Maaginen Kingston Wall

  • 64 748
  • 211

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Timen soittamista ei sitten tarvinnut odottaa Huvilaan asti, sillä se soitettiin äsken Kulttuuritalolla. Tosin, ovat näköjään jo soittaneetkin sitä pari kertaa ennen tätä - luin vissiin huolimattomasti settilistat läpi, kun arvelin että on suunnilleen samat biisit olleet jokaisella. Nyt setti kesti hieman päälle 2,5 tuntia sillä mitään ei kuitenkaan oltu poistettu Timen tieltä. Vaikka oli kiusaus pujahtaa piippuhyllylipulla vielä siinä vaiheessa puoli tyhjälle permannolla, kun kukaan ei enää salin ovella lippuja kysellyt, kiipesin kuitenkin kiltisti omalle paikalle. Oikeastaan ihan hyvä niin, sillä nyt sai sopivasti erilaisen näkökulman lintuperspektiivistä ja huomasi kunnolla, miten komeat visualisoinnit ja valaistukset keikalla olikaan.

Keskiviikkoon oli parannusta myös se, että pyhä kolminaisuus We Cannot Move-Istwan-Could It Be So? oli taas palautettu yhteen - niin oli jo Tampereellakin, joten pikkuisen särähti korvaan keskiviikkona. Muuta "uutta" oli ainakin Let the Sunshine In sisällytettynä Palekastro-potpuriin.

On nämä hienoja keikkoja. VHB on juuri oikea porukka täyttämään Wallin saappaat jo siksikin, että yhteyksiä Peteen ja muihin jäseniin löytyy jo ajalta ennen Kingston Wallia - kuten se keskiviikkona mainittu seikka, että Kie oli yhdellä varhaisella keikalla tuurannut postiautoon törmännyttä Jylliä.

Kesän loppua odotellessa - ellei jollekin festarille eksy, vaikka joku tunnin slotti näille spektaakkeleille on miltei vittuilua.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
10/10
Aivan uskomattoman hieno konsertti ja todellinen virtuositeetin ja taituruuden ylistys. En ole kovin montaa bändiä livenä kuullut soittavan noin upeasti yhteen ja keikoilla on tullut pyörittyä ihan nuoresta kossista asti. Meilläkin oli kaverin kanssa paikat D-katsomosta jostain 8 penkkirivin paikkeilta ja sieltä näki, kuuli ja aisti koko näytelmän. Toki välillä tuli käytyä permannollakin mutka välitankkauksella, mutta ehkä se on ikä minussa, koska istumakeikat ovat ihan ookoo nykyään. :) Tiedä sitten kuinka monta bändiä Suomesta löytyy, joka pystyisi tuollaisen 2,5 tuntisen vetämään läpi osana KW:n jäljellä olevia jäseniä. Sen tiesin, että VHB on taidokas orkka, mutta musiikkinsa on hieman jäänyt paitsioon omassa kuuntelussani. Nyt he kyllä ansaitsivat lähemmän tutustumisen. Mahtavaa, mahtavaa ja vielä kerran mahtavaa! Kiitos keille kiitos kuuluu.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Keikka vielä kesken täällä Ilosaaressa, aivan huikeaa, kylmiä väreitä toinen toisen perään. Heihei krapula...
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen Keitele Jazzeilla. Lutakon keikka keväällä oli niin loistava että luulin ettei paremmaksi voi laittaa mutta väärässä olin. Kruununa huikea sopraano-saksofoni soolo Shine on Me:ssä... On kyl harmi jos tätä tykitystä ei pääse enää tulevaisuudessa kuuntelemaan...
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt se on ohi, oli aivan huikea lopetus tribuutille. Vaikka kevään Kultsan keikka oli timanginen, niin tänään vedettiin vielä paremmaksi. Vierailijoita oli mm. Danny ja Sakari Kukko, yhtye soitti todella rennosti ja intohimoisesti. Huvila on kyllä parhaimmillaan kuten tänään aivan huikea keikkapaikka.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iso D pääsi kyllä yllättämään puun takaa, vaikka tavallaan sinänsä looginen vieras. Se oli kuin valtion päämies olisi astunut lavalle. Sakari Kukko oli arvattavissa, mutta myös odotetun hyvä.

