Taudinkuvana depressio

  • 543 573
  • 2 068

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Taitaa olla pitkä ja kivinen tie edessä...
Pitkä tai lyhyt, tuo tie, aina se alkaa ekasta askeleesta... Se, että olet saanut käytyä ammattiavun parissa, saanut hoitosuunnitelman & lääkkeet, ja kirjoitit vielä asiasta tänne kertoo, että olet jo matkalla, et lähtöruudussa. Tsempit sinne!
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
@JoMe84 mulle määrättiin 18-vuotiaana Ketipinoria masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireisiin ja kyseinen lääke auttoi toki saamaan unta, mutta haittavaikutuksina sitten lamaannutti minut tovissa lähes toimintakyvyttömäksi niin että oli pakko käydä makuulle ja seuraavana päivänä herätessä olo ei ollut silleen levänneen pirteä vaan ennemminkin veltto kuin lapamadolla ja lisäksi mua saattoi helposti alkaa huimaamaan jos vähänkään liikuin missään. Kaipa toikin lääke joillekin sopii sitten paremmin mutta itse totesin lyhyen käytön jälkeen, kun mielialanikin jälleen koheni että never again Ketipinoria ahdistukseen.

Bentsoja mulle kans koitettiin tyrkyttää tämän nykyisen lääkitykseni ohelle "epileptisiin oireisiin" joita minulla ei todellisuudessa ole ollut vuosiin. Jostain syystä vaan aivosähkökäyrissäni näkyi vielä joku "piikki" josta lääkäri veti omat hätäiset johtopäätöksensä, mutta mitenkään tuo piikki ei arkielämääni mielestäni nykyisin konkreettisesti vaikuta ja lisäksi olen pärjännyt tällä suht kevyellä psyykelääkityksellä (Olantzapin 5mg nykyisin) varsin mainiosti jo pitkään ja ensi vuonna kun psykoosistani on kulunut se viisi vuotta, niin saatan jo halutessani kokeilla jälleen lääkkeetöntä elämää. Tälläkin hetkellä jo tuntuu siltä, että saattaisin tulla toimeen ilman tätä Olantzapinia mutta pelataan nyt varman päälle kun tuo viisi vuotta diagnoosista eteenpäin on tutkitusti ollut monelle sellainen aika hyvä ajanjakso.

Niin ja niistä bentsoista mä kohteliaasti kieltäydyin. Tuumin, että haitat noiden käytöstä olisi ollut isommat kuin ne hyödyt, kun tilani oli tuolloin kuitenkin jo melko vakaa ja pahin psyykkinen vaihe oli ohi. Mutta tsemppiä sulle masennuksen päihittämiseen. Itsekin pari kertaa elämäni aikana raskaamman masennusjakson kokeneena tiedän että masentuneena se oma mieli on melko paska paikka olla. Pahinta on tosiaan se, että eihän sitä masentuneena pysty nukkumaan ja pitkään kertyneestä univajeesta mieli menee entistä enemmän sekaisin ja matalalle. Univaje ruokkii masennusta and vice versa. Mutta tsemppiä tosiaan toipumisellesi!
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tsemppiä parantumiseen! Kunhan saat ensin tuon univajeen paikattua alkaa tilanne näyttämään paremmalta. Liian pieni unimäärä ajaa piippuun ihmisen joka ei edes sairasta masennusta. Nyt vain muistat laittaa tuon levon kaiken edelle. Tai no, muista myös syödä jotain.

