Vanha herra jouduttiin lopettamaan joulukuussa 13-vuotiaana ja tänään tuli uusi tulokas huusholliin. Saapa nähdä kuinka kymmenvuotias narttukissamme sopeutuu tähän neljävuotiaaseen urokseen, uskon ja toivon että kaikki tulee sujumaan mallikkaasti.
Lisätään trilogioihin vielä
- John Fordin ratsuväkitrilogia
- Vsevolod Pudovkinin vallankumoustrilogia
- Aleksandr Dovzhenkon Ukrainatrilogia, jonka katsominen on ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Vaikka Apu-trilogia onkin hieno, pidän Rayn Kalkutta-trilogiaa kaikessa lohduttomuudessaankin vähintäänkin samanveroisena (The Adversary, 1970 - Company Limited, 1971 - The Middleman, 1976). Näiden elokuvien saatavuus on vain tehty turhan vaikeaksi, kuten Rayn elokuvien kohdalla muutenkin.
Nyt olisi kyllä Skolnickinkin aika alkaa tehdä biisejä. Peterson on loistava riffittelijä, mutta ilmeisesti joutunut Billyn kanssa vähän liikaa rustaamaan edellisille levyille kappaleita ja kaksi viimeisintä ovatkin melko tasapaksua räminää. Monipuolisuus kunniaan ja uusi Dark Roots of Earth...
Kobayashilta olen nähnyt vain tunnetuimmat, mutta onhan Harakiri mestariteos ja Kwaidanin Luminainen-jakso komeinta koskaan tehtyä elokuvaa. Jopa yli Kinoshitan "Narayaman balladin".
Toivottavasti japanilaisen elokuvan saatavuus joskus paranisi, siellä on nimittäin sen verran kovaa settiä...
Suosittelen varauksetta Japania ja sen elokuvan kultakautta 1945-1965 monine hienoine ohjaajine ja elokuvineen. Kannattaa muistaa että siellä oli muitakin kuin Kurosawa.
Juurakon Hulda on kyllä hieno elokuva. Samalta aikakaudelta suosittelen myös Juhaa, Niskavuoren naisia sekä tietysti myös vähän myöhemmin valmistunutta Kulkurin valssia.
Tästä Scorsese & Coppola -keskustelusta nousi mieleen kysymys, kuinka paljon arvon palstatoverit ylipäätään katsovat vanhoja klassikoita tai muuta elokuvaa kuin amerikkalaisten tarjonta? Muutamat tuntuvat ylettäneen elokuvasivistyksensä syvemmälle kuin pintavesiin, mutta miten mennään...
Samaa ihmettelen itsekin, näin tehdään melkeinpä lajista riippumatta. Valitettavasti en muista kuka ns. isoista nimistä sanoi taannoin, että oliko se viisi vuotta tms. on optimiaika yhdessä seurassa, sitten on aika vaihtaa maisemaa. Erikoista.
Uutinen on tietysti loistava, joskaan ei lämmitä kaukokannattajaa: ainoa mahdollinen Nordiksella seurattava peli osuu perjantaille ja se tarkoittaisi puolikasta vapaapäivää töistä. No pleijareihin sitten, tosin ehtiihän sitä vielä Mikkelissä käydä HIFKiä katsomassa.
Kreator jaksaa edelleen ilahduttaa energisyydellään, Sami Yli-Sirniön rekrytoiminen teki bändille aikoinaan hyvää ja hänen kiinnityksensä jälkeen meno on ollut nousujohteista levystä toiseen. Odotukset ovat uuden lätyn suhteen tapissa.
Kiitos kysymästä, keskinkertaista paremmin menee tällä hetkellä. Pitkä, raskas ja uuvuttava syksy on saatu raahauduttua maaliin ja moni asia on sen jälkeen parantunut. Olen saanut myös itsekin paljon aikaiseksi niin fyysisen kuin psyykkisenkin hyvinvointini saralla, nyt täytyy vain keskittyä...
Parempi väki... Höpö höpö, molemmissa käyn itsekin enkä laske itseäni mihinkään kovin hyvään saati parempaan porukkaan kuuluvaksi.
Teatterissa on tosin se plussa, että siellä tietää saavansa laadukastakin kamaa toisin kuin tätä nykyä Kisapuistossa. Silti molempiin on kiva sijoittaa.
Itse kun en maksukanavia seuraa, olen positiivisesti yllättynyt, että noillakin alkaa olla oikeita klassikoita tarjonnassaan.
Mitä Mansikkapaikkaan tulee, niin ehdottomasti yksi lemppareistani. Juoni on mahtava, unijaksot hyvin tehtyjä ja Victor Sjöströmillä on karismaa vaikka muille jakaa.
Olipahan koheltamista. HIFK taisi pelata kymmenen minuuttia hyvää lätkää ja muuten sählättiin. Onneksi Ahonen-Palola -kaksikko ratkaisi.
Garteig ja Winberg käyvät varmasti keskustelua kommunikoinnista tai jos eivät sitä tee, toivottavasti Peltonen ottaa kaksikon puhutteluun - noin ei vain voi...