Hakutulokset

  1. U

    HIFK kaudella 2013-14, konttaus jatkuu?

    Hyvä kirjoitus Joosefilta. Itsekin aloin eilen miettiä, että entä jos Summasta/Rockya/Jalosta ei saadakaan? En yhtään ihmettelisi mikäli näin kävisi, sillä kuka noista oikeasti haluaisi tulla IFK:n konjakkikerhon jäseneksi? Eli tässä voi hyvinkin käydä niin, ettei Sopalle saada korvaajaa, ja...
  2. U

    Corey Elkins HIFK:hon

    Ja mistäköhän tämäkin kaveri on löytynyt? Täysin tuntematon pelaaja (ainakin minulle), ja kun ottaa huomioon IFK:n viime kausien "ulkomaalaisvahvistukset" niin odotukset ovat kyllä nollissa. Toivottavasti olen väärässä, mutta en usko, että Nybari ja kumppanit taaskaan olisi tehneet mitään...
  3. U

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Suomen kansan ja etenkin urheilijoiden altavastaajan asenne. Tänäänkin Hesarissa Anne Kyllönen sanoi Tour de Ski-hiihdostaan, että tuntui siltä kun hän koko ajan olisi ollut jonkun tiellä. Ei ihmekään ettei saavuteta mitään jos urheilukisassa mietitään, että ollaanko toisten kilpailijoiden tiellä.
  4. U

    Markus "MaG" Granlund - HIFK

    Toivottavasti Granlund saa loppukauden aikana kokeilla sentterinä pelaamista myös IFK:ssa. Henkilökohtaisesti hyvin menneen turnauksen jälkeen olisi hyvä siirtää hänet sille omalle paikalleen. Liivik puolestaan sopisi mielestäni paremmin laitahyökkääjän rooliin nyt kun valmennus on mitä on...
  5. U

    HIFK peliesitykset kaudella 2012-2013

    Olin tänään pitkästä aikaa paikan päällä kiekko-IFK:n vierasottelussa. En halunnut mennä Hartwallille, joten päätin ostaa lipun Espooseen, jossa IFK yleensä myöskin voittaa. Heti alkulämmöistä pystyi kuitenkin aistimaan, että tuo valkopaitainen joukkue on liikkeellä todella seisovin jaloin. Koko...
  6. U

    Ketjuvirittelyä kaudella 2012-13

    Itse kasaisin seuraavanlaiset hyökkäysketjut torstaista lähtien: 1. Peltonen-Redenbach-Petrell 2. Bergenheim-Eriksson-Kuhta/Somervuori 3. Pakarinen-Granlund-Talaja 4. Luttinen-Töykkälä-Liivik
  7. U

    Sean Bergenheim, HIFK

    Tervehdys kaikille palstaveljille ja -siskoille, ilmoittaudun uutena käyttäjänä mukaan leikkiin. Tämä uutinen tuli kyllä niin puskista kun sen tänä aamuna kuulin. En olisi varmaan ikinä uskonut, että Bergenheim pelaisi meillä joskus, mutta hetken sulattelun jälkeen olen lämmennyt tälle...
Ylös