Ehkä joskus myöhemmin irtoaa jotain analyysiä. Kyllä ne vaan onnistuu aina yllättämään, vaikkei kevään keikoista olisi enää luullut voivan parantaa ja ulkoilmassa Turussakin toimi hyvin, Ainoa pieni pettymys oli se, että varsinaisesti uutta ei oltu harjoiteltu. Toki nyt Kuusamo ja Let the Sunshine In olivat selkeämmin esillä. Kesto taisi olla jotain 2:45 ja Huvilalle harvinaista, väliaikaa ei ollut. Hyvä niin - rupesin sellaista arvelemaankin viimeistään sillon, kun kaikkien levyjen avausbiisit oltiin soitettu alta pois aika aikaisessa vaiheessa.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Nyt se on ohi, oli aivan huikea lopetus tribuutille. Vaikka kevään Kultsan keikka oli timanginen, niin tänään vedettiin vielä paremmaksi. Vierailijoita oli mm. Danny ja Sakari Kukko, yhtye soitti todella rennosti ja intohimoisesti. Huvila on kyllä parhaimmillaan kuten tänään aivan huikea keikkapaikka.

Olin paikalla ja yhdyn. Huikeaa menoa! En ollut tätä uutta tulemista ennen ollut todistamassa, joten fiilis oli mieletön kun tajusi että tämähän kuulostaa just siltä miltä sen kuuluisikin kuulostaa!
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Joo, kolme keikkaa yhteensä näin kiertueella, ja niistä tämä oli paras. Lahdessa jo erinomainen, Pakkahuoneella sen tilan huonot soundit, nyt leveämpi lista ja vimmaista soittoa kun viimeistä vietiin.

Keikka oli erinomaisesti miksattu, vain jossain kohti basso vähän hävisi ja jossain kaiku mätti mätti mätti mätti. Hyvä tunnelma ja aika vähän hölötystä, paitsi toki sen biisin aikana kun Mikko pyysi yhteislaulua :D

Parista biisistä aivan käsittämättömän kovat versiot. Karvat nousivat pystyyn lähes joka biisin aikana jossain vaiheessa.

Jännä juttu, kun Juhlaviikot on aina mennyt vähän ohi itseltäni ja se on about ainoana asiana aiheuttanut sitä nuoruuden ulkopuolisuuden tunnetta, jossa parhaat bileet ovat aina jossain muualla.
No nyt oli hienoa olla paikalla, eikä varmasti ollut muualla parempaa. Okei, ehkä jos oli tuohon päälle parin siellä näkyneen pitkän hippikimalaisen kanssa vielä jatkoilla polttamassa pilveä tähtitaivaan alla, maybe. Itse join Teboililla kahvit.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Voi vain toivoa, että jossain kohtaa tälle saadaan jatkoa.

Tajusin tuossa joitain aikoja sitten, että minähän sittenkin näin alkuperäisen Kingston Wallin aikoinaan livenä. Giants Of Rock 1992. Aika ei vielä silloin ollut kypsä. Olin kiinnostuneempi jostain paskasta hevistä ja mietin, että kuka tällaistakin tilulilulei-paskaa kuuntelee. Vähän myöhemmin sitten tietenkin KW iski ihan täysillä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joitain ajatuksia, mitä tässä on tullut mieleen eilisen jälkeen ja kiertueen aikana muutenkin.

Kuoppiksen rumpalointi. Miten se saakin sen näyttämään niin kevyeltä? Takoo kuin perkele, mutta kuitenkin niin helpon näköisesti, että tuleeko edes hiki? Jos olisin joku nuori jannu, joka olisi nämä keikat nähnyt, rupeaisin varmaan soittamaan rumpuja, mutta vanha koira ei enää uusia temppuja opi. Laskinpa tuossa, että olen nähnyt Kuoppiksen tämän vuoden aikana 13 kertaa livenä (5 niistä KW-keikkoja) ja ainakin kolme on vielä tulossa. Ja vielä parit Timanttiset keikat päälle, vaikka siellä on toki vain isäntänä.

