Aluksi, hetki hiljainen aivan aluksi ja jälkeen hetken hiljaisen, perkaamaanko me nyt ryhdymme yhdessä tuumin Walstenin yhteenottoja kanssa katsojien ja oli siinä havaittavissa kaava pakonomainen, jota tämä häirikkö kehien mielikuvituksellisesti toteuttaen toisti. Paukutti menemään jo NOJHL:sssa...
"Tule,
istuta puu,
ole omenapuu."
Tätä runollisesti toistaen, aina jälkeen sen pöytää kämmenillään rummuttaen, sitten huudahtaen; "Kugel"! Ja alkuun palaten, runollisesti samaa hokien, sitten rummuttaen ja silmät palaen huudahtaen. On hurahtanut, kerran pahan on ja omistautunut, näin...
Huomionarvoista on, että kuin sattumalta halkesimme juuri kahtia ja meidät osaan kahteen pisti, sapeli tuntemuksien.
Sen synnytti, karkaileva ajatus ja ajattelemaan päädyille Tim O`Brienin sekä Drew Candy kohtaamista OLA:n Jr.A kehissä kesällä 1998.
Jysähti, isot, oli Staged!
Paikalle...
Siinä asemalla seisoimme, miten sinne päätyneet olimme, tiedä siitä mitään emme.
Oli tunnelma unenomainen, tunnelma oli sellainen, ei junan junaa lähdössä mihinkään.
Oli tunnelma autio, oli asema autio, ympärillä aseman ei ollut yhtään mitään.
Ei kerrassaan mitään, tyhjää tyhjyyttä...
Nimet, hahmot ja nimet sekä hahmot, rajut episodit ja rujot rähinäkekkerit.
Kyllä, on myönnettävä ja huikeisiin lähtöpitoisuuksiin se tässä kohoaa, on elävää ja hattuun se humahtaa.
Historiaan taotut, legendaarisen ilmeikkäät sessiot ja antaa mielen matkata, huuhtoo se varmasti kultaa purosta...
Sydän jyskytti, jyskytti sydän ulos tietään rinnastani ja hieroskelin yhteen kämmeniäni. Katsahdin peiliin, olen eläimellinen ja olen eläin, näin toistelin. Nyt lähtee, kiertyy teippi ranteisiin ja isken nyrkiä kämmeneen; "Tilly time, Jungle life".
Ilmestyy teippiin teksti tuo, lanka punainen on...
Oletteko nähneet, nähneet oletteko ja jos ensimmäinen reaktio on kauhisteleva, silloin jo metsään menty on. Silloin ei nähty ole, ei yhtään mitään nähty ole, ei kuuna eikä päivänä ole.
Mutta siimekseen metsän menimme myös me, eksyneet sinne emme, vaikka koskaan sieltä tietämme myöskään pois...
Tuntemuksien laiva , keulakuvassa irvistää lähtömursu ja tuttua tarinaa, se kiirii ja kantaa. Se tavoittaa, kun laiva Kliimaksinmeren tyrskyissä sekä kuohuissa seilaa ja loppunsa kohtaa, haaksirikosta uuteen alkuun tarina johtaa. Saarille autioille, keronnallisesti tarinan päätyvät vain...
Ihmeellinen, ilmiömäinen ja haluan, tätä minä haluan. On hyvä näin, sitä tukee havainto ja tuntemus jokaikinen.
Kyllä, me etenemme ja yhdessä, viedään se äärimmilleen.
Sukeltamisesta leijumiseen ja yllättäen, täysin odottamatta vanha putkiradio särisee.
“Köh Köh”; kuulemme seasta suhinan...
Kulukseni ajan, ajankuluksi yhtä käsinukkea tuossa vielä väsäilin ja yhden keskeisen Gongerin vajaus vielä hahmorepertuaariin oli, että saadaan vivahteikkuus taiteellinen performannseissa kohdilleen.
Ulottuvuus tarinankerronnallinen, nyanssit pommeja pudottelemaan ja asetamme sen tähdeksi...
Ja hahmo eräs, eräs hahmo utuisen mystinen oli tunnemaailman voimanostaja, oli kiistatta sitä ja oli tätä, oli melkein mitä tahansa. Soturi muinainen ja sukellamme aikakauteen, jonka tulkitseminen nojaa pitkältä muistitietoon sekä tarinankerronnalliseen perinteeseen. Lähtösaagat, luotteet...
On se, joka koskettaa ja on se, joka eteenpäin tuuppaa.
Tuulet intohimon ja puhurit, tulkaa ja omaksenne ottakaa.
Antaa mennä ja mitä vaan, yli tai läpi.
Miten vaan, siitä vaan ja romuksi, pistetään kaikki palamaan.
Kroppaa, on vimmaa.
Äärimmäinen energia sisällä kuohuu, se pauhaa ja...