1. E

    Tovereita muualla

    Vai pitäisikö jopa sanoa, että "potkinut itseään eteenpäin"... Luceniuksen ura on kyllä ollut varsin erikoinen. Lahjojahan hänellä on ollut aina, eikä voi sanoa, että olisi niitä täysin hukannutkaan. On kuitenkin ollut jo aiemminkin liigan kärkipään pelaajia ja päässyt KHL:ään. Suurin osa...
  2. E

    Tovereita muualla

    Eikös se alkanut junnuvalmentajaksi TuTossa. Viisaammat korjatkoon, jos muistan väärin.
  3. E

    Tovereita muualla

    Oskari Lehtinen lähti Ruotsiin. Vähintään semilupaava tulokaskausi, eli itse olisin ihan mielelläni katsellut mihin rahkeet jatkossa riittää Mestiksessä.
  4. E

    Tovereita muualla

    Eikö Mikko Rautee lasketa kanssa TuTo-kasvatiksi, vaikka jossain muualla kai on hokkarit ekaa kertaa jalkaansa laittanutkin.
  5. E

    Tovereita muualla

    Antti Kerälä siirtyy LeKiin Saa nähdä, auttaako vaikka Ideapark kotitutumaan paremmin tuonne kuin Turkuun.
  6. E

    Tovereita muualla

    Off-topic, mutta hauska huomio. Lukon A-junnuissa hyökkää tälläkin kaudella Iiro Junnila. On tosin kolme vuotta TuTon Iiroa nuorempi, right ja syntynyt Eurajoella. Mutta kuitenkin: hassu sattuma, kun kyseessä ei mikään kaikkein yleisin etu- tai sukunimikään ole. Heikki Pusa on puolestaan Joni...