Nyt kun näitä Bondeja on tullut katsottua pienen tauon jälkeen taas ihan järjestyksessä, eikä niin että skippaa paskat, niin Daltonin leffat näyttivät vielä paremmilta kuin yleensä! Living Daylights ei ole minulle niin tuttu ja rakas kuin License to Kill, joten en muistanut että sekin on niin loistava. Toiminta on järjestään laadukasta, Dalton näyttää koko olemuksellaan salaiselta agentilta, huumoria on sopivasti ja se on mukavan kuivaa sekä kemiat toimivat näyttelijöiden välillä saumattomasti.
En muistanut miten loistava kokonaisuus huvipuisto-osuus onkaan. Daltonin ja Karan välien lämpenemistä on hieno seurata, tämän jälkeen tavataan työtoveri viimeisen kerran ja kohta Dalton puhkaisee ilmapallon raivon vallassa. Päästyään Karan luokse tyttö alkaa heti kysellä Giorgista. Bond kääntyy selin ja vetää pari kertaa syvään henkeä ettei räjähdä Karalle kollegan kuoleman jälkimainingeissa. Tämän jälkeen Dalton kääntyy ja alkaa valehdella luontevasti kuinka he tapaavat pian ihanan Giorgin! Bondeissa näkee harvoin noin loistavaa näyttelemistä, vähäeleistä ja tehokasta. Samaa luokkaa on myös esim. Lupa Tapaa kohtaus jossa Della löytyy kuolleena, Carey Lowellin kuulustelu sängyllä sekä Daylightsin ”Hevon perseeksi”-kutsumiskohtaus.
Jos hakee jotain eroa Daltonin Bondien väliltä, niin se on ehdottomasti pahikset. Molempien leffojen kiinnitykset osaavat sinällään näytellä, mutta Vaaranvyöhykkeeseen kirjoitetut roolit eivät anna mahdollisuutta loistaa. Lupa Tappaa sisältää taas monta unohtumatonta pahista. Robert Davi ja iljettävän ukon roolin vetävä Anthony Zerbe loistavat etulinjassa, ja Benicio Del Toro sekä Twin Peaksin McGill luovat tulitukea kakkosketjussa. Heillä on monta hyvää kohtausta, joten Daltonin ei tarvitse tehdä kaikkia töitä yksin.
Kaunis Talisa Soto vetää yllättävän hyvän roolin räikeän nuoreen ikäänsä nähden. Hänhän oli nuorekas vielä Mortal Kombateissa, vaikka ne on tehty useita vuosia myöhemmin. Carey Lowellin kemia Daltonin kanssa on herkullista seurattavaa koko elokuvan ajan. Heillä on useita hienoja kohtauksia yhdessä, siinä missä joistain Bondeista on vaikea löytää edes yhtä hyvää Jamesin ja tytön välistä hetkeä. Desmond Llewelynin kasvanut rooli oli upea lisä jo kun tätä pätkää katseli lapsena. Q tuo sopivaa keveyttä muuten synkähköön leffaan! Istanbulissa leffassa kohtauksensa nopeasti syövän takia purkkiin laittaneen ja tämän jälkeen itsemurhan tehneen Pedro Armendarizin poika hoitaa tässä leffassa Presidentti Lopezin roolin.
Lupa Tappaa onkin hieno ”rollercoaster ride”, jonka aikana ei tule vilkuiltua kelloa kertaakaan, vaikka leffan olisi nähnyt jo 10 tai 20 kertaa. Viimeinen näytös on jopa liian hätäinen, budjetti oli muistaakseni tiukilla niin ei voinut pitkittää. Bond paljastuu aika nopeasti, Lowell flirttailee hyvin pikaisesti itsensä paikalle ja lopputappelu on muutenkin lyhyt jos yhtä kaikkien aikojen upeimmista takaa-ajoista ei lasketa. Lähemmäs 3 tunnin kesto olisi ihan perusteltu näin eeppiselle kostotarinalle! Se olikin maaginen elämys jo ala-asteella VHSltä katsottuna (siinä missä Terminator 2 tai vaikka Rocky 4), koska minä pelkäsin kerrankin Bondin puolesta. Liian monet leffat ovat Tarzanmaisia, jossa tiedät 100% ajasta ettei Bondille voi tapahtua mitään.
Jos Daltonilla on joku Bond-ominaisuus vielä Conneryäkin parempi, niin se on kyllä agentin kyky soluttautua massoihin. Eilisessä leffassa Bond matkustaa ruuhkaisessa joukkoliikenteessä, eikä pistä yhtään silmään. Tänään hän oli tarjoilija, eikä kukaan ihmetellyt sitä. Jos Connery tai edes Moore näyttäytyisi noin, niin he vetäisivät katseita puoleensa.