Kyllä, yöuni on äärimmäisen tärkeää masennuksessa. Tai pikemminkin myös masennuksessa. Aivot piiputtaa ja huutaa lepoa, ja lyhyet yöunet laittaa vielä kropankin sekaisin. Lisään vielä AP:lle, että kun univaje on kuitattu, niin kannattaa katsoa ettei tule nukuttua liikaa. Ainakin itsellä se pahentaa oloa ja mielialaa, jos vetää övereitä yöunia. Mutta alkuun kannattaa nukkua ne univelat pois, sitten sellaisia itselle sopivia yöunia, ja jos yhtään sietää edes ajatusta liikunnasta niin sitä kannattaa lisätä/aloittaa. Mielellään vielä luontoon jossa unohtuu helposti ajatukset, ja saa nollattua pääkopan. Liikunta myös saattaa auttaa unettomuuteen ja parantaa unenlaatua, kunhan ei juuri ennen nukkumaanmenoa ala rehkimään. Ravinto, liikunta ja lepo, nuo kolme asiaa kun on kunnossa, niin kaikki on helpompaa. Pienin askelin eteenpäin. Matka on pitkä, ja tulokset tulee hitaasti, mutta varmasti.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Mielellään vielä luontoon jossa unohtuu helposti ajatukset, ja saa nollattua pääkopan. Liikunta myös saattaa auttaa unettomuuteen ja parantaa unenlaatua, kunhan ei juuri ennen nukkumaanmenoa ala rehkimään. Ravinto, liikunta ja lepo, nuo kolme asiaa kun on kunnossa, niin kaikki on helpompaa. Pienin askelin eteenpäin. Matka on pitkä, ja tulokset tulee hitaasti, mutta varmasti.
Luonnossa liikkuminen tosiaankin on aivoille ikään kuin akkujen lataamista. Etenkin jos on ollut kovan stressin alla niin luonnossa aivot ikään kuin "nollaantuu" hyvin ja mielialakin kohenee samalla. Mutta kuitenkin vasta siinä vaiheessa kannattaa lisätä liikuntaa, kun energiatasot sen sallivat.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers & 76ers. ManU. Pioneer DJ
Pientä päivitystä. 3 kertaa on tullu nyt käytyä lähiterveysaseman psykoterapeutilla ja lähete on kirjoitettu ja lähetetty Tyksiin, jonne on kuulemma noin 6 kk jonot. Arvion mukaan siis pääsy sinne on tuossa joulukuun tienoilla. Siellä käydään läpi myös lääkelistat. Tällä hetkellä käytössä on kyllä semmonen cocktaili, että oksat pois. 12 nappia menee päivittäin alas.

4 viikkoa siitä kun Kela hylkäsi sairauspäivärahalle pääsyn. Perustelut oli luokkaa "olet työkykyinen". Piti tehdä uusi hakemus samantien, joka on edelleen käsittelyvaiheessa. Sairauslomalla on tullut oltua 2.1 lähtien. Joskohan tämä hakemus menisi läpi uudella B-lausunnolla. Erikoislääkärin mukaan en ole työkykyinen ollut tämän vuoden puolella ja uusin diagnoosi oli vielä paniikkihäiriö.

Välillä on päiviä kun ei vaan jaksa edes hampaita pestä. Ensi viikolla onneksi vähän pidempi mökkeilyjakso kalastuksineen, niin pääsee tästä harmaasta arjesta luontoon. Siinä kai sitä terapiaa edes hetkeksi.

Mites muilla kohtalotovereilla menee?
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Mites Jatkoajan masennuksesta ja muista mt-ongelmista kärsivät kohtalotoverit, kuinka helposti olette päässeet aikanaan hoitoon ja kuinka hyvää hoitoa olette saaneet omasta mielestänne? Itse vuonna 2002 Espoossa piti aika pitkään kärsiä ja aika huonoon kuntoon joutua kunnes pääsin hoitoon. Toki hoito on siitä lähtien ollut hyvää ja erinäiset psykoedukaatiokurssit ovat olleet todella isoksi avuksi minun kuntoutumiseni varrella. Mutta mites muut? Pääseekö nykyään helposti hoitoon esim masennus tai työuupumus papereilla? Ja saako kunnolla apua vai onko se vain pilleri huuleen ja nähdään kuukauden päästä jos nähdään?
 

Glove

Jäsen
Mites Jatkoajan masennuksesta ja muista mt-ongelmista kärsivät kohtalotoverit, kuinka helposti olette päässeet aikanaan hoitoon ja kuinka hyvää hoitoa olette saaneet omasta mielestänne? Itse vuonna 2002 Espoossa piti aika pitkään kärsiä ja aika huonoon kuntoon joutua kunnes pääsin hoitoon. Toki hoito on siitä lähtien ollut hyvää ja erinäiset psykoedukaatiokurssit ovat olleet todella isoksi avuksi minun kuntoutumiseni varrella. Mutta mites muut? Pääseekö nykyään helposti hoitoon esim masennus tai työuupumus papereilla? Ja saako kunnolla apua vai onko se vain pilleri huuleen ja nähdään kuukauden päästä jos nähdään?
Kohtuu nopeasti pääsi aikanaan hoitoon, syy juurikin työuupumus ja myöhemmin diagnoosiksi tuli vaikea masennus. Se hoito ei sitten kovin hääviä ollutkaan. Ylityöllistetty psykiatri anto lääkereseptin, että syö noita. Hoitajan kanssa pääsi juttelemaan aina silloin tällöin, mutta se oli ihan turha täti. Sairaslomaa olin saanu jo tk-lääkäriltä ensi alkuun puolitoista kuukautta. Paikkakunta vaihtui välillä ja nyt on kyllä hyvä psykiatri, mutta sitä näkee kerran tai pari vuodessa. Psyk.hoitaja tälläkin kertaa yhtä tyhjän kanssa. Terapeutti on ihan jees ja siitä tässä varmaan on ollut eniten apua. Muihin hoitoihin pääsyä on kyllä saanut odottaa. Alkaa jo vähän tökkimään kun tuntuu, ettei mistään ole niin paljoa apua, että pääsisi edes työkuntoon. Lääkkeitä kokeiltu iso kirjoa ja kaikki muukin mitä on tarjolla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
@Naurava Kulkuri

