. T

    Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

    Ortion Joni jättää HV71:n. Vieläkö riittäisi Liigaan ykkösvahdiksi? https://www.eliteprospects.com/player/16050/joni-ortio
  12. T

    Tomi Lämsä – Lukon päävalmentaja 2023–2025

    Vierastan hieman ajatusta että "joo, jengi oli kasattu Virtaselle". Koska näinhän sen ei pitäisi olla alkuunkaan. Kalle UTJ:n asemassa on määrittänyt pelityylin ja luonteen. Kalle pitää huolen että Lukolla on Lukon näköinen valmentaja, sekä Lukon näköinen joukkue, joka toteutta tätä...
  13. T

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Onko jossain ollut jotain tietoa että Burkella on koko kausi ollut kremppaa? Itsellä mennyt ainakin ohi.
  14. T

    Venäjä hyökkää Ukrainaan

    Linkki: https://twitter.com/front_ukrainian/status/1770446530727526873?t=ADUYHryK3vzA4pp-dKov5w&s=19 Twitterissä kirjoitetaan Tshekin toimittaneen 300k murkulaa Ukrainalle. Oletettavasti näitä "löydettyjä" murkuloita(ko)? Edit. Jahas, poistunut näköjään, joten liekkö paskapuhetta tämäkin twiitti.
  15. T

    Jakob Stenqvist Lukossa

    Saa jatkaa matkaa mun puolesta. Ei ole niin dynaaminen hyökkäyspäähän kuin Press tai Gregoire, mutta puolustuspäähän on siltin aika hasardi. Loppukausi hieman parempaa mutta palkkapussiin nähden uskon parempaa olevan saatavilla.
  16. T

    Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

    https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000010255641.html Tuskin Törmänen valmentaa missään ainakaan ensi kaudella, vaikkei tuossa nyt suoraan niin sanotakkaan.
  17. T

    Tomi Lämsälle kenkää!

    Paras vaihtoehto olisi jos Virran Peksi löisi Kallen kanssa kättä päälle ns. One more time hengessä. Kahden vuoden sopimus ja kaksinkertaisena Suomen mestarina eläkkeelle. Tämä vaatisi myös pientä joukkueen tuuletusta. Muutoin menisin Lämsällä ensi kauden. Ei paskaa kannata vaihtaa paskaan jos...
  18. T

    Steven Jandric Lukkoon

    No on kyllä yksi vammaisimmista kommenteista mitä olen tällä palstalla lukenut. Onnea siitä.
  19. T

    Tomi Lämsälle kenkää!

    Teperin datat saatana. Miksi vitussa me larpataan jotain moneyballia? Painukoot vittuun datoinensa.
Ylös