Kyllähän tuolta hallinshopit kannattaisi tuonne aika pitkälle tyhjentää ainakin joulua edeltäväksi ajaksi. Toki on mahdollista on, että kyseiset tuotteet on myyty loppuun halliltakin. Itse kun tuolla viikko sitten kävin pukin apuna, niin eräästä tuotteesta ostin viimeisen ja toista oli pari...
Jyppi pelasi hyvin pitkälle puolustuksen tällä tavalla. Jolloin käytännössä kaikki hyökkäykset varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä pysähtyi keskialueelle. Ne norsutkin pitäisi saada omalle kaverille lapaan, jotta ei oltaisi heti ensimmäisenä vastaanottamassa hyökkäystä.
Paljon maaleja...
Haastelussa Sporttibaarissa matsin jälkeen. Siellä on pelin jälkeen aina haastis. Osku käy heittämässä vieraalle parit kyssärit. Toimiva konsepti niille jotka valittaa ruuhkasta myös pienemmät junnut saavat hakea nimmarit ja valokuvat suosikkien kanssa.
Matsin jälkeen Veini kehui TPS:n henkeä kopissa ja sitä, että Moisasen kanssa on kiva tehdä töitä. Tavoitteena on myös saada aikaan loppukauden soppari tänne.
Kauden jälkeen voi lähteä AHL:ään hakemaan toisen kullan. Jos nyt ei ihan kelkasta olla siirtorajalla pudottu, niin kyllä aika kovaa korvausta saisi heittää tiskiin. Yhden kahden pudotuspelin tuotot voisi laskea siirtokorvaukseksi, ja nämä summat ovat sellaisia, mitä ei kyllä loppukauden...
Tepsi voisi laittaa pelaajabudjettimittarin ensikaudeksi. Lähtee vaikka parista millistä ylöspäin, niin että 7000 kausikortin kohdalla voitaisiin hyvin laittaa 4millin pelaajabudejetti tulille.
Urheilumaailmasta en muista koskaan mitään hyvää tienneen ylimääräisestä yhtiökokouksesta. Käytännössä parhaimmillaan, joku loistava hallituksen tai omistuspohjan muutos.
Enemmän tuon viimeisen Jypin maalin laittaisin TPS:n vähän löysän oman pään pelin kuin maalivahdin piikkiin. Siinä menee 1.5 sekuntia kun Nathan katkaisee ja syöttää päätyyn, josta tulee suora syöttö B-pisteen kaarelle, josta vetää liikkeestä. Loppupeleissä videolta katsottuna hyvin rakennettu...
Aika monen asian kanssa. Tepsillä oli nuorisokausari, jota myytiin kymmeniä heti kun lanseerattiin, sen jälkeen ei ollut mainoksia ja homma unohdettiin seuraavaan kauteen mennessä toimistolla. Joskus opiskeluaikana sai femmalla tjsp lippuja matsiin, kun osti osakunnan kautta. Ainut mainos oli...
Näin ulkomuistista aikakirjoja tarkastellessa, niin turkulaisen perinteen mukaan marrasjoulukuun sesonki perinteisesti ollut aika hiljaista yleisömäärien suhteen. Marraskuinen tiistaisaipa ei ole pelkkä urbaanilegenda. Niinä vuosina kun ollaan todella hyvät yleisömäärät saatu, niin mateen kutu...
TPS:n pelityyliin ei kuulu ajaa väkisin mahdollisimman nopeasti maalille. Kiekonhallinnan idea on saada vastustaja liikkeelle ja "väsytettyä" sekä päästä parempaan maalinteko paikkaan. Lisäksi kun kiekko menetetään, niin vastustaja joutuu aloittaa hyökkäyksen vaihdolla.
Tietenkin maalille ja...
Välipäivät ovat olleet todella hyviä yleisömäärien kannalta. Perheillä aikaa käydä useamman sukupolven voimalla peleissä nauttimassa talviurheilusta. Joulun alustasta en ehkä ihan samaa voi sanoa. Ehkä mutsit potkii ukot je kersat jäähallille pois joulusiivouksen jaloista, muutenkin jengi painaa...
Sama linja on ilmeisesti läpi edelleen. Toki en ole varma mitä se pitää sisällään. Eiköhän täällä joku junnuvalmentaja vähän vanhemmista pyöri, niin osaa varmaan kertoa mitä homma pitää sisällään.
Netistä nuo strategiat löytää. Aika hyvin tähän asti mennyt niiden mukaan. Taitaa ne vähän...
Kaikkien vähänkään isompien kannattajamobien porukoissa on jengiä laidasta laittaan. Aika paljon hakea, että mitään Ukrainan lippua vahvempaa poliittistasymbolia katsomosta löytää. Toisaalta yhteiskunnallinen poliittinen polarisoituminen voi tehdä sen, että poliittisestipainottuneita...
Lienee jo kauteen lähdettäessä selvää, että TPS ei pelaa mitaleista. Toki jääkiekon pelisysteemi takaa sen, että oikein mitoitetulla kuntohuipulla, voi kevällä pelata odotettua pidemmälle, joku joskus onnistunut jopa painamaan altavastaajana tappiin asti.
Olisihan se kiva ylisuorittaa, mutta...
Jos tarkastellaan pelkästään eroja vuoden 2004 Veikkausliigasta VS vuoden 2024.
Neljä samaa joukkuetta
Ykkösliigassa kolme
Aladivareissa tai pysyvästi konkassa seitsemän.
Tuon lisäksi viitisen jengiä on tippunut kyydistä tässä vuosien varrella. Tämä tarkoittaa, että joka toinen vuosi joku...