1. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Surullinen uutinen. Muutaman kerran osuttiin samaan miittiin. Nuori ihminen vielä. Elämä ei ole reilua. Levätköön rauhassa. Ja osanotot omaisille ja läheisille.
  2. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Aika on tehnyt sittenkin tehtävänsä. Parta on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 2005, eli jo silloin ensimmäisen mestaruuden aikaan. Ja edellisissä miittingeissä se on ollut niin ikään. Mutta ehkä siinä hämäsi se, että tukka oli nyt ponnarilla, jolloin parta erottui paremmin?
  3. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Aina yhtä legendaarista on se, että kuka ehtii ensimmäisenä raportoimaan tähän ketjuun. Nyt se olin minä. Tuli käytyä paikalla ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Panin merkille, että kukaan muukaan ei ollut vanhentunut pätkääkään. Mauri-enokin oli ihan entisellään. Kivaa oli. Alkuperäinen...
  4. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Tuo on kyllä paha. Me muut emme ole vaihtaneet paitojamme vuosiin.
  5. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Siltä väliltä. Siinä mielessä ei, että en kaatunut petiin missään vaiheessa. Siinä mielessä kyllä, että tämä toimi tekosyynä ottaa yrttilikööriä ja sen oheen muutakin terävää, joskin pieninä annoksina.
  6. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Harmi. Mutta onhan se totta, että "ensin työkunto, sitten vasta huvikunto". Onhan sitä pöpöä liikkeellä. Itse sairastuin pieneen kesäflunssaan kesäloman lopussa, mistä tulee nyt jo neljä viikkoa. Tauti ei ollut mikään rankka, mutta se kesti kauan, ja iski aaltomaisesti uudelleen ja uudelleen...
  7. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Oletteko Bonen kanssa kahdestaan tällä intiimillä keikalla? Minä saavun paikalle joskus neljän jälkeen, vähän riippuen siitä, miten pääsen irtautumaan. Poistun kuuden pintaan, tai jo hieman ennen. Katsotaan, että tunnistanko mauria tai muuta porukkaa vuosien tauon jälkeen. Itse en ole...
  8. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    O’Connell’s joskus klo 16 pintaan siis? Ja muut tulevat klo 18, eli sitten kun olen poistunut. ;)
  9. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    No, ehkä sitten minäkin. Muut ehtivät vielä perua. :)
  10. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Itselläni olisi teoriassa mahdollisuus käväistä yhdellä pienellä, joskin joutuisin poistumaan jo kuudelta (illalla). Mutta jos sinä et tule, niin en uskalla minäkään. Hörhön maineen siitä vain saisi, jos sinä puutut.
  11. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    En pääse.
  12. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Tuossa tapauksessa tuskin ehdottaisin oluen juontia. Olet oikeassa siinä, että arjen velvollisuudet osuvat myös perjantaille. Mutta koska normaalia viikkotyötä tekevät työn sankarit ovat perjantai-iltana jo saaneet työviikkonsa pakettiin, viikonloppu on alkanut. Tästä syystä lasken perjantain...
  13. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Se sopii täydellisesti kaikkien viestien perään. Pidätte aina onnistuneesti möötet sellaisina päivinä, että minulla on jo jotain muuta. Jotkut sivistyneet arkikaljat joskus saattaisivat olla helpoiten järjestettäviä, mutta näillä mennään.
  14. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Ei, ehkäisen väsymistä. Seuraavana päivänä on Steve Hackett Genesis Revisited Helsingissä, enkä halua olla siellä väsyneenä. Olen kuitenkin jo liki nelikymppinen, joten väsymys saattaisi yllättää toisena päivänä. Joskus nuorempana tällainen ei olisi ollut ongelma, mutta vuodet heilahtaa. No...
  15. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Hyviä uutisia. En pääse tuolloin.
  16. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Niin, ja hyvin tiukoin ehdoin. Pitää olla jo klo 19 Tampere-talolla. Tai oikeastaan konsertti alkaa silloin, eli 18:30 on lähempänä totuutta. Jos silloin tavataan, niin klo 17 pitäisi aloittaa, ettei mene liialliseksi juoksuksi. 5.5. ei sovi minulle, eli se päivä saanee enemmän kannatusta.
  17. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Itselleni saattaisivat käydä nuo arki-iltapäivät, ja nekin lyhyellä kaavalla. Siksi suosittelen, että järkkäätte kokoontumisen viikonloppuna ja pitkän kaavan kautta.
  18. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Näin arvelinkin, koska en ollut mukana. Ja kukaan muu ei taas käsittääkseni voi olla niin idiootti, että tarjoaisi tuollaista juomaa toisille. Juoman ja sen nimen keksin joskus opiskeluaikojeni hämärissä, syntyhistoriasta taisin kirjoittaa aikanaan "kamalimmat paukut" -ketjuun... Mutta mutta...
  19. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Kerhon miehet puhuvat aina asiaa. Itse olen samoilla linjoilla Designerin kanssa. Sen verran jätän tähän jossitteluvaraa, että mikäli perinteen mukaisesti menette lasillisille ennen ruokailua, saattaisin ehtiä käymään paikalla. Tämäkin on tosin vain "jyrkkä ehkä", ja minusta riippumattomista syistä.
  20. S

    Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla

    Jumalauta. Meikäläinen ei edes ollut paikalla, ja te rupeatte siitä huolimatta urpoilemaan vieraita kohtaan. Huh, mistä lie olette oppineet noin hulluille tavoille?