Mikko von Hertzenin laulu. Riittävän samankaltainen Pete Wallin kanssa, niin heti ensimmäisen keikan ensimetreiltä asti oli sellainen olo, että tämä kuulostaa oikeasti Kingston Wallilta. Verrattuna vaikka Queen & Adam Lambertiin, jossa oli parin biisin ajan "mitä vittua"-olo ennen kuin aivot asettautuivat riittävästi Lambert-taajuudelle. Kie sopi hyvin Welcome to Mirrorlandiin, mutta ehkä Fire olisi kuulostanut Mikon tulkitsemana vieläkin paremmalta.

Eilen vielä siinä vaiheessa, kun ajattelin showssa olevan väliajan, mietin olisiko jälkimmäinen osa voinut olla jonkinlainen Freak Out-club useine vieraineen. Ehkä sellainenkin olisi ollut mielenkiintoinen, vaikka se 2015 "paluu" tuntui vastenmieliseltä. Tosin silloin en ollut vielä tosissani tajunnut etenkin Kuoppiksen merkitystä, vaikka jo silloin pidin sitä ehkä Suomen parhaana rumpalina. Mutta varmasti oli kuitenkin parempi näin ja Danny täytti useammankin vieraan saappaat.

Sääli, jos homma on kokonaan ohi. Elättelen vielä toiveita, että kuulisi albumeista ainakin III - Trilogyn kokonaisuudessaan livenä. Viiden vuoden päästä 30-vuotisjuhlat sitten?
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sääli, jos homma on kokonaan ohi. Elättelen vielä toiveita, että kuulisi albumeista ainakin III - Trilogyn kokonaisuudessaan livenä. Viiden vuoden päästä 30-vuotisjuhlat sitten?

For All Mankind olisi maistunut, mutta oliko se liian synkkä jäähyväishyvästi settilistaan?

Kuoppamäen ja Jyllin yhteinen poljento oli välillä niiiin älyttömän hienoa. Toinen takoo ja toinen soittaa slaavilaisia sointuja bassostaan...

Kokeilenpa tämän kunniaksi palstan uutta upotustoimintoa, muuten btw.

 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Minä olin vielä hiekkalaatikkoikäinen Kingston Wallin huippuvuosina, joten mitään muistikuvia noilta ajoilta ei luonnollisestikaan ole. Mutta näiden youtube tallenteiden perusteella on pystynyt toteamaan, miten huiman lahjakas muusikko Walli oli. Laulaa hän ei juurikaan osannut, mutta oli sitäkin parempi kitaristi. Ja tuosta Kuoppamäen svengistä tykkään todella paljon. Helvetin hyvä rumpali.

Ei Walli muusikkona häviä minusta yhtään saman tyylilajin kollegoilleen, jotka ovat maailmalla myyneet miljoonia levyjä. Mutta nää on näitä.
 
Viimeksi muokattu:
"Omistettu kaikille niille, jotka ottaa kosmista säteilyä vastaan...vai mitä!"

Repesin. Petrin nasaalivälispiikit.
Tuli kyllä itellekki aika spontaani repeäminen.

Mutta aivan loistava haku youtubesta! Taidan laittaa vielä toisen kerran putkeen pyörimään, sen verran tiukkaa settiä KW on. Harmi, että youtube vielä leikkaa tuota äänenlaatua entisestään huonosta tallenteesta, mutta eipä kai sillä väliä, kun tuhansien kuuntelukertojen jälkeen muistaa jokaisen pienenkin yksityiskohdan kappaleista huonommallakin äänentoistolla. Mielenkiintoista olisi tietää mistä tämä kyseinen taltiointi on peräisin ja saisikohan sitä digitoitua, ja esimerkiksi myyntiin.. Saattaisi rajoitetulle DVD- erälle olla ostajia, kuten kävi värillisten vinyylien kanssa.

Kiitos tästä!! Viikonloppu pelastettu.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulla on nuo Kingston Wallin kolme CD:tä, mutta en ole vähään aikaan uskaltanut soittimeen niitä laittaa. Ovat mulle sellaisia aarteita etten halua niitten kuluvan yhtään. Olisi kyllä mainiota saada joku keikkatallenne hyvällä äänenlaadulla vaikka DVD:llä.

Pitääkin katsella tuo Youtubessa oleva seuraavan kerran kun nappaa muutaman oluen.
 
Laitetaan nyt tämäkin uutinen toissapäivältä tänne, kun kerta ketju on pitästä aikaa etusivulla.


