Hakutulokset

  1. J

    Ili Varmavuo – tuhannen ottelun ääni

    Joskus 2000-luvun alussa kirjoitin Ilin heittoja ruutuvihkoon itselleni ylös. Harmi ettei ole enää tallessa. Youtubesta sentään löytyy otsikolla SM-liiga Playoffs 2009 Ilves - Pelicans 2-3 JA. "Olliii Julkuuuneeeen, Olliii Julkuneeen!" Aikaisempina vuosina selostuksessa monesti tunne otti...
  2. J

    Peliesitykset ja suoritukset 2022–2023

    Mylläri on kyllä ihan isäntä! Tänään jotenkin omaan silmään erityisesti erottunut edukseen monessa tilanteessa ja just sellainen pelaaja mitä keväällä tarvitaan. Toivottavasti saadaan pidettyä myös ens kaudella.
  3. J

    Kuin kaksi marjaa

    Luin Iltalehdestä juttua kaksoistappaja epäillystä ja ihmettelin miksi juttuun on lisätty Janus Putkosen kuva mutta kuvassa oleva epäilty olikin Mika Moring. Janus Putkonen Mika Moring
  4. J

    Peliesitykset ja suoritukset 2022–2023

    Penahan on ollu yllättävän hyvä. Nyt vielä pohjois-amerikkalaiseen tyyliin "pelaamalla kuntoon" niin keväällä nähdään sykähdyttäviä nousuja omasta päästä aina vastustajan maalille asti.
  5. J

    Jussi Silander – pakkaa kamasi ja lähe menee!

    Siltsulta nyt kahden erän jälkeen 100% ylivoimaa tänään!
  6. J

    Pelicans-huhut – onko niitä?

    Täällä tuli jostain syystä ensimmäisenä mieleen tuolla videolla näkyvästä hahmosta Miika Roine. Ehkä siis "roiston" jatkosopimus julkistus huomenna.
  7. J

    Pelicans kaudella 2022–2023

    Ai, että minuu harmittaa Enlundin puolesta. Olis ollu niin tärkeä äijä maailmaa nähneenä karvaperseenä tuossa nuoressa joukkueessa. Noh, sinne meni se "satatonnia". Sitten mukavampi juttu tää herra Nordgren. Tällä jätkällä on just oikeanlainen asenne ja pilkesilmäkulmassa mistä meikäläinen...
  8. J

    Pelicansiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Joo, ei ole Encessä tällä hetkellä tietääkseni muita suomalaisia kuin valmentaja ja EU-lipun alla pelailevat. Siis cs-tiimissä. Onhan sitten jossain muissa e-sports lajeissa myös Ence mukana, mutta niistä ei minulla ole mitään hajua. Tämä esports juttu on kai sitten kuollut ja kuopattu kaikessa...
  9. J

    Pelicansiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Tuli katseltua tuossa Counter strikea ja Encen peliä. Siitä tuli mieleeni että Pelicans piti tiedotus tilaisuuden alkavasta yhteistyö kuviosta (olikohan vuonna 2018). Koitin etsiä tietoa Pelicansin ja Encen nykyisestä tilanteesta, mutta en löytänyt mitään kovin tuoreita uutisia. Tietääkö joku...
  10. J

    Esitykset ja suoritukset kaudella 2021–2022

    Vitutuksen hieman jo laannuttua voi vähän kirjoittaa jos tämä edes vähän helpottaisi omaa oloa. Nyt on tullut uutta ukkoa niin paljon sisään että ketjujen peli hakee vielä uomiaan. Vähän kuin kausi olisi alkanut kokonaan alusta. Harmi että näin myöhään sillä tässä vaiheessa kautta pelin pitäisi...
  11. J

    Vedonlyöntivihjeet

    Tarkennuksena että, Elina Kujala on pelannut kyllä joka pelissä tällä kaudella, toki puolustajana. Tänään pelaa siis ykköskentän sentterinä. Veto toki silti hyvä ja Itsellä lähti myös SB Pro peleihin.
  12. J

    Otteluseuranta (Pelicans)

    Karhusella jo reilu 30 torjuntaa kahden erän jälkeen. Harmittavasti vielä juuri ennen erän loppua tuli tuo jo pitkään ilmassa roikkunut maali. Onko muuten kukaan muu huomannut että Pelicansilla on monesti toisessa erässä hankalaa kun ei päästä vaihtamaan sujuvasti? Nieminen käyttää tähän usein...
  13. J

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Henrik Nilsson? IK Oskarham teki juuri sopimuksen Johan Almin kanssa ja siellä taitaa olla ylitarjontaa puolustajista.
  14. J

    Heinola–Lahti moottoritie

    Pietroniro pelasi eilen Peliittojen takalinjoilla ruotsalaista Karlskronaa vastaan. Enteilee sitä että on tänään sivussa Trineciä vastaan?
  15. J

    Pelicansiin liittyviä kysymyksiä & vastauksia

    Veikkaus tv näyttää myös CHL pelit.
  16. J

    Positiivisuusketju

    Laitetaan tähän ketjuun kun itsellä sai ottelua seuratessa hymyn huulille lähellä olevien katsojien kommentit. "Ai siel on Karhunen maalissa, eihän se oo pelannu missää moneen vuoteen. Toivottavasti on edes vaan try outilla. No on sillä imurilla sentää pelinumerona ykkönen, se on vanha hyvä...
  17. J

    Vitsiä pukkaa – part II

    Miksi sanotaan Pauligin Presidentti kahvin tumma paahtoa? .
Ylös