Mainos

Hakutulokset

  1. S

    Pesiskausi 2024

    Olisikohan siellä ollut oma pääoma pakkasella yli puoli miljoonaa, pelaajat olivat olleet toukokuusta asti ilman palkkaa ja niitä rästejä oli toki jo aiemmiltakin kausilta. Semmoisia pikkujuttuja ja - summia.
  2. S

    Pesiskausi 2024

    Halvempaa on pelata Talvisuperia kuin talvikautta aiemmin. Superpesis Oy kasasi tuolle rahat taakse juuri mm. Ruudun suunnalta. Enemmän nämä pelit nykytuotannoilla ja yleisellä mediapreesensillä ovat kiinnostaneet kuin aiempina talvina. Hyvää työtä tekevät myös Hutunkeittäjät asian...
  3. S

    KooKoota koskevat huhut

    Yksi paluumuuttaja on liittymässä piakkoin riveihin.
  4. S

    KooKoo kaudella 2022–2023 – Olli Salo Sexy Hockey jatkuu

    Ainali poistuessaan tulee olemaan yksi niistä pelaajista, joiden unohtaa pelanneen KooKoossa. Pisteiden valossa hyviä kausia alla, mutta täällä kolmoskentässä pari kautta ilman kummempia otsikoita. Ei jäänyt mieleen huonossa eikä hyvässä. Saa lähteä minun puolestani. Koivisto puolestaan on...
  5. S

    KooKoo pudotuspeleissä 2022

    Väitän lauantaina pelatun neljännen finaalin Mikkelissä mestaruuskaudella houkutelleen Kalevankankaalle 700-1000 KooKoo-mielistä sarjaa katkaisemaan. Silloin se ei onnistunut ja vasta seuraavana maanantaina homma pistettiin pakettiin yli 5000 katsojan edessä. Tarkkaa lukua ei ole antaa. Hauska...
  6. S

    Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

    Aleksanteri Hakaniemi voisi esittää jonkun kappaleensa a cappellana. Hämmennys olisi käsin kosketeltavissa.
  7. S

    KooKoon yleisömäärät

    No hyvä että löysit pointtini. Sain silmäsi aukeamaan ympäröivälle maailmalle ja työni Intter-netissä on täten tältä päivältä tehty. Hauskaa pudotuspelikevättä kaikille!
  8. S

    KooKoon yleisömäärät

    Ei kannata jatkaa tätä keskustelua, jos et ymmärrä olevan muitakin perhetalousmuotoja kuin työssäkäyvät, yhden lipun ostavat normaalituloiset. Isoa massaa ei välttämättä koveta samalla tavalla KooKoon ensimmäinen puolivälierä ikinä kuin aktiiviseuraajia. Tätä keskustelua ei kannata jatkaa...
  9. S

    KooKoon yleisömäärät

    Monelle näin, mutta monelle ei. Perheissä tai pienituloisilla nuo tuntuu ihan oikeasti, vaikkei Tompan lompakkoon lovea jäisikään. Tänäänkin on omiin silmiin osunut paljon keskusteluja hinnoista ja "oikeiden pelien valitsemisesta". Tuolla 25e:llä taitaa kuitenkin saada kuukauden verran...
  10. S

    KooKoon yleisömäärät

    Kirjaudut omakanta.fi ja sieltä kohta "Koronatodistus" ja sieltä tämän alla siteeraamani tekstin alta löytyy "Avaa sairastamistodistus (pdf)". "Todistus sairastetusta koronavirustaudista Jos olet käynyt nukleiinihapon osoittamiseen perustuvassa...
  11. S

    NFL season 2021

    Kyllähän Cobbin kinttu jäi puolustajan jalan alle ja sitä tässä saadaan jännittää. Jonesin 10 kantoa ja 23 jaardia ovat aika ohukainen saldo ja missään vaiheessa ei tullut oikein vaaran tuntua, mutta Dillon on paikannut juoksun puolella. Minusta Rodgers heitteli muutamat pallot pitkäksi...
  12. S

    KooKoon fanituotteet

    Onhan siellä viime kauden (20-21) aitoa pelipaitaa jäljittelevä paita. Kokovalintana jäljellä enää 2XL, mutta varmasti menee KooKoo-yhteisöön kuin häkä. Taattu hitti tämän joulun markkinoille! Pistetään samaan hurmokseen vielä kauden 19-20 pelipaita pukin konttiin! Siitäkin toki löytyy vain 2XL...
  13. S

    Tuttuja muualla

    Olisi kyllä hirveää katsella Galloa jossain zigizageissa tai HPK:ssa.
  14. S

    Vedonlyöntivihjeet

    Superpesikseen lyöjäkuninkaaksi voisi mielestäni veikata Roope Korhosta, Juha Korhosta ja Jere Dahlströmiä. Kertoimia en nyt tarkemmin kaivellut. Sotkamossa Roopen lyöntimäärä oletettavasti kasvaa nelosena pelanneen Antti Korhosen lähdettyä Kempeleeseen ja Toni Laakson ollessa epävarmempi...
  15. S

    KooKoon taloudellinen tilanne

    Korjaa Ticketmasterin käyttäjätiedoista nimesi. Ainakin minulle oli etunimi ja sukunimi samalla rivillä ja se aiheutti puolen sivun vikakoodin. Tuon korjattuani homma toimi kyllä.
  16. S

    Peliesitykset 2020–2021

    Enemmänhän tuo selostajien tägäily ja itsensä jatkuva esiin nostaminen kuulostaa mainitulta kunnian metsästykseltä. Ei siinä - jos tuo kerran heille iloa tuottaa, niin senkun reissaavat vaikka ympäri Suomen. En kyllä keksi mitä iloa tuosta joukkueelle ihan oikeasti on. Seuratasolla tuota voi...
  17. S

    KooKoo kaudella 2021–2022

    Jos huhut nyt pitäisivät paikkansa, niin ei tämä huonolta näyttäisi: Seppälä-Nikkilä Manninen-Suhonen Bonsaksen-X Yhden rightin pakin (työnimi "Kristensen" tai "O'Connor") minä tuohon vielä huolisin tuomaan vaihtoehtoja ja sitten tietysti leveyttä mallia "Rautanen"/"Laavainen" ja junnu tai...
  18. S

    Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

    Siis hetkinen? Turvallisuuspäällikkö ei ole mikään mustat lasit silmillä pyörivä raskaasti aseistettu judoa osaava pukumies, vaan kaveri joka organisoi järjestyksenvalvontaan liittyvät asiat, hoitaa mahdollisesti pelastussuunnitelmat ja muita eteen tulevia turvallisuuteen liittyviä asioita.
  19. S

    Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

    On lomauttanut jo ja leikannut palkkojakin kahteen vai kolmeen otteeseen. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei sitä kannata kieltääkään.
  20. S

    Tulosveikkaus päivän ottelulle

    77-0.
Ylös