Mainos

Hakutulokset

  1. I

    Pe 13.10.2017 KalPa - KooKoo

    Kierroksen jumbofinaalin pelin jälkeisiä patoutumia voi rustata tänne. Pelin suurin mielenkiinto kohdistuu kuinka hyväksi luukun avaajaksi Samu Perhonen on kehittynyt Kuopion ulkopuolella. Valitettavasti ennakoiden kirjoittelijat ovat a)syyslomalla b)luovuttaneet kauden 17-18 osalta...
  2. I

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    On myönnettävä ettei hallilta rahojaan takaisin saa, sen lupaaminen olisi kusetusta isolla pissihädällä. Hopea sai kuitenkin vienon hymynkareen suupieliin, eikä unohdu ihan heti. Jokaisella on oikeus boikotoida parhaaksi katsomallaan tavalla, arvostan järkähtämättömyyttä hallin suuntaan. On...
  3. I

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Erittäin vahvasti, eniten jännittää luisteleeko Jaska lukon, kärppien, ifk:n, tps vai tapparan paidassa niiralan monttuun siirtorajan jälkeen. Mutta KalPaan palatakseni, rakennushommia on tiedossa että kentälliset saadaan toimimaan. Neloskenttä sekä Kantola-Luostarinen ovat kyenneet...
  4. I

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Käykö ovet myös toiseen suuntaan vai onko Gymer/Kantola osastolla kysymysmerkkejä täydestä pelikunnosta? Minkähän näköisiä mikkokukkosia siellä pakkikartoituksen nimissä vilahtelee..
  5. I

    Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

    Pelin katsominen alusta alkaen "kesken pelin"ja jatkaminen siitä kohdasta mihin jäi. Nämä vielä siten ettei ottelun livetulos näy heti jos joutuu livepuolen kautta menemään jälkilähetykseen. Mahdollisimman vähän asiantuntijoita runkosarjan osalta, kausi on pitkä ja hokijargonit ehtii kuulla...
  6. I

    Halli, makkarat ja show

    Vaatisi extra vaihtoehdot, pelin alkamisen voi tilata odottamaan jos turvatarkastusjono vetää hitaasti. Ja erätauoille sama jos vajaaseen 20min ei ehdi käydä oluelle, tupakalla ja pissillä. (Paljonko lie virallinen ennätys tässä kiky-aikaisessa kolmiottelussa?) Pahoin pelkään että ennen...
  7. I

    Vitutusketju

    Kolmospakkipari ja hyvänä lisänä syksyn mittaan niiralanmontussa vierailleet tuomarit _jotka_tottahan_toki_menevät_todeeella_pitkässä_juoksussa_tasan.
  8. I

    KalPan valmennus ja pelitapa 2017–2018

    Ensimmäinen olisi kyllä maukas kysymys hikihaastatteluun pelin jälkeen. Omaan silmään on pistänyt pakkien hyökkäyksien tukeminen päätylautaan asti. Jolloin toinen laituri jää pakin tonttia hoitamaan. Ilmeisesti tuota kuviota ei ole kiekonmenetystä pidemmälle saatu pelattua koska en ymmärrä mitä...
  9. I

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Tämä! Aivan sama mitä sääntömuutoksia tai lähtötelineitä aloituspisteisiin tehdään mutta tämä asia on saatava yleisöystävällisemmäksi. Katsojalle pahin rangaistus on aloituksen uusiminen, samaa sen pitäisi olla uusimisen aiheuttavalle pelaajalle/joukkueelle. Samaa mieltä olen siitä että kun...
  10. I

    KalPan kokoonpanot ja ketjukoostumukset 2017–2018

    Kaikki läpärin hassanneet ovat päivän tai pari alisuorittajia. Pahimpia alisuorittajia ovat nämä laatupaikoista siirtelijät jotka eivät uskalla laukoa. Ei ne Kantola ja Jokinen siellä maalinedessä jouluun asti päivystä jos sinne ei ole ajatustakaan toimittaa kiekkoa. Esimerkiksi Mutanen on sen...
  11. I