Toivottavasti Dalton palkataan Bondin pahikseksi tai M:n rooliin jahka Craig jättää sarjan! Connery olisi ollut täydellinen Skyfallin vanhan Skotin rooliin, mutta nyt se on jo liian myöhäistä.
Ei tämä Daltonkaan kyllä rehellisesti sanottuna ihan mikään Daniel Craig ole tuon vakavuuden suhteen. Kyllä se melkoisia puujalkoja laukoo menemään ja ihan hyvin flirttailee naisille. Toki niinhän se Bond tekee muutenkin, mutta onhan tuossa sopivaa veijarimaisuutta.
Tämä on totta. Dalton on erittäin aliarvostettu joka suhteessa, ja hän onkin parempi näyttelijä kuin Daniel Craig. Hyvä avausleffa sokaisi katsojat samalla tavalla kuin Brosnaninkin kanssa. Craig osaa kovistella, mutta muuten meno ei ole ollut mitenkään maagista hänen stintillään. Huonot käsikirjoitukset antavat myös usein heikot lähtökohdat uusille Bondeille, ja se onkin luettava Craigin puolustukseksi. Monet sanovat että Dalton on liian synkkä ja vailla huumoria, mutta minä ihmettelen ovatko nämä henkilöt edes nähneet noita leffoja. Vitsit ovat toki kuivia ja vähäeleisiä, mutta ei se tarkoita että se olisi huono asia. Bondeissa totuttiin 70-luvulla siihen, että vitsit ovat 8-vuotiaiden tasolla, joten totuttelu vei aikaa, mutta eihä agenttiseikkailun huumorin tarvitse olla sarjakuvamaista. Pahis selviää lukuisista pudotuksista, idioottimaisiin asuihin pukeutuminen, pahiksille päin naamaa vittuilu virne kasvoilla jne..
Vaaran vyöhykkeellä ei sisällä vielä hirveästi huumoria. One linereita heitellään vanhaan malliin, mutta muuta ei paljoa ole. Lupa Tappaa-leffasta löytyy taas lukematon määrä pieniä vitsejä. Sillä varmaan yritettiin tasoitella pätkän yleistä raakuuttaa, ja se on sitten jokaisen oma asia löytääkö ne ja paljon niistä nauttii. Olen itse tykännyt South Parkin tapaisesta piilotetusta huumorista lapsesta asti tuhat kertaa enemmän kuin Simpsoneiden lapsellisuuksista, ja täten Lupa Tappaa saa minut repeilemään paljon enemmän kuin 70-luvun meno.
- Bondin ja Pam Bouvierin jatkuva toistensa mittailu. He aloittavat ”munan mittauksella” kun Pam esittelee olevansa paremmin varusteltu haulikon kanssa. Haulikon tarjoaminen Del Toron kiveksille. Tämän jälkeen kilpaillaan toistensa pelastamisesta. Bond seuraa myös stripparia hyvästä kuvakulmasta turpaan ottamisen jälkeen.
- Daltonin ilme kun hän huomaa Bouvier’n muodonmuutoksen ostosten jälkeen + hän repii rahoja köydestä kohti venettä lopussa mutta lopettaa kuin taikaiskusta kun saa Pamin tissit näköpiiriinsä n metrin päässä itsestään. Bouvier evää Bondin nousussa olevat panohaaveet ja pakottaa hänet nukkumaan Q:n kanssa.
- Pako ”vesisuksilla” on itsessään hupaisa + Krestin yritys selittää tätä Sanchezille. Hyvää näyttelyä läpeensä. Bond hakeutuu naisen rinnoille jopa patsaan tapauksessa laskeutuessaan kohti salamurhayritystä ikkunan läpi. Sanchez pussaa lemmikkiään heti Lupen jälkeen. Tuo oli varmaan improvisaatiota Davilta, koska se oli todella randomia mutta sopi hyvin kaunottaren pussauksen jälkeiseksi kevennykseksi.
- Bouvierilla on hieno ilme kun Bond nimittää hänet sihteeri-Kennedyksi. Bondin paskainen nauru kun Bouvier kysyy miksei hän voi olla pomo ja Bond olisi sihteeri. Bouvierin ilmeet kun hän tajuaa ensin että Bond haluaa kauniin Lupen seuraan, lähtee hänen kanssaan jonnekin ja kaupan päälle lopussa ovat vielä panneet. Kaiken kruunaa Pam esittämässä Lupea ”I love James so much”! Jos tytöt olisivat ottaneet vielä loppuun kissatappelun, jonka vaikka Q olisi joutunut katkaisemaan WWF-tuomarin tavoin, niin tuo pieni mutta hieno naisten sivukuvio olisi ollut täydellinen!
- Q toi paljon huumoria leffaan, hänen otteensa on yleisesti iloinen ja huoleton. Kamera ottaa röntgenkuvan myös taulusta. Q:n ilme kun hän tajuaa Bondin panevan taas kaikkea mikä liikkuu. Q:n ilme kun hän yrittää selittää vittuuntuneelle Pamille kuinka agentit joutuvat joskus panemaan naisia eikä siitä kannata välittää. ”Bull Shit”. Leffassa on muutenkin harvinaisen paljon kiroilua. Harjassa oleva radiopuhelin on jotain sellaista, mitä voisi odottaa Conneryn Bondille. 60-luvulla hieman yksinkertaisemmatkin vempeleet olivat ihmeellisiä.
- Sanchez käskee alkaa rahanpesuun kun Krestin veri on roiskunut ympäri painekattilaa. Sanchez aloittaa kiinteiden kulujen vähennyksen tappamalla miehen joka nalkuttaa vaimon tavoin jokaisesta menetetystä miljoonasta vaikka projektin kokonaisarvossa se ei tunnu niin paljoa.
- Wayne Newton vetää hyvin niljakkaan proffan roolinsa. Neiti Bouvier jättää rintaliivit kotiinsa ja lähtee flirttailemaan Prof. Butcherille. Hieno pieni kohtaus ja ”God Bless You!”. Lopuksi Bouvier pöllii vielä rahat takaisin ja Jumalan siunausta kuullaan uudelleen.
- Tyylikäs takaa-ajo sisältää runsaasti humoristisia otoksia. Niitä on ainakin puolentusinaa.
Tuossa on suuri kasa laadukasta näyttelemistä ja humoristisia hetkiä. Monet kestävät toki vain 1-3 sekuntia eikä niitä tungeta katsojan kurkusta alas 70-luvun tavoin, mutta nautin näistä ainakin itse jo ensikatselusta lähtien. Tähän vaikuttaa tosin se, että rakastuin myös Clint Eastwoodin leffoihin kun näin niitä sukulaisten VHS-hyllyistä. Clint harrastaa myös järjettömän paljon kuivaa huumoria ja vittuilua. Niissäkään leffoissa ei saada kakkkua naamaan tai liukastuta banaaninkuoreen, mutta nauraa saa silti paljon kun on vain hereillä repliikkien ja näyttelysuoritusten suhteen.
Olenko ainoa, joka pitää Tanya Robertsia yhtenä seksikkäimmistä Bond-naisista? Ainoa, mikä Robertsissa hahmossa Stacey Suttonissa häiritsee, on ne alituiset James-huudot, mutta se on enemmänkin huonon käsikirjoituksen ansiota.
Kun puhutaan pelkästään seksikkyydestä niin Roberts on ehdottomasti top-listoilla siinä missä vaikka Denise Richardskin. Molemmilla on omat ongelmansa näyttelemisen kanssa, mutta he kärsivät paljon myös olosuhteista. Varsinkin Roberts joutui aika tekemättömään paikkaan, kun kässäri ei antanut mitään mahdollisuuksia loistaa. Muistan ihastuneeni jollain tasolla Robertsiin Charlien Enkeilien kautta kun se näkyi Ylellä kesälomalla 97-99 aikoihin.
Pitää muistaa, että Roberts ei ole ainoa jonka suoritus jäi vajaaksi Mooren Bondeissa, ja toisaalta monet kokemattomat naiset saatiin näyttämään hyvältä muiden kanssa. Conneryn Ursula Andress, Claudine Auger ja Daniela Bianchi sekä Daltonin Maryam d’Abo ja Talisa Soto olivat hyvin vihreitä kuvausten aikana. He näyttivät kuitenkin hyvältä, koska loistavat päänäyttelijät ”kantoivat” heitä kuvausten läpi. En epäile yhtään että ainakin Jane Seymour, Carole Bouguet ja miksei Robertskin olisivat saaneet rooleista enemmän irti jos kemia Bondin kanssa olisi ollut järkevämmällä tasolla. Kun katsoo noiden onnistuneiden nuorten tai vaikka oikean ammattilaisen Pussy Galoren (Honor Blackmanin haastattelut Bondista ovat hauskoja kun hän puhuu aina Conneryn viiriliydestä yms) silmien välkettä Bondin edessä, niin se tuo rooliin jo paljon ja sitten mahdolliset näyttelytaidot siihen päälle!
Christopher Nolan taitaa tykätä aika paljon Bondeista, koska hän on matkinut sarjan kohtauksia suoraan Batmaneihinsä. Lupa Tappaa alun lentokoneen kalastus helikopterilla kopioitiin suoraan hänen yliarvostettuun kolmanteen leffaansa. Pallosalamasta tuttu ihmisten noukkiminen lentokoneella vaijerin avulla tehtiin taas hyvässä kakkososassa. Ihme ettei kissanaista laitettu nousemaan merestä bikinit päällä tai laitettu kätyrille tappavan terävää hattua päähän. Silloin olisi matkittu eninosa Bond-magiasta.