... siinäpä hyvin heikko kirjoitus masennuksesta ja sen hoidosta. Mutta senhän toki tiesitkin, kännisellä ristiretkelläsi palstalla.
En oo kännissä kun oon kyllästynyt dokaamiseen... Kerran oon juonut viimisen n. Puolen vuoden aikana. 2019 tuleekin olemaan kuivin vuosi 20 vuoteen... Kännikertojen määrä tulee jäämään alle viiteen.

Mutta joo... Ihan rehdisti tuo oli mielestäni hyvä kirjoitus. Ja tuosta yhden terveydenhuoltolan ammattilaisen kanssa tänään juttelin jo vähän enemmän. Siksi sen tänne halusinkin postata. Ei sitä kannata lukea kuin piru raamattua, siinä on varmasti huonojakin juttuja, mutta myös paljon mielenkiintoista ja kenties monelle uutta näkökulmaa tuovia pointteja.

Mikä siinä mielestäsi oli niin huonoa? Vai oliko tuon jutun tyrmääminen vain sinun tapasi "rähistä" kännipäissään?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Mikä siinä mielestäsi oli niin huonoa? Vai oliko tuon jutun tyrmääminen vain sinun tapasi "rähistä" kännipäissään?
No "rähistäänpäs" sitten. Tuota matala-asteisen tulehduksen merkitystä on vaikea poissulkea tai vahvistaa, sillä masennus on huomattavan vaikea hoidettava, kuten elääkin. Onhan tuosta ollut puhetta jo todella pitkään. Ongelma onkin siinä, ettei Rantalan keinot välttämättä toimi kuin hänelle itselleen.

Turhaa lätinää taas sitten elämäntapamuutoksesta ja ruokavalioista, sillä tuo pyörä on keksitty jo tovi takaperin.

Koko juttu oli kivasti toimitettu jollekin masennuksesta mitään tietämättömille ja vanhaa paskaa oli paketoitu kivasti uusiin kuoriin. Jotenkin tulee mieleen se Heikkilä ja karppaus, eli muodikasta hypeä ei yhtään mistään.
 

teppana

Jäsen
Pientä päivitystä. 3 kertaa on tullu nyt käytyä lähiterveysaseman psykoterapeutilla ja lähete on kirjoitettu ja lähetetty Tyksiin, jonne on kuulemma noin 6 kk jonot. Arvion mukaan siis pääsy sinne on tuossa joulukuun tienoilla. Siellä käydään läpi myös lääkelistat. Tällä hetkellä käytössä on kyllä semmonen cocktaili, että oksat pois. 12 nappia menee päivittäin alas.

4 viikkoa siitä kun Kela hylkäsi sairauspäivärahalle pääsyn. Perustelut oli luokkaa "olet työkykyinen". Piti tehdä uusi hakemus samantien, joka on edelleen käsittelyvaiheessa. Sairauslomalla on tullut oltua 2.1 lähtien. Joskohan tämä hakemus menisi läpi uudella B-lausunnolla. Erikoislääkärin mukaan en ole työkykyinen ollut tämän vuoden puolella ja uusin diagnoosi oli vielä paniikkihäiriö.

Välillä on päiviä kun ei vaan jaksa edes hampaita pestä. Ensi viikolla onneksi vähän pidempi mökkeilyjakso kalastuksineen, niin pääsee tästä harmaasta arjesta luontoon. Siinä kai sitä terapiaa edes hetkeksi.

Mites muilla kohtalotovereilla menee?