Sen verran täytyy myös kertoa, että tuon juuri julkaistun kirjan kirjoittajalla on muutama aika helmi alkuperäinen livetaltiointi digitalisoituna odottamassa masterointia ja mahdollisesti julkaisua.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oma ensikosketus Kingston Walliin oli tämä Kaivopuiston keikka (löytyy siis kahdella eri kameralla kuvattuna):





Makeita aikoja oli noi kesät, kun Kaivarissa oli näitä ilmaiskeikkoja
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sami Kuoppamäki ei sulkenut Soundin haastattelussa pois uusien keikkojen mahdollisuutta, kun kysyttiin että onko Von Hertzen Brothersin kanssa tehtyjä keikkoja luvassa tulevaisuudessakin.

"Emme ole tehneet mitään päätöksiä tämän kokoonpanon tai kokonaan uudenlaisten keikkojen suhteen. Jos jollakin on hyviä ideoita, saa toki ehdottaa!"

 
Tämä on kyllä mielenkiintoinen bändi, kun on jo vuosia luullut että kaikki olemassa oleva videomateriaali olisi kutakuinkin tullut kahlattua läpi, niin aina joku käy laatikonpohjia kaivelemassa.

1. videon descistä kopioitu:

"Kingston Wallin yksi viimeisen kiertueen viimeisimmistä keikoista City Soundi baarissa Turussa 1994. Keikkoja oli kaksi, lauantaina 12.11. ja sunnuntaina 13.11. Ensimmäiset 20 min. on kuvattu miksauspöydän takaa, mutta loppu keikka aivan lavan reunalta. Bändin superkova yhteissoitto välittyy vielä vuosien jälkeenkin!

Oltiin törmätty Kuoppiksen kanssa sattumalta aikaisemmin Turussa baarijonossa, ja päädyttiin juttelemaan pilkkuun saakka samassa seurueessa. Olin kuvannut Kingston Wallin Puolalanpuisto keikan 1992 ja toimitin siitä myöhemmin kopion bändille. Nähtyämme sovittiin, että tulisin kuvaamaan myös seuraavat keikat kun bändi saapuu taas Turkuun. Näin tehtiin. Soundcheckin jälkeen juttelin myös Petri Wallin kanssa pitkät pätkät. Meitä yhdisti kiinnostus Kalevalasta. Olin kuvataiteilijana ammentanut paljon kansalliseepoksesta ja tiesin hyvin myös legendaarisen taiteilija Wettenhovi-Aspan, jolta Petrikin ammensi näkemyksiään. Nämä nauhat, kuvattuna alunperin Hi 8mm videonauhalle päätyivät vuosiksi laatikon pohjalle, mutta nyt ne on digitoitu ja voin julkaista kaikkien iloksi!"










 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Eilen hain kirjastosta tuon Aroluoman kirjan. Puoliväliin suunnilleen lukaisin ihan hetkessä, ahmin. Helvetin hyvin kirjoitettu, äärimmäisen asiallinen opus. Ei astu Puustisen kirjan varpaille vaan tukee sitä hienosti, astelee eri reittiä.

Niin, ja muistinko mainita, että näin Kingston Wallin keikalla kahdesti? Tykkään mainita siitä silloinkin kun ei liity millään lailla mihinkään. Nyt sentään liittyy.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kattelin tuossa setlist-sivustoa, ja siellä on virhe. Kingston Wall oli takuuvarmasti keikalla Joensuussa 16.11.1994. Keikka ei kuitenkaan tapahtunut Kerubissa, kuten sivusto väittää, vaan kadun toisella puolella Public House -nimisessä juottolassa, joka piakkoin ajautui pankrottiin. Olin paikalla ystäväni ja bändikaverini Petterin kanssa. Homma alkoi aika komiasti Konevitsan kirkonkelloilla, ja veto oli kaikkineen ihan helevetin hyvä. Jätkät veti niin hienosti ja itsensä hapoille että en edes viitsinyt mennä jutulle keikan jälkeen, vaikka mahdollisuus olisi ollut kun ottivat oluset baaripöydän äärellä. Aattelin että antaa ukkojen olla, ovat rauhansa ansainneet. Nyt jälkikäteen kun miettii niin olisi pitänyt käydä nimmarit varsinkin Petriltä ihan joka tavaraan, mutta mistäs näitä aavistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös