1. S

    Perussuomalaiset

    Jokainen kokekoon turvattomuutta, mistä haluaa, mutta jos sitä levittää, kannattaa sitä yrittää perustella oikeasti jollain faktoilla. Se vaikuttaa kuitenkin niiden pelon kohteiden elämään suuresti, että heitä leimataan. He ovat myös ihmisiä. Suurin osa heistä täysin syyttömiä siihen. Tai sitten...
  2. S

    Perussuomalaiset

    Ei oikeastaan persuihin liity, mutta tekisi mieli lähteä ensi eduskuntavaaleihin teemalla "tavoitteena 0 pakolaista". Sisältönä sitten paneutuminen asioihin, jotka aiheuttaa eniten maahanmuuttoa ja joilla on suuri riski sitä aiheuttaa jatkossa. Eli ilmastonmuutos, koulutuksen auttaminen...
  3. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ne näkee sen, mutta väittää, että se on rikki, kun koko ajan punaisena huutaa.
  4. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Georgian vaalijärjestelmästä vastaavan virkamiehen Gabriel Sterlingin puhe pitäisi laittaa jokaisen katsottavaksi ja mietittäväksi. Tämä on se, mitä Trump on saanut aikaan ja mistä se on tehnyt normaalia. Uhkailu. Ja tämä kertoo siitä, miten vaarallista on, ettei republikaaneista löydy...
  5. S

    Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

    Sä vertaat tilannetta, missä mä olisin osallinen vallankäyttöön siihen, ettei vain poistu tilanteesta. Olen vahvasti eri mieltä, että argumentti olisi sama. Toki sillä poiskävelemisellä on hitaasti vaikutusta, mutta hyvin, hyvin hitaasti. Se olisi vähän sama kuin tutkija saa selville, että...
  6. S

    Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

    En ymmärrä vertausta vähääkään. Yksittäisten väärinkohdeltujen kohdalla sillä ei ole mitään vaikutusta tuollaisella alalla. Sinä poistut, joku ottaa kyllä paikan, kun siihen halukkaita on jonossa Hangosta Utsjoelle. Jossain kohtaa sen pitää tulla kunnolla esille, että sillä on vaikutusta...
  7. S

    Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

    En vaan ymmärrä. Jos ihminen todella haluaa jotain, niin välillä sulkee suunsa, vaikka ei haluaisi vain, koska tietää, että riski sen jonkun menettämiseen on suuri, jos avaa suunsa. Lisäksi siinä saattaa joutua vielä joidenkin silmätikuksi sen lisäksi, että luopuu paljosta, vaikka on oikealla...
  8. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Ei kai tuo herra ikinä koronatyöryhmään kuulunut, vaan oli joku Trumpin välistäveto puhumaan, kun koronatyöryhmän lääkärit eivät sanoneet oikeita asioita.
  9. S

    Perussuomalaiset

    Eikös oikeus ole juuri vastakkaista mieltä siitä suotavuudesta?
  10. S

    Perussuomalaiset

    Onko se sitten joku oikea mielipide, jos vastustaa vain jotain kepulaisia tukia menemättä siihen tarkemmin?
  11. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Siis osavaltion korkeimmassa oikeudessa. Ei sentään maan. Sinne asti ei ole vielä edetty näillä vaalien jälkeisillä jutuilla.
  12. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Kyllähän sitä oikeuteen saa viedä asioita, mutta ei korkeampien oikeuksien niitä tarvi ottaa käsittelyyn, jos ei ole mitään käsiteltävää. Ei Suomessakaan saa aina ylemmäs valittaa. Ei tuollakaan tarvi, jos ainoa peruste on se, että "meistä tuntuu" tai "joku twitterissä sanoi". Oikeus halventaa...
  13. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Jos olisin korkeimman oikeuden tuomari, niin todellakaan en haluaisi sinne yhtään tapausta, joka ei esitä alempana mitään todisteita ja on ihan hukassa. Huutelee ja keksii vain huhuja ja salaliittoteorioita. Siinä laskee oikeuden arvoa helposti jatkoon.
  14. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Tämäkö oli syynä siihen, että Stonelle ei tullut armahdusta, vaan vankilatuomio vain poistettiin. Ja Flynnhän oli kai syytettynä FBI:lle valehtelusta, mikä ei kai ole suurempi ongelma sen valehtelun suhteen jatkossa.
  15. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Puolueeton on vaikea nykyisessä USA:n poliittisessa ympäristössä. Republikaanit eivät halua puolueetonta mediaa, he haluavat itselleen suosiollisen median tai ovat usein mielellään hiljaa. Tästä mielellään hiljaa olemisesta käy esimerkkinä viimeaikainen toiminta. Poliitikot ovat perinteisesti...
  16. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Demokraattien syytöksissä oli muuten valtava ero nykyiseen. Todella valtava. Silloin hyväksyttiin vaalien tulos, mutta sanottiin, että Venäjä "harrasti" vaaleihin vaikuttamista, mikä on sen jälkeen myös todistettu oikeaksi jopa republikaanien toimesta. Trumpin (tiimin) osallisuuden laajuus on...
  17. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Se oli aika kevyesti kirjoitettu. Toisaalta niiden silmissä, jotka Trumpia kannattavat ja häneen ovat uskoneet täysin, ei nuo tyypit mitään mainetta pilaa. He uskovat kaiken ihan hyvin edelleen. Muiden silmissä mainetta ei ole. Ja aika iso vajaasta 74 miljoonasta ei varmaan äänestänyt...
  18. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Eikös tämä ole ollut Trumpin suunnitelma koko ajan, että muita syytetään siitä, mitä itse tehdään, on tehty tai suunniteltu tekevän. Sen takiahan tässä ihmetyttääkin, ettei mitään vaalihuijausta ole tullut esiin. Siis Trumpin (kannattajien) tekemää.
  19. S

    Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

    Trump ei tajua, ettei sillä ole mitään mainetta, mitä pilata. Ja kerrankin ei näytä porukan tyhmimmältä, kun Rudy ja kumppanit säätää. Eli oikeasti se hörhölauma saa sen näyttämään paremmalta.
  20. S

    Yhdysvaltain presidentti Joseph R. Biden jr.

    Siellähän jo osa republikaanien senaattoreista on sanonut, että he kyllä hyväksyvät Bidenin nimitykset hallintoon, kun ei ole mitään äärimmäisiä. Tiedä sitten, mitä nämä äärimmäiset pitää sisällään. Ilmeisesti Warrenin ja Sandersin. Ja varmasti monissa asioissa muutenkin siellä on moni valmis...