1. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Juu, sieltä ehti molempien viisikot mukaan, kun Savilahti koitti ehtiä hyökkäysalueelle. Mutta hyvin tuo ketju kyllä kokonaisuudessaan pelasi ja mutu-tuntumalla sai myös kohtuu hyvin peliaikaa.
  2. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Taklauksia pitäis tulla juu, mutta se rouhijaosasto on ulkona. Ainoastaan Halmo pystyy suorittamaan sillä osastolla ja osa junnuista toisinaan. Kyllä tässä väistämättä tulee mieleen että niillä parilla vahvistuksella voitaisiin taistella ihan eri tavalla. Esim. Flinck olisi tuonut juuri oikeaa...
  3. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Periaatteessa samaa mieltä, että jalkoja tuohon tarvittaisiin. Mutta en edelleenkään erottaisi Antosta ja Lepausta. Lepaus ei lopun perin ole ainakaan omasta mielestäni kovin helppo pelaaja ketjkaverina. Heittelee paljon niin yllättäviä ratkaisuja, joilla tehdään pieniä suunnanmuutoksia jne...
  4. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Muistatko muuten kuinka Ville Koistisesta sanottiin aikanaan samaa. Oli kauhee hasardi ja vieläpä selkeästi Laaksosta heikompi hyökkäyspäässä. Sitten lähtikin isosti kun alkoi osua. Onneksi silloin jaksettiin Koistisen antaa kasvaa. En vaihtaisi Laaksosta yhteenkään Tapparan puolustajaan, vaikka...
  5. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Samaa mieltä Parikan potentiaalista, itsellekin on jäänyt se fiilis, että ylöspäin olisi enemmänkin annettavaa. Peltola on ollut yllättävän hyvä myös omissa, edellisellä visiitillä näin ei ollut. Mutta itse tekisin ehkä ennemmin niin, että Salmela olisi Laaksosen vierellä ja Peltola-Flood -pari...
  6. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Uusi kaveri Henttonen puuttuu tästä hahmotelmasta. Veikkaisin, että Valtonen tippuu edestä pois.
  7. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Minkälainen pelaaja Henttonen on? Yritteliäs toki, mutta mitä muuta? Onko liike hyvää, löytyykö käsiä painaako maalin edestä karat pussiin? Sinällään hyvä, että vihdoin reagoidaan loukkaantumisiin, mutta ihan pelkkää Veistolaa ei toivottavasti saatu. Toivottavasti onnistuu!
  8. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Periaatteessa on, mutta kyllä historian saatossa on nähty sellaisia pelaajia, että niitä on väkisinkin tuotu isolla riskillä. Luen tuon Kunnon kommentin niin, että sitoa lisäarvoa pitää pelaajan tuoda.
  9. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Oho, mitp Ahtolalle tapahtui? Kyllä Ahtola tosiaan on tehnyt kohtuu hyvin maaleja viime aikoina, joten ei missään nimessä turha kaveri, hyvä tuki kärkiketjuille. Kohts loppuu hyökkäyksessäkin kierrätysmahdollisuus.
  10. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Samaa mieltä, mutta sivuhuomiona sellainen, että muistaakseni kolmannessa erässä myös nappasi samaiselta Monnilta kiekon väännössä kroppaa käyttäen. Eli ei silti ihan lapanen tässä iässä.
  11. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    :D Alan epäillä että olet toimistolla töissä, sen verran hyvää ja sinnikästä myyntityötä!
  12. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    No niinhän se olikin. Siihen läpiajon hakuun asti meni ihan kivasti. Taisi melkein heti perään Tommi tikata maalintekoon.
  13. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Voin olla väärässä, mutta tuntuu että Liuksialan mallit tulee nykyään paljon pomppujen kautta tai lähellä maalia. Aikaisemmin mies teki paljon maaleja suosta luistelusta laukomalla. Itselleni tämä kertoo siitä, että mies ehkä tekee enemmän töitä ja likaista hommaa pelin aikana. Ei luota enää...
  14. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Todella hyvä ettei tullut! Nyt tarvitaan kaikkia ukkoja kaukalossa. Päätöksen perustelut oikein, vähän yllättäin ettei ns. varmuuden vuoksi annettu peliä.
  15. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Juu, jos seuraa Halmon liikettä tuossa niin ei kyllä mitään kovin kummoista rikettä tapahdu. Mutta tosiasia on, että osuu Niemeä leukaan ja siitä tulee rangaistus. Sinällään erikoinen peli Niemeltä, että noinkin kokeneen pelaajan luulisi osaavan olettaa, että tuossa tulee taklaus. Pelasi...
  16. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Halmon taklaus Niemeen meni kurinpitoon. Eiköhän tuosta peli tai pari tule. Liiga on Twitter
  17. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Halmo alkaa olla valitettavasti enemmän uhka kuin mahdollisuus. Olen tykännyt kaverista kovasti, mutta ihan liikaa tulee näitä huonoja taklauksia ja vitosia. Ei ole hyvän joukkuepeli ajan merkki.
  18. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Samaa mieltä, että esim Ahtola ja Leimu oli kummallisia hankintoja. Mutta tosiasia on, että esim. Salmela on ollut ainakin itselleni pirun positiivinen yllätys. Samoin Panu Mieho (vaikkakin taitaa pelityylinsä takia olla kovin loukkaantumisherkkä). Tosiasia taitaa olla, että Ilveksen...
  19. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    Siihen kuudenteen paikkaan on 4 pistettä eroa. Ja muutama peli jäljellä.
  20. K

    Ilves kaudella 2018–2019

    En anna eiliselle sulamiselle hirvittävästi arvoa. Vitutti kyllä jumalattomasti, mutta siinä tuli koko joukkueelle kyllä kummallinen syvä jää päälle. Ei vaikuttanut edes perinteiseltä Ilves-paniikilta vaan joku kummallinen puolivaloilla pelailu. Olisiko hiipinyt hyvänolon tunne puseroon? Joka...