    Pe 29.9.2017 KalPa - Sport

    Mitähän Jarkko Ruutu luuli näkevänsä lentokentän perjantain saunassa? Ehkäpä reissu kannatti, ihan joka ukko ei ole todistanut Sebokin kliinistä viimeistelyä.
  12. I

    Pe 29.9.2017 KalPa - Sport

    KalPa tänään: 1. Janne Tavi–Balazs Sebok–Tommi Jokinen Mathew Maione–Juuso Riikola. 2. Frank Grymer–Eetu Luostarinen–Kai Kantola Mikael Seppälä–Santeri Lukka. 3. Alexandre Texier–Alexander Ruuttu–Alex Lavoie Konsta Mäkinen–Saku Kinnunen. 4. Sami Mutanen–Ville-Vesa Vainiola–Mikko Nuutinen...
  13. I

    Posilaari

    3 pistettä sumuisena syysiltana kotipyhätön hiljaisuudessa Dufvan joukkueelta. Ja millä pelillä! Saalis on erittäin suuri esitykseen peilaten. Positiivisen puolelle menee myös Kantolan paluu maalinedustalle, luo pirusti paikkoja omalla tekemisellään, Jokinenkin yrittää mutta ei vaan riitä...
  14. I

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Katsellaan nyt pari kautta tulisiko sieltä henrilaurilamainen soolomaali ja sitten verotustietoja ennen kuin tehdään johtopäätös, oliko hyvä vai huono kiinnitys. Pakistoon on kerätty nyt selkeästi ukkoja jotka pystyvät käymään hyökkäyksiä tukemassa päätylaudoituksessa asti. Ihan tarkkaan ei ole...
  15. I

    La 16.9.2017 KalPa - TPS

    Jep, kunhan ostatte muun joukkueen siitä alta pois ensin. Keskustellaan sitten karvakasan hintalapusta. Itse pelistä. Kapasen sanoin, jos tila pitää antaa niin sitä annettava laidoille, ei tommoista kunniakujaa voi edes Kallion 2017jaloille antaa. Kai siinä jokainen löysästi pelaava odotti...
  16. I

    Pe 15.9.2017 KalPa - HIFK

    KalPa samoilla ukoilla kuin edellinen peli hallitsevaa mestaria vastaan. Tavi - Ikonen - Jokinen Maione - Riikola Gymer - Luostarinen - Ruuttu Seppälä - Lukka Texier - Sebok - Lavoie Kinnunen - Leskinen Mutanen - Vainiola - Nuutinen Godla (Helenius)
  17. I

    Peliesitykset kaudella 2017–2018

    Kelpaako sittenkään? Enemmän oli tarjolla, kovin paljoa vähempää ei. Perjantai/lauantai kertoo taas kuuden sarjapisteen verran enemmän, lisää.
  18. I

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    Mielenkiintoinen systeemi, tätä ns vieraskausaria on haaveiltu oman joukkueen osalta digitaalisiin palveluihin jo vuosia. Silloin asiaan taisi tulla tuottajataholta kielteinen vastaus teknisiin seikkoihin vedoten. Nytkin asia selviää mahdollisesti laiskimuksilta kysymällä.
  19. I

    Se toinen kannattajaryhmä/huutoporukka Monttuun – Veljmiehet

    SM-liigan puhutuimmassa joukkueessa vauhti ja vapaudet lupailevat viihdettä – "Muutos on radikaali ja poikkeuksellisenkin suuri" | Yle Urheilu | yle.fi Ilmeisesti KalPa ei tarvitse varamiespalvelua kun viisikollinen ukkoja löytyy D5 kärkkymässä pelipaikkaa. Nähtäväksi jää kuinka veljmiesten...
  20. I

    Googleta nimimerkkisi

    Tämä siis 11.6.2007! Tämän päivän googlekunto on Noin 399 000 tulosta (0,68 sekuntia)
Ylös