Joo tätä ajelin hiukan juuri takaa, että kun meillä on kuitenkin suht hyvilläkin numeroilla varattuja pakkeja poolissa niin voisiko edes joku yllättää positiivisesti NHL-tasolla. Toistaiseksihan tuo massa on näyttäytynyt hiukan tasapaksuna.
Seth Jones on tosiaan ykköspakki ja puolustuspäässä...
Alex Vlasicilla on kyllä ruoto kohdillaan oman pään luutijaksi.
Kyllähän sitä ollaan kohta jännän äärellä että nouseeko meidän runsaasta pakkiprospect joukosta ketään oikeasti kovemmalle tasolle.
Vai onko siellä arvottu pelkkää potentiaalia ja kolmosparin kamaa...
Aina se ikäkään ei ole se...
Jake McCabe on siirtynyt hyökkäävämmäksi pakiksi kun puolustaminen ei oikein ole onnistunut. Kaveri on syötellyt viime peleissä useamman pisteen ja tehnyt nousuja hyökkäyspäähän. Uhka vai mahdollisuus :)
Paljon on ollut puhetta että 88 olisi kärsinyt myös pitkään vaivoista viime kaudella ja tämänkin kauden alkaessa. Nyt tuleekin mieleen että onkohan ukko nyt kuntoututunut kun meno on noin hurjaa. Kyllähän se 88:n markkina-arvo ois aika tapissaan… Chicago on tehnyt nyt 27 maalia viimeiseen...
Kyllä se taitaa lähes aina samalla kaavalla mennä, että vanhat kalakaverit kasataan ympärille. Tässä toki palkitaan oma mentori samalla.
Kai sitä itsekin mieluummin tutun luottokaverin palkkaisi mieluummin kuin tuntemattoman osaajan…
Tässä jää tietysti tuore tuulahdus nyt hiukan vähemmälle.
Pelaajat jotka jättäisin runkoon DeBrincat, Hagel, Dach ja Reichel ja jos Kanea ei treidata niin myös Strome. Dachia kannattaa vielä katsoa vaikka kehitys ei ole ollutkaan mitenkään räjähdysmäista. DeBrincatin ja Hagelin tekemisen malli on juuri sellaista mitä jälleenrakennuksen...
Oikeastaan tällä kaudella ei mikään ole viitannut siihen että Lankista oltaisiin haluttu kehittää ykkösvahdiksi. Hän on jäänyt todella pienille vastuille jopa kakkosen roolissaankin. Ja noilla peliajoilla on haastavaa olla supersharppina aina silloin kun vuoro napsahtaa.
Flöörillä hakataan...
Pelattiin hyvä ensimmäinen erä tampaa vastaan ja siinä olisi ollut paikkoja useampiinkin maaleihin kuin tuohon Stromen tekemään osumaan Kanen maagisesta syötöstä.
Stromen yksittäiseen rannelaukaukseen lienee turha tarttua syvemmin. Siellä on sitten tuon @Luoto kommentin perusteella Arizona...
Kovasti toivat rosteriin palaavat kaverit eloa tekemiseen tai siltä se tekeminen vaihteeksi ainakin näytti.
Chicagon ensimmäisessä ja viimeisessä maalissa nähtiin Kanea parhaimmillaan ja Edmontonin tokassa sitten heikoimmillaan kun 88 jätti tilanteen täysin puolustamatta vaikka olisi ehtinyt...
Joo ei tarvittu ulkoa hakea GM:ää eikä kokemustakaan vaadittu. Katotaan miten meidän käy. Kovaan hommaan joutuu NHL:n nuorin GM heti ensipäivistään lähtien.
Odotetaan mielenkiinnolla oliko tämä hitti vai huti...
Joo Lukas Reichellista jos kenestä meidän prospectista on hyvä muistaa että kaveri on vasta 19 vee. Siellä on useita muita monta vuotta vanhempiakin kavereita jotka eivät ole kuoriutuneet vielä... Lukas on kärkinimemme tuossa listassa.
GM sopan toivon päättyvän näin.
Tampa Bay Lightning director of hockey operations Mathieu Darche tulee valituksi GM:ksi. Ja Kyle Davidson palkataan apulais GM:ksi.
Nythän tämä olisi tehtävä jos koska. Tulevaisuuden kannalta meidän kannattaisi laittaa tuo treidi onnistumaan jos Kane olisi myötämielinen Panarinin kanssa pelaamiseen.
Toewsin osalta myöhästyttiin jo, hänellä ei ole nyt vaihtoarvoa pelillisen esityksen/palkkapussin osalta.
Joukkueen pienin kaveri DeBrincat näytti kyllä tekemisen mallia yhdessä Hagelin kanssa muttei se yksistään mihinkään riittänyt.
Hiukan ihmettelen miksi ei Fleuryä laskettu levolle jo 0-3 tilanteessa lopulta vasta 0-5 tilanteessa Marko Antero ulos ja maila kunnolla päreiksi. Eiköhän se Fleury...
Onnea vaan meille, kovaa hommaa tuota ryöpytystä on kyllä katsella. Kyllähän Vancouverkin tuli kuin panssarivaunu heti pelin alusta painamaan peliä Chicagon alueelle. Mutta kyllä tälläkin kaudella koitellaan katsella kaikki pelit alusta loppuun.
Joo en itsekään ole mikään Strome fani onhan hänen kanssaan tuskailtu mutta valmennus on myös kovasti jarruttanut pelutuuksillaan. Nyt Strome on toiminut ja silloin hän ansaitsee myös kehut, koska on hän saanut paskaakin niskaansa ehkä enemmän kuin kukaan muu tälläkin kaudella.
Ettei totuus...
Olihan matsi ja kotijoukkueelta lopulta ihan kunnon rimpuilu kovaa Coloradoa vastaan.
Kane pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella sillä tasolla millä hänen kuuluisi pelata (10 laukausta) ja 2+1. Stromen luotsaama kentällinen pyöritteli välillä näyttävästi vastustajan päädyssä onnistuen myös...