Hakutulokset

  1. N

    Treidispekulaatiot ja huhut 2018–2019

    Sen verran mielenkiintoinen oli tuo @Henkka linkkaama taulukko, että piti hieman pyöritellä lisää. Ao. kuvan perusteella näyttäisi itseasiassa siltä, että kyseisen porukan ennusteissa laitureille ollaan lyömässä keskiarvoisesti eniten rahaa kouraan. Toki kyseessä on vain yhden vuoden otanta enkä...
  2. N

    Ti 21.5.2019 Otteluseuranta (12. kisapäivä)

    Täytyy myöntää etten tämän lisäksi ole nähnyt USA:lta kuin Suomi-pelin, eikä kyllä siinäkään näyttänyt vaikka nyt voittivatkin. Lähinnä sitä vasten pohdiskelin, että kun on melko kova nimilista niin ennen turnausta itse ajattelin ja käsittääkseni moni toimittaja ja asiantuntijakin että voisiko...
  3. N

    Ti 21.5.2019 Otteluseuranta (12. kisapäivä)

    Peli on toki vielä nuori, mutta ei näytä USA potentiaaliselta maailmanmestarilta tällä hetkellä. Jahka ei tule ryhtiä tukemiseen tulee erittäin rumat lukemat.
  4. N

    Sportin rakennusprojekti kausimallia 2019–2020

    Tohdin tulla tänne vieraisiin pöytiin huutelemaan, sillä kuulun siihen tällä palstalla luultavasti melko harvalukuiseen joukkoon, joka DeSousan pelejä on kuluneella kaudella useita nähnyt. Tällä hetkellä asustelen Wienissä ja toki lätkäfanina tulee silloin tällöin täälläkin hallille...
  5. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Toki näin. Puhuttiin siis eri asiasta, sillä odotusarvo =/= todennäköisyys. Pahoittelut huonosta luetunymmärtämisestä ynnä tuplapostauksesta.
  6. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Edit: Poistettu aivopieru. Mutta siis todettakoon yleisellä tasolla, että samana vuonna eivät toki ole riippumattomia koska on rajallinen määrä paikkoja tarjolla, mutta eri vuosina ovat kaiketi riippumattomia.
  7. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Tässä ehkä selkeämmin sanottuna se, mitä itsekin yritin sanoa. Tosin sellainen korjaus, että ainakin toinen pääsee allstars peliin menee seuraavasti: P(yksi pääsee) + P(kaksi pääsee) - P(molemmat pääsevät) = 0,4318 + 0,4318 - (0,4318*0,4318) = 0,6771. Samoiten sitten tuon komplementin arvo...
  8. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Kiitos selvennyksestä tähän normalisointiasiaan! Mitä tulee tuohon 50-50 todennäkisyyteen menestymisen suhteen, niin henk. koht. en kyllä niele ko. oletusta ihan purematta, mutta ehkä tämä riittää tilastotieteestä täällä Columbuksen ketjussa tällä erää. Jos halutaan jatkaa keskustelua, niin...
  9. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Nyt en pysy perässä sitten yhtään. Voi olla, että joutuu omasta typeryydestä, mutta kyllä tämä pätkä nyt kuulostaa aivan kaiken arkijärjen vastaiselta. Ensin esitetään historiallinen fakta (olettaen, että data on oikein) pelaajan menestysmahdollisuuksille, esim. top 10 varatuille...
  10. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Voi toki käyttää yhdenkin tapahtuman tarkasteluun, ei tarvita sarjaa. Ei nyt ihan kovin läheltä liippaa enää Blue Jacketsiä, mutta menköön, eli yleensä yksittäisen tapauksen tarkastelussa käytetään kyllä/ei -tilanteessa ns. Bernoullin jakaumaa, joka on binomijakauman erityistapaus, mutta...
  11. N

    Columbus Blue Jackets 2018–2019

    Jos olen todennäköisyyslaskennasta mitään ymmärtänyt, niin binojakaumaa käyttäen yksittäisen arvon todennäköisyys määräytyy seuraavan kaavan avulla: P(X=k)=n nCr k * p^k * (1-p)^n-k Tuohon kun lykkää n:n paikalle kaikkien mahdollisuuksien lukumäärän (tässä tapauksessa joukkueen x vuonna y top...
  12. N