Mites on hoito lähtenyt etenemään? Saitko ajan Tyksiin vai vieläkö jonotat?

Tsemppiä vuoteen 2020!
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers & 76ers. ManU. Pioneer DJ
Mites on hoito lähtenyt etenemään? Saitko ajan Tyksiin vai vieläkö jonotat?

Tsemppiä vuoteen 2020!

Kiitos kysymästä. Jonossa ollaan edelleen, eli kun edellinen arvio oli, että pääsis vuoden vaihteessa Tyksiin, niin tällä hetkellä tilanne on se, että jos maaliskuun lopulla pääsee, niin hyvä on. Puhutaan siis lähes vuoden jonoista. Saikkua on nyt vuosi täynnä ja jatkunee tuonne maaliskuun loppuun vähintään.
Pitäiskö näille jonoille tehä jotain?
 

teppana

Jäsen
Kiitos kysymästä. Jonossa ollaan edelleen, eli kun edellinen arvio oli, että pääsis vuoden vaihteessa Tyksiin, niin tällä hetkellä tilanne on se, että jos maaliskuun lopulla pääsee, niin hyvä on. Puhutaan siis lähes vuoden jonoista. Saikkua on nyt vuosi täynnä ja jatkunee tuonne maaliskuun loppuun vähintään.
Pitäiskö näille jonoille tehä jotain?


On kyllä aika karut jonot. Mielenterveyspuolelle pitäisi kipeästi saada lisää resursseja. Mutta en pidätä hengitystäni.
 

redpecka

Jäsen
Itse en ole ollut tällaisessa tilanteessa mutta olen ollut kuuntelemassa paria kaveria ja itelle on vähän hankala samastua toisen asemaan keskustelutilanteessa jos itsellä ei ole asiasta kokemusta. Varsinkin kun heidän tapansa kommunikoida olivat aivan erilaiset: toinen halusi keskustelua ja toiselle riitti että kuuntelin. Keskustelupalstalla voi myös se "kuunteleva" osapuoli vähän aikaa miettiä mitä vastaa.
Lainaan itsariketjusta.

Toverit yleensä lähtökohtaisesti tarkoittavat hyvää ja tsemppaavat omien parhaiden kykyjensä mukaan. Joskus tämmöinen toisen ihmisen ylitsemppiymmärtäminen ottaa silti pattiin että päästäkseen tilanteesta ulos joutuu sanoo, että oot joo niin oikeessa ja kiitti tästä ja nähdään (ajatellen että miksi et vain pitänyt turpaasi kiinni ja kuunnellut mitä kaverilla sydämellä).

Mulle näitä on sattunut parikyt vuotta sitten. On ollut myös maailman parhaita kavereita jne. Nyt on rauha.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tuntuu taas sille että jonkinlainen masennus on tulossa. Kokeillut ottaa yhteyksiä ulkomaailmaan että lähtisikö joku jotain touhuamaan. Mutta kielteistä vastausta on tullut vain. Pari kaunista päivää istunut yksinään sisällä ja seurannut somesta kuinka kaikilla muilla on ollut niin kivaa. Ahdistuksen tunne on jo aika huipussa. Oli pakko hakea jo kaupasta aski röökiä että saa pään pysymään jotenkin kasassa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pari kaunista päivää istunut yksinään sisällä ja seurannut somesta kuinka kaikilla muilla on ollut niin kivaa.
Helppohan se on täältä sivusta huudella, mutta noissa fiiliksissä ei mun kokemuksen mukaan kannattaisi plärätä somea ollenkaan. Kyllähän sen tietää, että jengi tapaa somessa jos ei nyt suoraan valehdella, niin ainakin kermavaahtokuorruttaa todellisuutta niin, että tavalliset ja arkipäiväiset asiat kuvataan ekstraihkuina, elämä on muka pelkkää auringonpaistetta, mannapuuroa ja mansikkaa. Mutta vaikka tuon tietääkin, niin pahalta niitä juttuja silti tuntuu ahdistuspäissään lukea.

Sen kummempaa apua tai neuvoja en osaa tarjota, tsemppiä nyt kuitenkin ja toivottavasti tuo olo pian helpottaa.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers & 76ers. ManU. Pioneer DJ
Tuntuu taas sille että jonkinlainen masennus on tulossa. Kokeillut ottaa yhteyksiä ulkomaailmaan että lähtisikö joku jotain touhuamaan. Mutta kielteistä vastausta on tullut vain. Pari kaunista päivää istunut yksinään sisällä ja seurannut somesta kuinka kaikilla muilla on ollut niin kivaa. Ahdistuksen tunne on jo aika huipussa. Oli pakko hakea jo kaupasta aski röökiä että saa pään pysymään jotenkin kasassa.
Tsemppiä. Mulla meni taas 2 yötä valvoessa ja tuntuu, että pää räjähtää. Musiikin kuuntelulla pääsi aina toviksi irti synkkyydestä, mutta kyllä on taas ylivoimaisen hankalaa hoitaa ihan perusasioitakaan. Ensimmäinen etätapaaminen oli mielialatyöryhmässä ja seuraava on sitten ihan käynti paikan päällä ensi kuussa. Mökille lähteminen ja siellä kalastaminen on terapiaa parhaimmillaan, mutta kyllä sitä huomaa miten heikossa jamassa on pääkoppa, kun läheisillekin tulee räyhättyä välillä ihan turhasta. Täällä kotona ollessa ei ole mitään, ei yhtään mitään sosiaalista kontaktia minnekään ja kaupassakäyntikin ottaa niin koville, että meinaa laatta lentää kassajonossa. Syvä on kuoppa missä ollaan, mutta jos pala kerrallaan noustais taas ylös sieltä.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tsemppiä. Mulla meni taas 2 yötä valvoessa ja tuntuu, että pää räjähtää. Musiikin kuuntelulla pääsi aina toviksi irti synkkyydestä, mutta kyllä on taas ylivoimaisen hankalaa hoitaa ihan perusasioitakaan. Ensimmäinen etätapaaminen oli mielialatyöryhmässä ja seuraava on sitten ihan käynti paikan päällä ensi kuussa. Mökille lähteminen ja siellä kalastaminen on terapiaa parhaimmillaan, mutta kyllä sitä huomaa miten heikossa jamassa on pääkoppa, kun läheisillekin tulee räyhättyä välillä ihan turhasta. Täällä kotona ollessa ei ole mitään, ei yhtään mitään sosiaalista kontaktia minnekään ja kaupassakäyntikin ottaa niin koville, että meinaa laatta lentää kassajonossa. Syvä on kuoppa missä ollaan, mutta jos pala kerrallaan noustais taas ylös sieltä.

Voimia sinne myös.
Edit:
Valoa näkyy tunnelissa. Aamulla oli hyvin synkkä mieli. Kun töihin ajoin niin mietin että missä kohtaa se rekka oikein tulee.
Nyt sain järjestetty niin että tapaan erään ystäväni jota en ole nähnyt hetkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Sue

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, #89; lentosuukko KooKoolle
Mulla on menossa viides masennuksesta toipumisjakso, viimeisimmän kerran putosin viime kesän lopulla. Kaikkien syynä on ollut ylisuorittaminen, perfektionismi ja kaiken mahdollisen kaatuminen niskaan yhtä aikaa. Siitä on seurannut unettomuus, syömättömyys, itseruoskinta ja mustaakin mustempi uupumus. Kolmen viimeisimmän depiksen kohdalla yritin jo napata ajoissa kiinni ja pyysin apua, mutta päälle ehtivät. Selviytymispaketti on kuitenkin muotoutunut vuosien aikana ja olen myös (enimmäkseen) oppinut keskittymään asioihin, jotka tekevät minulle hyvää. Tällä hetkellä muistan taas syödä, jaksan liikkua ja saan nukuttua yksittäisiä öitä lukuun ottamatta. Tuolla syvällä kurjat ajatukset lepattelevat ja muistuttavat itsestään varsinkin aamuöisin, mutta nyt on ollut vähän helpompi jakso kun annoin itselleni luvan olla ihan vaan lomalla.

Edellinen lääkäri nihkeili Brintellixin jatkamisen kanssa (tokaa depistä lukuun ottamatta olen kieltäytynyt lääkkeistä, kunnes viimein uskalsin kokeilla Brintellixiä, onneksi). Sitten onneksi lääkäri vaihtui. Hän katsoi minua lempeästi pöydän yli ja sanoi että kuule, jos se lääke sinua auttaa, minä kirjoitan sitä ilman muuta lisää. Olin niin kiitollinen, että jätin lääkärille myöhemmin kiitosviestin inhimillisyydestä.

