Ilmoitukset

Nimimerkki heavylutaa18 on saanut viikon pelikiellon provosoivasta ja aiheeseen liittymättömästä TPS-osion viestistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Valle kirjoitti Jokereiden omistajakuvioita käsittelevässä ketjussa epäoleellisuuksia ja henkilökohtaisuuksia sisältävän viestin, vaikka olimme asiasta jo ketjunootilla huomauttaneet. Johtuen nimimerkin mittavasta rikehistoriasta, hänet on passitettu kolmen kuukauden pelikieltoon.

Myös nimimerkki JjZz on saanut pelikiellon turhasta henkilökohtaisesta hyökkäyksestä samassa ketjussa. Hänen kohdallaan koimme kuitenkin viikon pelikiellon riittävän.

Nimimerkki lainelaser on passitettu viikon pelikieltoon useammasta täysin turhasta JYP-osioon kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Kimmo Stasin viesti Elias Petterssonin ketjussa oli täysin turha, sisälsi itsemoderointia ja keskittyi asian sijasta nimimerkkiin. Tämän vuoksi olemme päättäneet antaa hänelle kahden viikon pelikiellon. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin ja oikean nimen yhdistäminen sekä aiheeseen liittyvä vihjailu ja arvuuttelu ovat palstallamme äärimmäisen rangaistavia. Tämän vuoksi nimimerkki MHPeg on saanut kuukauden pelikiellon Tommi Santalan ketjuun kirjoitetusta viestistä.

Nimimerkki Vilja kuittaa itselleen viikon pelikiellon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja täynnä kirjoitusvirheitä olevista viesteistä.

Myös nimimerkit Pekka Kaukalo ja RedDawn huilaavat seuraavan viikon HIFK-osioon kirjoitetuista turhista ja sisällöttömistä viesteistä.

Nimimerkki Roger Moore on saanut viikon pelikiellon otteluseurantaan kirjoitettujen henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Hakutulokset

  1. Matza187
  2. Matza187
    Radulov illan toisellaan 2-6:een
    Viesti käyttäjältä: Matza187, 18.11.2018 klo 22.16 foorumissa: Otteluketjufoorumi
  3. Matza187
  4. Matza187
  5. Matza187
  6. Matza187
  7. Matza187
  8. Matza187
  9. Matza187
  10. Matza187
  11. Matza187
  12. Matza187
  13. Matza187
  14. Matza187
  15. Matza187
    5-0.. Koko ilta tulee
    Viesti käyttäjältä: Matza187, 04.11.2018 klo 18.22 foorumissa: KHL
  16. Matza187
    4-0
    Viesti käyttäjältä: Matza187, 04.11.2018 klo 18.17 foorumissa: KHL
  17. Matza187
  18. Matza187
    Kivistö jäähylle
    Viesti käyttäjältä: Matza187, 04.11.2018 klo 17.53 foorumissa: KHL
  19. Matza187
    Lepistö sentään jäällä
    Viesti käyttäjältä: Matza187, 04.11.2018 klo 17.51 foorumissa: KHL
  20. Matza187
    Ei ihan Nurmikanta riitä tällä tasolla
    Viesti käyttäjältä: Matza187, 04.11.2018 klo 17.50 foorumissa: KHL