    Huonot suoritukset NHL:ssä

    Kolmikolta Subban - Ellis - Rinne vahvaa suorittamista Coloradon tasoitusmaalissa: Landeskog's game-tying goal | NHL.com Tuohon voisi joku osaava vaikka liittää sen Benny Hill -teeman.
  13. N

    MM 2018: Kanada

    Tulipa tässä huvikseen pyöriteltyä että minkämoista nippua voitaisiin kanukeilta nähdä MM-jäillä. Jätin pois kaikki, joilla umpeutuu sopimus kauden päätyttyä (pl.Pulock, joka on jo ilmeisesti ilmoittanut tulostaan). Jätin myös pois Daily Faceoffin mukaan loukkaantuneet ja ne, joiden on tässä...
  14. N

    Montréal Canadiens 2017–2018

    Hyvä, että joku sanoo tämänkin ääneen. Täytyy olla elämän varmasti vaikeaa tällä kyseisellä sankarilla, mikäli suhtautuu kaikkeen muuhunkin yhtä suurella positiivisuudella. Mutta Radulovista sen verran, että olisihan sen tuolla hinnalla ottanut, mutta jos muualle haluaa niin minkä sille mahtaa...
  15. N

    Montréal Canadiens 2017–2018

    Ei Canadiensin tilanne minunkaan mielestäni niin synkältä vaikuta kuin jotkut täällä manaavat. Eiköhän ole kuitenkin aika varmaa, että ainakin (ja todennäköisesti myös vain) toinen kaksikosta Markov tai Radulov tekee paluun Habs-nuttuun. Itse kallistuisin ehkäpä Markovin puoleen, sillä kyllähän...
  16. N

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Täytyy näin ulkopuolisena tarttua tähän ja kysyä, että miksi Perry ei ole ihan lähtökohtaisesti ykkösketjun äijä kauden uuden kauden alkaessa vaan ainoastaan joku stunttimies ylempiin ketjuihin? Kaverilla oli kieltämättä heikko kausi, mutta ainakin laukaisuprosenttien valossa Perry oli myös...
  17. N

    Montréal Canadiens 2017–2018

    Report: Markov wants $12 million over two years from Montreal | ProHockeyTalk Markovillakin näyttäisi ainakin tämä huhun mukaan olevan melko messevä palkkapyyntö. Kenraali siis haluaisi rahastaa 12 miljoonaa kahdesta kaudesta. Mikäli Radulov ja Markov hinnoittelevat molemmat itsensä ulos...
  18. N

    Montréal Canadiens 2017–2018

    Bergevin on pitänyt tiedotustilaisuuden, ja Eric Engelsin Twitteristä bongasin yhtä sun toista mielenkiintoista, mitä Bergevin oli jutellut. Schlemkon hankintaan Bergevin on kuulemma tyytyväinen, mikä on tietysti ihan luonnollista, sillä kaikkien raporttien mukaan Canadiens sai Emelinille...
  19. N

    Montréal Canadiens 2017–2018

    Canadiens sai Beaulieausta lopultakin ainoastaan kolmannen kierroksen varausvuoron. Itse en mitään ykköskiekkaa tai yhtään kovempaa pelaajaa odottanut, mutta olihan tuo kolmoskiekka ehkä hienoinen pettymys. Toisen kierrokseen vuoroon olisin ollut ihan tyytyväinen jos nyt kerran oli pakko...
  20. N

    NHL laajennusdraft 2017 spekulointi

    No perskeles tietystihän sieltä pääsi jotain silmien välistä luikahtamaan. Pouliot ja Manson nyt ainakin ovat ihan arvokkaita pelimiehiä ja ovat varmaankin tosiaan Vegasin kiikarissa. Sobotkakin meni itseltä ohi, mutta jotenkin luulisin Vegasin suojaavan ennemmin Sobotkan kuin Lehterän nyt kun...
Ylös