Kolmen vuoden terapian olen käynyt ja kontakti samaan terikseen on säilynyt. Ihan satunnaisesti olen käynyt yhä juttusilla, kerran pari vuoteen. Hän on yksinkertaisesti mahtava. Nyt on ajatuksissa hakea uutta vuoden pätkää, koska saisin jälleen Kela-korvauksen. Edellinen terapiajakso oli hyvä sekin ja piti minut elämänsyrjässä kiinni läpi mahdottomien vuosien, mutta nyt olisi mahdollisuus keskittyä paremmin. Ja ikää ja elämänkokemusta myös. Saisin enemmän irti ja malttaisin pysähtyä.

Puhun nykyisin mun masennustaipumuksesta avoimesti enkä pelkää sitä enää. Olen tutustunut mieleni tapaan toimia ja reagoida eri tilanteissa, vaikka kesken tuo työ on. Mulla on myös muutama luottopakki puolison lisäksi, joiden kanssa on puolin ja toisin sopimus, että koska tahansa saa soittaa. Heille ei tarvitse selittää mitään, homma on ihan selvä ja toimintasuunnitelmat olemassa. Se tuo turvaa ja toisaalta kun mä vuorostani seison kuivalla maalla, he voivat nojata minuun.

Tsemppiä ja valoa kaikille asian kanssa kamppaileville. Saa laittaa viestiä, jos siltä tuntuu.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tänään olikin erittäin hyvä päivä ja tuntuu että pahimmat demonit olisi selitetty. Olen huomannut että itselleni on tullut eräs luonteenpiirre jota itse vihaan yli kaikken. Olen ollut äärimmäisen mustasukkainen puolisoni tekemisistä. Kokoajan vahdannut messengeriä ja whatsuppia. Sieltä stalkannut että koska hän on ollut kirjautuneena sisään. Ihmetellyt omassa päässä että kenelle helvetti se kirjoittaa kun mun puhelin ei pärise. Sitten vihdoin osasin laittaa itseni vastapuolelle. Totta helvetissä tässä maailmassa on muitakin ihmisiä joiden kanssa ollaan tekemisissä. Ei se pallo pelkästään oman navan ympäri pyöri vaikka niin kovasti tahtoisi. Hetki siinä meni että sain tämän iskostettua omaan päähäni. Sen verran hyvä fiilis että taidan laittaa uunin wingsit ja Koffin. Tulipahan kiroilua paljon pahoittelut
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kaveri ollu masentunu jo tosi pitkään. 5-10v välillä se aika. Kaikki aktiivisuus kadonnut ja hyvä jos harvakseltaan edes viesteihin vastaa kenellekään. Käymään ei kuulemma voi mennä, kun just nyt taas ei käy. Oikea syy lienee kaatopaikkaa muistuttava kämppä.

Mä oon päättäny etten siitä mitään ylimääräistä tykytystä (varsinkaan enää) ota, enkä otakaan siis, mutta onhan toi nyt yks vittuhomma. Noutajaako siellä odotetaan vai mitä. Kaikki on yritetty mitä voi, niin sosiaaliselta ympäristöstä kun HUS:n puolelta, mutta minkäs tolle voi kun ei itse ole mukana missään. Fysikaaliset ja psykologiset hoidot turhia, kun ei ole omaa tahtoa riittävästi hänellä parantua kaikesta. Voevoe sano savolainen ennen ku sillalta hyppäs...
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Kaveri ollu masentunu jo tosi pitkään. 5-10v välillä se aika. Kaikki aktiivisuus kadonnut ja hyvä jos harvakseltaan edes viesteihin vastaa kenellekään. Käymään ei kuulemma voi mennä, kun just nyt taas ei käy. Oikea syy lienee kaatopaikkaa muistuttava kämppä.

Mä oon päättäny etten siitä mitään ylimääräistä tykytystä (varsinkaan enää) ota, enkä otakaan siis, mutta onhan toi nyt yks vittuhomma. Noutajaako siellä odotetaan vai mitä. Kaikki on yritetty mitä voi, niin sosiaaliselta ympäristöstä kun HUS:n puolelta, mutta minkäs tolle voi kun ei itse ole mukana missään. Fysikaaliset ja psykologiset hoidot turhia, kun ei ole omaa tahtoa riittävästi hänellä parantua kaikesta. Voevoe sano savolainen ennen ku sillalta hyppäs...

Eli mikä sun pointti oli tässä viestissä? Et jaksa auttaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös