1. S

    II-divisioonan lohko 5 kaudella 2019–2020 (pohjoinen)

    Ja kertoo mikä on II-divarin taso Suomessa.
  2. S

    TUTO Hockey 2017–2018

    Ahoniemi on se jonka pitäisi mennä nurkaan häpeämään, ei pelaaja joka tuskissaan menee koppiin yleensä tuu kentälle takaisin mutta Ahoniemi tuli, siis filmasi koko tilanteen. Pelikielto ja ulosajo on oikein mutta taklattavan pelaajan käytös ei.
  3. S

    TUTO Hockey 2017–2018

    Arvonen on aivan oikeassa sillä jos kaveri lähtee muka polla sekasin kentältä koppiin niin kukaan lääkäri ei anna lupaa pelata samassa pelissä, toiminta kertoo selkeästi että Ahonniemi filmasi tilanteessa.
  4. S

    Kokkolan Hermes kaudella 2017–2018

    RV Hermekseen on hyvä uutinen, ja hemppa73:lla sitten loppui hallikeikat kun muutama päivä sitteen vannoi ettei Hermeksen pelejä käy katsomasa jos Ville tulee joukkueeseen, seurataanpa tänään miten Villellä lähtee homma käyntiin.
  5. S

    Kokkolan Hermes kaudella 2017–2018

    2016-17 Asplöven HC Division 1 40 18 19 37 siis ollut hiljaisempaa, kannattaa selvittää faktat ennen kuin kirjoittelee. Rajala olisi kova luu Hermeksen nykyiseen jengiin joka rämpii VIELÄKIN ilman pisteitä, Rajalan tyylistä pelaajaa Hermes nyt tarvitsee.
  6. S

    II-divisioonan lohko 5 kaudella 2016–2017 (pohjoinen)

    Eikö se mene niin että tämän päivän peli ratkaisee kuka pelaa ketäkin vastaan, jos Keki voittaa niin se tulee Raahea vastaan eiköstä niin, ja Tihc pelaa silloin Laseria vastaan, tietenkin jos Yjk voittaa niin silloin Raahe saa Tihc.
  7. S

    II-divisioonan lohko 5 kaudella 2016–2017 (pohjoinen)

    Jaa sekö Raahe hävisi taas tuomarivirheeseen, jääkiekko on siinä mielessä yksinkertainen peli että kannattaa tehdä aina maali enemmän kuin kaveri niin voittaa pelin ja ei jää paskan maku suuhun.
  8. S

    Hermes 2015–2016

    MIkko Manner sopimus Oulun Kärpät 2016-2017.
  9. S

    MM-kisat 2014: Suomi

    Jos oikein aletaan eilisesä pelissäkin katsomaan pakiston pelaamista niin valitettavaa mutta totta, Ohtamaa oli ylivoimaisesti Suomen huonoin pakki, liike ei riittänyt mukaan ollenkaan ja kun liike ei riitä tulee ongelmia, no näki kyllä aitiopaikalta miten ammattimiehet tekee maaleja, ei riitä...
  10. S

    MM-kisat 2014: Suomi

    Selväähän on että taklaus tuli puuntakaa ja penaltya ois voinut antaa mutta kyllä minä ihmettelen että Jormakka veti niin katse kiekossa eikä yhtään seurannut mitä kentällä ja ympärillä muuten tapahtuu, eilinen isät vastaan pojat peli osoitti valitettavasti kuinka surkella materiaalilla ollaan...
  11. S

    Suomi-sarja 2013–2014

    Onneksi paikkoja ei jaeta asukasluvun mukaan vaan peliesitysten mukaan ja Rokilla sekä muilla s-sarjan joukkueilla oli kaikki mahdollisuudet mutta kuten jo talvella kirjoitin niin Suomi-sarja porukalla ei voi Roki pelata kuin suomisarjaa.Keupa ja Fops ovat ansainneet paikkansa suomi-sarja...
  12. S

    Suomi-sarja 2013–2014

    Jääkiekko rintamalla kaikki hyvin kun Raahekin voitti merkityksettömän ottelun.
  13. S

    RoKi 2013–2014

    Vai että oikein liiga Inkeröinen, Inkeröinen on 84-ikäryhmää joten liigajuna mennyt jo vuosia, vuosia sitten, ei edes hyvällä huumorilla voi Inkeröisestä puhua Liiga pelaajana.Inkeröinenkin on ehtoopuolen pelaaja joka voi suomi-sarjassa pelailla vielä muutaman vuoden mutta sen korkeammalle...
  14. S

    RoKi 2013–2014

    Inkeröisen ja Erkinjuntin vertaaminen on ihan turhaan koska Erkinjuntti on pelimies verrattuna Inkeröiseen, jos Erkinjuntilla SM-liiga pelejä alla monelta vuodelta muutama sata ja miesten maajoukkue pelejäkin useita niin ei mitään vertauksia ei tarvi tehdä. Inkeröisellä jo luistelussa niin...
  15. S

    Kokkolan Hermes 2013–2014

    Menisi Rajala mihin tahansa suomi-sarja porukaan niin aina olisi 1-2 kentän mies,Rokissakin aika vähän sellaisia janttereita jolla olisi yhtä paljon mestispelejä.Rokikin täynnä näitä viimekauden suomi-sarja ukkoja eriseuroista ja omillakin aika vähän mestiskokemusta.
  16. S

    Kokkolan Hermes 2013–2014

    Rajala on tällä hetkellä taydessä kunnossa eli miehellä ei ole mitään loukkaantumisia päällä, siis täydessä iskussa!
  17. S

    Kokkolan Hermes 2013–2014

    Se on joko tämä pakkanen sekoittanut Elinan pää tai se ei sitten lätkästä ymmärrä mitään jos meinaa että Rajala ei olisi Rokiin vahvistus, olisi ykkösjätkä nykyiseen jämäjengiin.
  18. S

    Kokkolan Hermes 2013–2014

    Jos Rajala menee Hermekseen niin on todella kova vahvistus ja oikea asenne pelaaja joukkueelle ja turha väittää ettei esim. tämän kauden Rokiin joka moneen vuoteen heikoin materiaaliltaan olisi kelvannut jos kaverilla yli 100 mestispeliä takana ja tehojakin ihan hyvin.Ottajia olisi varmaan...
  19. S

    Suomi-sarjan otteluseuranta kaudella 2013–2014

    Samaa mieltä, ihmettelen miksi näitä tilastoja tänne vielä heitellään kun tulospalvelusta jokainen näkee samat asiat.
  20. S

    Suomi-sarja 2013–2014

    Siis nyt on ihan selvää kun kautta on näin pitkälle jo vedetty ja katsotaan sarjatilannetta että Raahe pelaa väärässä sarjassa, on aivan turhaa edes yrittää väittää muuta ja aina niitä poissa oloja on joka joukkueella tällä tasolla joten senkin taakse on ihan turhaa mennä, faktat on faktoja ja...